”Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.”
-Niels Bohr
Ennustamisen haasteista huolimatta kerron nyt omat mielipiteeni niistä seuramalleista, joilla uskon pärjättävän nyt ja tulevaisuudessa suomalaisessa urheilu- ja liikuntakentässä. Toimintaympäristö on urheiluseuroilla voimakkaassa muutoksessa monen eri tekijän suhteen. Menestyminen vaatii selkeän sapluunan koko seuran toiminnalle ja samalla valitun mallin vahvuuksien sekä heikkouksien tarkan hahmottamisen.
Millaiset palvelut yleisesti ovat ”voittaja-ainesta” ja mitä tämä tarkoittaa urheiluseuramaailmassa?
Erinomaisessa kirjassa Trade-Off: Why Some Things Catch On, and Others Don’t kirjailijat kuvaavat menestyksekkäiden palvelujen ja tuotteiden reseptin. Parhaat kategoriasta riippumatta ovat nimittäin aina kuvattavissa joko huippu kokemukseksi (high fidelity) tai vaihtoehtoisesti helpoksi ja halvaksi (high convenience). Suurimmat epäonnistumiset yleensä tulevat, kun yritetään tavoitella näitä molempia. Alla kuva kyseisestä kirjasta konkretisoimaan ilmiötä:
Parhaat palvelut siis sijoittuvat kuviossa kohtiin, jossa paljon joko huippulaatua tai helppoa ja halpaa (nuolten päiden seutuville). Fidelity Belly tarkoittaa, ettei kumpaakaan ominaisuutta ole tarpeeksi ja Fidelity Mirage mahdotonta vaihtoehtoa, jossa oltaisiin samalla sekä huippulaatuinen kokemus ja helppo sekä halpa.
Esimerkkinä high fidelity tuotteesta on Ferrari. Siitä ollaan valmiita maksamaan huippuhinta, koska vastineeksi saatava kokemus ja status koetaan sen arvoiseksi. Toisaalta McDonalds on taas mainio esimerkki menestyksekkäästä high convenience toimijasta, joka halvalla ja helposti pystyy tuottamaan tasalaatuista ruokaa asiakkaille. Molemmilla malleilla voi siis menestyä, mutta jompaa kumpaa ääripäätä pitää pystyä asiakkaalle tuottamaan. Pyrkimällä saavuttamaan molempia päädytään useimmiten tilanteeseen, ettei palvelu ole kenellekään erityisen sopiva.
Omat valintani kolmesta seuramallien voittajatyypistä osuvat kahden ensimmäisen osalta high fidelityyn ja yksi high convenience osastoon. Ne eivät ole tässä alla missään paremmuusjärjestyksessä ja uskon kaikilla näillä olevan mahdollisuuksia tuottaa menestyksekästä toimintaa, joskin osittain hyvin erilaisin tavoittein ja rakentein. Sen vuoksi näitä ”mitalisijoja” kuvaamaan alla oleva palkintokoroke ilman keskinäistä paremmuusjärjestystä.
1. ”Urheiluseurojen Stockmann” = Laadukas kokonaispalvelun tavaratalo, jossa saat huippulaatua joka osastolta.
Tämä vaihtoehto tuntuu olevan monen urheiluseuran tavoite tällä hetkellä. Pyritään tarjoamaan kaikkea mahdollista saman katon alta. On kilpaurheilua, harrasteliikuntaa, kerhoja, lasten ja nuorten sekä aikuisten toimintaa, turnauksia, leirejä ja oikeastaan mitä vain joku sattuu keksimään.
VAHVUUDET: On helppo ymmärtää tämän vaihtoehdon viehätys. Kukapa ei haluaisi olla isoin ja paras. Tietyssä mielessä esimerkiksi joukkuepalloilulajien suurseurat voi laskea tähän kategoriaan. Niihin kuuluminen on jo tietynlainen statusarvo seuran jäsenille ja parhaimmillaan tarjonta on laadukasta sekä laajaa läpi linjan.
Pääkaupunkiseudulla on selkeästi esimerkiksi omassa lajissani koripallossa ollut jo vuosikymmeniä pelaajavirrat seurojen välillä tällaisiin aina kyseisellä hetkellä ”Stockmann”-statuksen omaaviin organisaatioihin. Yleensä seurasiirrolla on haettu menestyvämpään joukkuetta lapselle sekä parempaan kehittymisympäristöä ja tämä on koettu parhaiten saatavan kalliimmasta sekä laadukkaamman oloisesta suurseurasta.
HAASTEET: ”Stockmannin” rakentaminen ja ennen kaikkea ylläpitäminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Iso seura ja asiakkaiden kovat odotukset toiminnalle on vaikeaa täyttää. Koska hintataso on näissä seuroissa usein kovinta markkinoilta löytyvää, niin myös laatuvaatimukset maksajien puolelta ovat huipussaan. Tällöin on elintärkeää, että seuraihmisillä riittää motivaatiota pitää toiminnan taso korkealla kaikilla ”osastoilla”, eikä vain niillä, mihin oma intohimo ja intressi on suurin.
PAHIMMAT KILPAILIJAT: ”Stockman”-tyyppisen seuran pahin kilpailija on usein seura itse. Menestyvässä suurseurassa helposti homma alkaa ”byrokratisoitumaan”, joka näkyy jatkuvasti kasvavana hallinnon määränä ja prosessien sekä systeemien ylivallan muodossa. Tällaisessa organisaatiossa laadukas perustekeminen usein unohtuu ja toimintaa pyörittävät tahot alkavat touhuamaan ”korkeammissa sfääreissä” muun muassa erilaisten jopa niin sanotulle hifistely-tasolle menevien seuratason strategisten linjausten kanssa. Lisäksi oman haasteensa aiheuttavat kilpailijoina ”Pienet erikoisliikkeet”, joista lisää seuraavassa kohdassa.
2. ”Pienet erikoisliikkeet” = Tarkasti rajatut pienet ja ketterät huippuvalmentajan ympärille muodostuneet seurat.
Tällaisia seuroja löytyy monista lajeista ja niiden syntyhistoria on usein yllättävän samankaltainen. Vahva valmentaja X on riitautunut entisessä organisaatiossaan ja päättää perustaa uuden seuran tai menee jo olemassa olevaan pikkuseuraan muokatakseen siitä oman näköisensä.
VAHVUUDET: Toiminta henkilöityy voimakkaasti kyseiseen valmentajaan ja seuran toiminta on hyvin fokusoitunutta. Usein ryhmiä on vähän ja jo sitä kautta rajaudutaan tekemään vain pientä segmenttiä verrattuna ”Stockmann”-vaihtoehtoon, josta usein on kyseinen valmentaja lähtenyt ovet paukkuen. Keskittyminen antaa erinomaisen kilpailuedun, sillä kenelläkään seurassa ei ole epäselvää mikä on tavoitteena. Usein tällainen pieni, mutta laadukas seura alkaa houkuttamaan oman ikäluokkiensa parhaita pelaajia puoleensa. Kukapa ei haluaisi olla huippuvalmentajan ohjauksessa organisaatiossa, joka keskittää kaiken energiansa juuri näihin ryhmiin. Toiminta on lisäksi yleensä hyvin paikallista eli ollaan pienellä toiminta-alueella ja tiiviissä yhteisössä. Tämä kasvattaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja ”me-henkeä”, joka myös vahvistaa uniikkia seuraidentiteettiä.
HAASTEET: Seura henkilöityy voimakkaasti yhteen henkilöön. Tämä vahvuus on myös näiden ”Pienten erikoisliikkeiden” heikkous. Yksittäisen valmentajan välillä diktaattorimaiseksi koettu toiminta myös ärsyttää osaa seuraväestä. Samalla on iso huoli tämän ”seuran dynamon” jaksamisesta. Varsinkin kun hyvä toiminta houkuttelee uusia pelaajia ja ryhmiä vauhdilla, jota ei pystytä organisaatoorisesti usein hallitsemaan, koska seuran vetäjä on allerginen lähtökohtaisesti kaikenlaisille prosesseille ja systeemeille.
Tätä ilmiötä käsittelin tarkemmin aikaisemmassa kirjoituksessani Urheiluseuran kehityskaaren kriittisin vaihe ja siitä selviäminen. Useimmiten olisi järkevintä rajoittaa kasvu selkeillä strategisilla valinnoilla. Esimerkiksi määrittää, ettei seurassa ole vaikka enempää kuin viisi joukkuetta, jossa siinä menee raja laadukkaan toiminnan ylläpitämiseksi vapaamuotoisella huippuvalmentajan organisoimalla systeemillä.
PAHIMMAT KILPAILIJAT: Tämän seuratyypin pahimmat kilpailijat ovat kasvu ja avainhenkilön väsyminen. Mikäli nämä kaksi pystytään välttämään, niin on kaikki edellytykset tehdä ”Stockmannin” tapaan high fidelity laatuista toimintaa vuodesta toiseen.
3. ”Palveleva lähikauppa” = Perinteinen talkooseura tai ainakin suurimmaksi osaksi tällä periaatteella toimiva yhteisö.
Uskon vahvasti talkooseurojen paluuseen tiettyjen segmenttien osalta liikuntakentässämme. Tällaisia ovat varsinkin pienet kaupungiosaseurat, joille on vahva tarve asiakkaiden eli perheiden näkökulmasta. Sellaisille seuroille, jotka tarjoaisivat edullista ja helppoa liikuntaa / urheilua lähellä kotia on aina ollut ja tulee olemaan tilausta. Laatuvaatimus valmennuksen osalta esimerkiksi ei tällaisissa seuroissa ole läheskään niin korkea kuin kahdessa edellisessä mallissa, koska näistä haetaan ennen kaikkea helppoutta ja halpuutta huippulaadun sijaan.
VAHVUUDET: Paikallisesti pienellä alueella toimivalla urheiluseuralla on parhaimmillaan vahva ja tärkeä asema yhteisössään. Tämän ansiosta vapaaehtoisia on helpompi saada kuin monessa muussa seuramallissa, jos oikein osataan markkinoida seuran arvomaailmaa ja toimintaperiaatteita. Talkootyöllä pystytään yleensä hoitamaan koko hallinto ja osa valmennuksestakin ilman palkkakuluja. Lisäksi usein tyydytään vaatimattomampiin harjoitusolosuhteisiin, koska paikallisuus on tärkeää. Tämä omalta osaltaan myös laskea seuran menoja. Kustannukset ”Palvelevalla lähikaupalla” ovat usein murto-osa ”Stockmanniin” ja ”Pieniin erikoisliikkeisiin” verrattuna. Tämä on tärkeä kilpailuetu, koska valmennuksen laadulla yms. ei luonnollisesti voida kilpailla.
Erityisen hyvin tämä malli käy sellaisille seuroille, jotka tarjoavat monia lajeja. Toimintaa voidaan suunnata monipuolista kevyempää harrastustoimintaa hakeville ja varsinkin niille, jotka eivät halua liian kovaksi katsomiinsa erikoisseuroihin tai eivät tasonsa perusteella sellaisissa pärjää.
HAASTEET: Vapaaehtoisten rekrytointi on vaikeaa tällaisiinkin seuroihin vahvasta kannatusta laajasti saavasta arvomaailmasta huolimatta. Koska talkooihmiset ovat tämän mallin kriittinen menestystekijä, on näitä löydyttävä tavalla tai toisella. Ajoittain satunnaisesti myös kilpailullistamenestystä voidaan saavuttaa tälläkin mallilla. Sen varaan ei voida kuitenkaan rakentaa muiden valitsemieni seuramallien tapaan seuraihmisten motivaation lähteenä ja siksi sitä on löydyttävä yhteisöllisyydestä ja muista ”ei-kilpailullisista” jutuista.
PAHIMMAT KILPAILIJAT: Kaikki asiat, jotka taistelevat seuraihmisten rajatusta vapaa-ajasta. Toiminnasta on tehtävä ensiksikin niin kivaa ja kevyttä prosessien osalta, että vapaaehtoistyötä tarvitaan mahdollisimman vähän. Lisäksi on koko ajan pidettävä huolta kiittämisen ja muun huomioimisen muodossa nykyisistä tekijöistä sekä ”scoutattava” uusia henkilöitä mukaan seuraan. Myös jatkuvasti kasvava liikunta-alan yritysten tarjonta osuu pitkälti samaan sektoriin ja tulee tulevaisuudessa yhä enemmän kilpailemaan varsinkin lasten ja nuorten liikunnan markkinoilla perinteisten urheiluseurojen kanssa.
Mitä sitten, kun tavoitteena oleva seuramalli on valittu?
Valinta on toivottavasti ollut osa isompaa strategiaprosessia, jossa on analysoitu nykytilanteen haasteet ja resurssitilanne tavoitetilan lisäksi. Jos edellä mainitut ovat kunnossa, niin sitten voi alkaa varsinaisia steppejä rakentamaan kohti valittua seuramallia. Hyväksi yleisajatukseksi sopii prosessissa Jari Parantaisen uusimmassa kirjoituksessaan siteeraama Anssi Tuulenmäen viisaus:
Tuulenmäki määrittelee strategia-käsitteen niin, että tällainen tavallinenkin ihminen sen ymmärtää. Hänen mukaansa yrityksellä saattaa olla strategia, jos
- se tekee eri asioita kuin muut tai
- samoja asioita eri lailla kuin muut
siten, että asiakkaat oppivat sitä arvostamaan.
Kun edellä mainituista kohdista jompi kumpi toteutuu, niin Seurasi on hyvällä tiellä kohti menestystä… 🙂
Jos tykkäsit kirjoituksesta, niin jaa eteenpäin helposti verkostoillesi ohessa olevien some-nappien avulla.