Ei otsikkoa

Jatko-osa

Ajatus tähän testiin lähti, kun samainen nimimerkki Tuomas kirjoitti kommentissaan myös alla olevan kohdan:

Miten olisi?

-Saat 5 uutta pelaajaa, niin voimme palkata sillä rahalla apukoutsin.

-Saat yhden uuden pelaajaa, niin pystytään ostamaan uudet tikkaat treenisalille.

-Tai viime vuonna paremminkin: saat tuplattua harrasteryhmän pelaajamäärän => treenien verran vapaata viikossa.

En tee mitään 50 euron tuloslisällä pelaajasta. Ostakaa sillä rahalla 5 euron pallo pelaajalle ja tuokaa se minulle uuden pumppupiikin kanssa ja pitäkää loput.

Tunnistakaa valmentajienne motivaatio ja tiedostakaa, ettei tätä edes työkseen tekevät aina koe normaalin käsityksen mukaiseksi “työksi”.

Pilli - Aina Ennekin - Mikko Mäntylä - urheiluseurat - konsultointi -koulutus

Olen myös saanut useamman meilin viime viikkoina seurajohtajilta, jotka tuskailevat taas omasta näkökulmastaan kokemaansa päätoimisten valmentajien epäammattimaista toimintaa seurassaan. Tässä ote yhdestä viestistä:

Tällä hetkellä eniten työtä teettää seuran ammattivalmentajat, jotka ammattilaisina kokevat,että heidän täytyy saada päättää kaikesta. Eli voidaan sanoa myös, että työntekijän rooli on hukassa ja unohdetaan,että työnantaja saa myös määrätä mitä työntekijä tekee.

Näiden edellä mainittujen tietyllä lailla ammattivalmentajan työstä täysin vastakkaisten näkemysten pohjalta olen alkanut entistä enemmän miettiä, että pitäisikö päätoimisten valmentajien posteja muokata joko enemmän kohti ”oikeaa työtä” tai toisaalta ”harrastuspohjaiseen” suuntaan nykyisistä? Tämä sen vuoksi, että usein nykyinen kompromissin omainen malli ei tyydytä oikein ketään ja rakenteellisten jänniteiden vuoksi valmentajat ja seurajohto ovat jatkuvasti napit vastakkain.

A-vaihtoehdon eli hyvän palkan valitseville valmentajille olisi seuroissa hyvä tarjota vain ja ainoastaan ”oikeaa työtä”. Siis sellaista missä työnantaja määrittelee työtehtävät tarpeensa mukaan (= valmennustehtävät koutsilla niissä ryhmissä, joihin ei löydy OTO- tai talkoovalmentajia).

Työntekijä hoitaa hommansa laadukkaasti sekä lojaalisti ja saa vastineeksi toisaalta myös ”oikean työn” kaikki edut, joihin myös ammattilaisen tulotaso kuuluu.

Seura voi maksaa nykyistä korkeampaa palkkaa, koska valmentaja voidaan laittaa sellaisiin ryhmiin, jotka tuottavat parhaiten / joihin muuten on vaikeaa tai jopa mahdotonta löytää vetäjää.

B-vaihtoehdon eli motivoituneet ryhmät & mahdollisimman hyvät harjoitusolosuhteet valitseville valmentajille taas tarjottaisiin Nimimerkin Tuomas ehdotuksen mukaan kaikki mahdollinen tuki olosuhteiden ja valmennuksen laadun kehittämiseen. Itse valmennushomma olisi OTO-pohjainen tai jopa täysin talkoohommaa.

Koska kulut olisivat murto-osa verrattuna päätoimisen valmentajan kustannuksiin, niin tuo erotus voitaisiin kokonaan tai ainakin suurelta osin käyttää näihin valmennuksen tukitoimintoihin, kuten apu- tai fyysiseen valmentajaan, parempiin harjoitusolosuhteisiin, vaikka fysioterapiaan urheilijoille tai mihin vain laatua nostavaan.

Valmentaja tekisi päätyönään jotain muuta hommaa tai opiskelisi ja valmennus olisi lähinnä ”hyvin palkattu harrastus”, jossa pääsisi toteuttamaan intohimojaan valmentajana.

Summa, summarum… Jos nykyinen malli ei ole kaikkien osapuolien kannalta toimiva, niin suosittelen rohkeasti keskustelemaan avoimesti eri vaihtoehdoista, joilla tilannetta voitaisiin parantaa.

 

Mitä mieltä Sinä olet? Mielellään kuulisin aiheesta kommenttisi, jonka voit kirjoittaa alla olevaan kommenttikenttään.

Jos tykkäsit kirjoituksesta, niin jaa eteenpäin helposti verkostoillesi ohessa olevien some-nappien avulla.

Kirjoita kommentti