Onko kunnon liksaa nauttiva valmentaja suomalaisessa urheiluseurakentässä enemmän myytti kuin olemassa olevaa todellisuutta?
Jos tavoitteena coachilla tehdä kestävä ura myös henkilökohtaisen taloutensa osalta seuratyössä, niin mitä tosiasioita olisi tärkeää ottaa huomioon ja millaisia valintoja tehdä?
Tässä kirjoituksessa pohdin sekä omien kokemusten pohjalta että useiden eri lajien tilannetta sivusta seuranneena käytännön ratkaisuja, jotta yhä useampi osaava valmentaja voisi tehdä tärkeää työtään nähden arvostuksen pankkitilin saldossa myös.
Kuinka paljon hyvin ansaitsevia valmentajia meillä tällä hetkellä on seuroissa?
Alkuun on luonnollisesti hyvä tarkastella millainen tilanne on tällä hetkellä.
Pääsarjoissa isoimmissa palloilussa tai lajiliiton päätoimisena valmentajana tulotaso voi luonnollisesti olla todella hyvä ja yli 4500 euronkaan kuukausipalkat eivät ole harvinaisia.
Kuitenkin Valmentaminen Suomessa 2012 tutkimuksen mukaan tilanne keskimäärin on tällainen:
Jos ääripään ryhmät jätetään tarkastelun ulkopuolelle, suurimmalla osalla (n. 30 %) valmentajista tulot sijoittuvat välille 2000–3000 euroa kuukaudessa.
Samaa tarinaa kertovat omat kokemukset seurakentältä.
Alimmillaan lähdetään noin 1200 euron oppisopimusmallisista päätoimisista valmentajapalkoista ja kahden tonnin molemmin puolin tuntuu suuren osan tilipussi pyörivän.
Parhaimmillaan ollaan lähellä 3000 euroa tai jopa vähän yli, mutta hyvin harvalla varsinkaan juniorivalmentajalla verotettavat tulot yli 4000 euroa kuussa.
Mutta mikä on hyväpalkkainen valmentaja?
Tämä luonnollisesti määrittelykysymys, mutta itse näkisin suomalaisen mediaanipalkan olevan yksi hyvä raja, jonka yli pitäisi päästä. Vuonna 2015 se oli 3135 euroa eli puolet kansasta ansaitsi tätä enemmän ja toisaalta puolet vähemmän.
Käsi sydämellä montako prosenttia suomalaisista päätoimisista valmentajista uskot ansaitsevan yli tuon keskiarvoliksan?
Vaikka veikkaamiseksi meneekin, niin itse uskon tuohon suomalaisten parempipalkkaiseen puolikkaaseen kuuluvan maksimissaan 10-20% kokoaikaisesti valmentajista.
Miksi palkkiot ovat keskimäärin seurakentässä niin huonoja?
Syitä on monia ja niitä käsittelin tarkemmin yhdessä kaikkein suosituimmista bloggauksistani:
Miksi valmennustyöstä maksetaan niin huonosti?
Suosittelen sen sinun lukemaan läpi, mikäli taustat enemmän kiinnostavat, mutta tässä muutama yleissyy:
- Valmennustyötä totuttu tekemään talkoilla tai huonoilla korvauksilla. Meillä puuttuu pitkälti kulttuuri varsinkin junioriurheilussa ja harrastepuolella lapsissa sekä aikuisissa maksaa kunnon liksaa hyvästä valmennustyöstä.
- Valmentajat perinteisesti olleet tarkempia mitä töitä suostuvat tekemään, kuin keskittymään ratkaisemaan työnantajansa tärkeimpiä valmennushaasteita. Suomeksi sanottuna ammattivalmentajia usein jonossa huippuryhmiin, mihin halvalla saa seura hyvän oto-koutsinkinkin, mutta kakkos- tai kolmosjengiin tai aloittelijoihin ei juuri procoacheilla ole ollut kiinnostusta hakeutua hommiin.
- Seuroissa maksettu samankaltaisia palkkioita eri ryhmissä riippumatta siitä, millainen markkinatilanne on ollut. Eli ei ole normaalin työelämän tapaan pyritty paremmalla liksalla houkuttelemaan osaajia vähemmän kiinnostaviin työtehtäviin.
- Seuroissa valmentajien palkkiot usein nähty puhtaina kuluina investoinnin sijaan. Hyvin harvassa organisaatiossa muun muassa laskettu valmentajan X työn kokonaisvaikutusta esimerkiksi hänen vetämien ikäluokkiensa kausimaksutuloihin. Kun tuloksia ei tältä osin seurata, niin halvin vaikuttaa aina parhaalta vaihtoehdolta kummasti…
- Valmentajat itse ovat olleet huonoja hinnoittelemaan työtään. Jos työntekijä tyytyy huonoihin liksoihin, niin harvemmin niitä työnantaja lähtee yksipuolisesti nostelemaankaan.
Mutta miten valmentaja halutessaan voisi päästä hyväpalkkaisiin valmentajaposteihin, jotka mahdollistaisivat uralla pysymisen koutsaushommissa elämän ja Alepan kassan vaatiessa euroja intohimon lisäksi?
Seuraavassa kolme mahdollista polkua ja loppuun vielä oma vuodesta 2012 kehittelemäni pari oikotietä.
Polku 1: Tähtääminen hyväpalkkaiseksi päätoimiseksi urheiluseuravalmentajaksi pääsarjaan tai ulkomaille
Tämä varmaan monen palloilulajin ammattivalmentajan uraa tavoittelevan coachin alkutaipaleen tavoitteena.
Vertailukohdaksi sopii monessa lajissa urheilijan urapolku, jossa huipulle päässeillä usein mahdollisuus jopa erinomaisiin tuloihin mutta reilusti yli 90% valmentajista lopputulos on jääminen näiden pestien ulkopuolelle.
Perinteisesti tällainen ”huippuvalmentajan” urapolku vaatii portaiden kapuamista junnuikäluokkien läpi pää- tai apukoutsina ja samalla valmentajakoulutusten suorittamista vähintään kolmostasolle asti.
Aikaa kuluu tyypillisesti vähintään 5 vuotta ja yli 10 vuoden taivalkin on ihan normaali. Lisäksi mitään takuita ei ole, että kuitenkaan ura urkenee huipputasolla.
Mikäli sinulla on pelaajaura takana huipputasolla, niin useissa lajeissa voit ohittaa ajallisesti lähes kokonaan normikoutsilta vaadittavat kokemus- ja koulutusvaatimukset. Silloinkin toki on osoitettava nopeasti todellinen osaaminen valmennushommissa tai edessä tasaisen varma alamäki poispäin korkeamman ansiotason pesteistä.
Lisäksi vaikka pääsarjatasolle tai lajiliiton palkkalistoille pääseekin, niin nuo duunit jo luonteensa vuoksi hyvin tuulisia.
Ammattivalmentaja kun taitaa toimitusjohtajien ohella olla niitä harvoja töitä, joista voi palkanmaksaja vaihtaa kaveria mikäli ei työn jälkeen ole tyytyväinen ja palkata jonkun toisen noin vain tilalle.
Osalle nämä korkeimpien tasojen valmennuspestit ovat huippu-urheilijan tapaan kuitenkin ainoa motivoiva tavoite ja siksi mahdolliset riskit sekä uhraukset on koutsi valmis tekemään.
Isossa kuvassa se ei kuitenkaan edes matemaattisesti ole suurelle joukolle mahdollinen ura, koska paikkoja yksinkertaisesti on niin rajoitettu määrä.
Lisäksi omassa lajissani koripallossa monen tälle polulle lähteneen kanssa jutelleena huomannut, että jatkuvasti pääsarjaseuroille myös tarjolla nuoria innokkaita ja pienellä palkalla töihin valmiita valmentajia.
Eli normaali markkinatalouden tapaan osa coacheista kilpailee matalalla hinnalla. Tämän vuoksi kunnon korvausta haluavan valmentajan tai hänen agenttinsa osattava perustella hyvin, miksi hänelle pitäisi maksaa esimerkiksi tuplat verrattuna reilun kahden tonnin liksalla hommiin valmiina olevaan koutsiin verrattuna.
Toki myös osassa lajeissa mahdollista pelkästään juniorivalmennusta tekemällä yltää yli 3000 euron kuukausipalkkoihin, mutta ei se kovin yleistä tunnu olevan ja jossain lajeissa ihan puhdasta utopiaa tällä hetkellä.
Kuva: The Skyline View (CC)
Polku 2: Seuravalmentamisen oheen otetaan valmennuspäällikön tai toiminnanjohtajan hommia
Tällaisen polun aikoinaan itse kuljin.
Ensiksi puolipäiväinen valmentaja seurassa yliopisto-opintojen sivussa 1990-luvun puolivälissa ennen kuin nuo korkeakouluopinnot kokonaan jäivät. Sitten siihen valmennuspäällikön hommia lisäksi, jotka pikku hiljaa muuttuivat toiminnanjohtajan titteliin ja kokopäiväiseen työnkuvaan seurassa 2000-luvun alkupuolella.
Työajat sai tuolla hallintohommien lisäämisellä työnkuvaan itselleen inhimillisemmiksi kuin kaikki illat ja viikonloput salilla viettäen. Samalla palkkakin pikku hiljaa hilautui sinne 3000 euron kieppeille.
Seuroissa yleensä johtamisesta ja kehittämisestä ollaan valmiita valmennusta enemmän maksamaan. Tämä ikävä kyllä riippumatta siitä, saako kyseinen valmennuksesta yleensä kiinnostunut henkilö parempaa aikaan kentällä vai toimistossa…
Surullisena tuloksena tästä muun muassa monessa koripalloseurassa alkavat seuran parhaat valmentajat löytyä toimistoista salien sijaan.
Lisäksi tämän urapolun valinneet harvoin enää palaavat valmennushommiin isommalla sykkeellä, vaan jäävät seuratyön ”kultaistenkäsirautojen” vangiksi toimistolle parempien työaikojen ja liksan vuoksi.
Moni kyllä haluaisi olla päätoiminen valmentaja, mutta jos siihen ei seurassa ole taloudellisesti järkeviä posteja, niin hallintohommat alkavat kummasti magneetin lailla vetää puoleensa.
Valmennuksen kehittymisen kannalta katsottuna on hyvin huolestuttavaa, jos parhaat voimat eivät ole coacheina, vaan muissa rooleissa. Siksi myös seurajohtajien olisi hyvä miettiä:
Voiko meidän seurassa ammattivalmentaja luoda oikeasti taloudellisesti myös kestävän uran?
Tämä toki luonnollisesti huomioiden onko seuran X tavoitteena edes ammattilaisten vetämä valmennus. Monesti talkoo- tai oto-pohjaisilla ratkaisuilla voi tulos jopa olla parempi eli mikään itseisarvo ammattivalmentajat eivät sinänsä ole.
Seuran hallintohommat eivät myöskään välttämättä edes varmista yli suomalaisen mediaanipalkan meneviä ansioita eli tämä polku monella päättyy joka tapauksessa kakkosella alkaviin tuloihin.
Palkkatason osalta tämä vaihtoehto on usein lyhyellä aikavälille valmentajalle korotus sen hetkisiin tuloihin, mutta ansiokehitys siitä eteenpäin on monesti heikko kokemusteni mukaan.
Kuva: Camilo Lopez (CC)
Polku 3: Muu ammatti perustulonlähteenä ja valmentajana sitten mukavat lisätulot
Ammattivalmentajan uraa havittelevalla noin lähtökohtaisesti henkilökohtaisesti suosittelen aina jonkun muun järkevän tutkinnon hankkimista lisäksi.
Ja juu en niin itse nuorena idealistina tehnyt, vaan panostin kaiken valmennukseen ja seuratyössä pärjäämiseen. Ensimmäisen tutkintoni suoritin vasta yli 30-vuotiaana.
Näin jälkikäteen ajatellen olisin valinnut toisin, vaikka omalta osalta polkuni hyvin onnistuikin pitkälti onnekkaiden sattumien vuoksi.
Malli kahden uran yhdistämisestä
Koripallossa on entistä enemmän noussut nuorten maajoukkuevalmentajiksi opettajan hommia päivätyökseen tekeviä koutseja. Heillä kilpaileviin vaihtoehtoihin verrattuna luonnollisesti hankitun korkeakoulutasoisen opettamiseen liittyvän tutkinnon lisäksi yksi massiivinen etu:
Opettajan pitkä 2,5 kuukauden palkallinen kesäloma, joka mahdollistaa maajoukkuekoutsina toimimisen sinänsä suhteellisen heikolla palkkiolla, kun päätyöstä lomapalkka juoksee
Samankaltainen etu on seuravalmentajan posteista kilpailtaessa henkilöillä, joilla kokonaisuudessaan kunnon ansioille pääseminen ei vaadi 100% rahasta tulemista seuralta.
Puhtaasti ammattivalmentajan hommia tekevän on huomattavasti vaikeampi saada esimerkiksi 4000 euron kokonaispalkkaa kuin luokanopettajan, joka saa saman kombinaatiosta opehommat + seuravalmennusta esimerkiksi päälle keskimäärin 10 tuntia viikossa.
Lisäksi toinen ammatti antaa valmentajalle mahdollisuuden ottaa halutessaan kovempaa riskiä koutsausuransa suhteen, mikä taas monesti vaadittava kyky päästäkseen todellisiin huippupesteihin.
Riskinottokykyä nimittäin kummasti kasvattaa, jos epäonnistuessaan tietää voivansa tehdä toista työtään ilman että koko toimeentulo joka vuosi koutsauksista kiinni.
Myös mahdollisissa uran laskuvaiheissa tai nykyään yhä yleisemmissä burn-out tapauksissa toisen alan duunit auttavat merkittävästi.
Moni nuori valmentaja ikävä kyllä käy pelkästään valmennustaan tukevia koulutuksia ja jossain vaiheessa ehkä huomaa, ettei kaikesta 100 prosentin effortistaan huolimatta pääsekään eteenpäin coachina haluamallaan tavalla.
Samalla saattaa ohi valmentajan uraputkessa kiitää näitä toisen ammatin aikoinaan hankkineita, jotka voivat kilpailla juuri halvemmalla hinnalla sekä riskinottokyvyllään.
Toki pelkkään koutsaukseen panostaneitakin pitkän uran tehneitä aina löytyy, mutta jokaista tällaista kohti melkein lajista riippumatta uskon löytyvän vähintään kymmenen samalla polulla epäonnistunutta…
Taustoja uusien hyväpalkkaisten valmentajapostien luomiseen
Vuonna 2012 löysin itseni tilanteesta, jossa halusin palata muutaman vuoden tauon jälkeen ammattivalmennushommiin ainakin osa-aikaiseksi, mutta perinteisillä malleilla se tuntui aivan mahdottomalta.
Ensiksikin kotona oli vaimon lisäksi 4- ja 2-vuotiaat tyttäret. Tämä asetti ajankäytölle haasteita ja kaikki ”neljä arki-iltaa joukkueen kanssa treenejä ja viikonloppuna 1-2 peliä” –vaihtoehdot perinteisestä joukkuevalmennuksesta oli unohdettava.
Tarjosin seuralle X myös mallia, jossa olisin valmentanut 2-3 nuorinta ikäluokkaa parina päivänä viikossa. Tästä kuitenkin saatava valmentajapalkkiotaulukosta löytynyt kausikorvaus ei ollut lähelläkään sitä, mitä osaavana ammattivalmentajana koin työni arvoksi.
Eli olin klassisessa tilanteessa, jossa markkinoilla tarjolla olleet työt ja omat tavoitteet eivät kohdanneet.
Samaan aikaan tämän valmentajasopimuksista neuvottelujen kanssa kävin tuotekehittäjän tutkintoa. Kun perinteisillä malleilla ei sopivaa koutsihommaa löytynyt, niin päätin yhtenä opinnäytetyönäni sellaista alkaa kehittämään.
Olin nimittäin edelliset noin kymmenen vuotta koripalloseurojen valmennuspäällikkönä tai toiminnanjohtajana toimineeni pöydän toisella puolella istuneena todennut seuraavaa useaan kertaan:
Kyllä hyväpalkkaisiakin valmentajahommia suhteellisen helposti pystyy seuroihin luomaan, jos vain löytää niihin valmiita päteviä coacheja
Käytännössä nämä parempi liksaiset pestit olisivat niitä valmennushommia, joihin ei perinteisillä menetelmillä kissojen ja koirienkaan kanssa tuntunut kunnon vetäjiä löytyvän.
Satoja valmentajasopimuksia seuran puolesta tehneenä vain kerran oli tullut vastaan valmentaja, joka oli valmis koutsaamaan mitä vain seura tarvitsisi. Kaikilla muilla oli hyvin tarkasti rajattu mitä joukkueita olisi valmis vetämään eli perinteinen harrastusmentaliteetti, vaikka osa ammattilaisia olikin statukseltaan.
”Yhden illan valmentaja” –tuotteen synty eli oikotie 1
Ensimmäinen onnistunut pilotti syntyi konseptilla, jossa lupasin valmentaa yhden illan seuralle mitä tahansa ryhmiä.
Valmentajapalettia aina kauden alussa hioneena tiesin, että monesti tämän prosessin loppuvaiheessa harjoitusaikojen selvitessä jää yksittäisiä treenejä ilman hyviä koutseja.
Ryhmän pääkoutsille osuu esimerkiksi kahden oman joukkueen treenit päällekkäin ja jonkun pitäisi sen toisen ryhmän treenit sitten laadukkaasti hoitaa.
Tai seuralla olisi tarvetta ikäluokassa X kerran viikossa treenaavalle joukkueelle, mutta kukaan normikoutseista ei tällaista ”kerhotoiminnaksi” heidän silmissään luokiteltavaa toimintaa halua ottaa hoitaakseen.
Päätinkin itse tarjota seuroille mahdollisuutta palkata minut yhdeksi illaksi idealla, että vedän maksimissaan 4-5 tuntia treenejä fiksulla tauotuksella juuri niille korisjoukkueille, joille seura haluaa.
Syksyllä 2012 sitten tällainen tarve yhdelle seuralle löytyi. Kun tilanne oli niin sanotusti päällä seuralla ja yhden illan valmennukseni vaikutti siihen parhaalta ratkaisulta, niin nopean neuvottelun jälkeen aloin 250 euron palkalla per ilta torstaisin koutsaamaan.
Kotijoukoille oli myös huomattavan helppo myydä ajatus, että olin vain yhden illan viikossa poissa ja perheen budjettiin tuli 1000 euroa valmennuskuukausilta lisää verotettavaa tuloa.
Hinnoitteluperusteena oli 50 euroa tunti sisältäen suunnittelut ja matkat. Tämän kopioin jooga- ja ryhmäliikuntavetäjiltä, joilla saman tyyppinen hinnoittelu tuntui tuolloin olevan tyypillinen.
Yhden illan valmennuksia tein sitten samassa seurassa kolme vuotta putkeen, kun molemmin puolin koettiin systeemi toimivaksi.
Kyseisen mallin epäreilukilpailuetu peruskoutseihin verrattuna on luonnollisesti se, että suostuu tekemään juuri sitä mitä seura tarvitsee.
Vastineeksi valmentaja sitten voi pyytää perustellusti moninkertaisen tuntipalkan verrattuna perinteisiin korvaustasoihin. Ja jos tällaisia iltoja haluaa esimerkiksi neljä tehdä viikossa, niin jo tuolla 250 euron per iltapalkalla 20 viikkovalmennustunnilla pääsee valmenuskuukausilta 4000 euron kuukausiliksaan…
Sopii myös mainiosti niille koutseille, joilla elämäntilanteen vuoksi ajankäytöllisiä haasteita, mutta yksi tai vaikkapa kaksi päivää hyvin sopisi valmennuksia kalenteriin.
Oikotie 2: Kun valmentaja tekeekin ryhmässään kaiken ja tarvittaessa myös perustaa sen…
Yksi haaste maksaa kunnon palkkioiden maksamiseen urheiluseuroissa on se, että sisään tulevilla kausimaksutuloilla on niin älyttömän monta jakajaa.
Tässä seurasta X kausimaksutulojen kohdentuminen nuorimpien ikäluokkien osalta eli mihin näissä joukkueissa pelaavien lasten vanhempien maksamat eurot päätyvät:
- 10% ryhmän saleihin
- 15% joukkueen valmentajapalkkioihin
- 25% seuran yleisiin hallintokuluihin
- 50% muiden ikäluokkien tappiollisen toiminnan tukemiseen
Eli kyse ei ole siitä etteikö jo monesti nykyisillä kausimaksutasoilla voitaisi valmentajalle maksaa huomattavasti parempia palkkiota, jos yllä olevaa kaavaa vain muutetaan.
Perusteluina tämän perinteisen mallin ylläpitämiseen usein kuulee muun muassa:
No mistä ne rahat sitten muun seuran pyörittämiseen saataisiin kuin näistä vahvasti voitollisista ryhmistä?
Siksi olen huomannut, että ainoa mahdollisuus luoda uudenlaisia käytäntöjä on monesti samalla tehdä seuraan ihan uusia toimintamuotoja. Näistä kun ei ole nykyisessä budjetissa vielä euroakaan, niin helppoa myös miettiä eurojen kohdentamista ikään kuin puhtaalta pöydältä.
Käytännössä ratkaisuna olen tehnyt henkilökohtaisesti muun muassa vanhempi-lapsi korista ja aikuisten kuntokorista seuroissa valmentajana ja toiminnasta tarvittaessa vastavana kokonaisuudessaan.
Eli joko valmentajanut perinteiseen tyyliin ”pelkästään treenit vetäen” tai hoitaen myös ryhmän perustamisen, markkinoinnin, tiedottamisen ja jopa laskuttamisen tarvittaessa.
Kokemusteni mukaan pelaajien kannalta huomattavasti helpompaa, kun seurassa sama henkilö hoitaa kaiken ryhmään liittyvän versus perinteinen kombo:
Koutsi, joukkueenjohtajaja, rahastonhoitaja, seuran toiminnanjohtaja, valmennuspäällikkö ja joissain tapauksissa erikseen vielä esimerkiksi seurasihteeri.
Kun asiat hoidetaan yhden eikä kuuden kanssa, niin turha byrokratia kummasti katoaa ja prosessit selkiytyy. Samalla luonnollisesti tämän yhden henkilön korvaus voi olla ihan erilainen, kuin jos vähän jokaisen pitää ryhmän asioita osaltaan hoitaa.
Lisäksi olen testannut verokortilla toimivana valmentajana myös palkkioideni sitomista erilaisiin tulospalkkamalleihin, jotka ensiksi aina ammattiliiton lakimieheltä laillisiksi todettu.
Yksittäisenä tekijänä esimerkiksi 100% tulospalkkiomallin tarjoaminen seuralle on yleensä koettu erittäin paljon seuran riskejä pienentäväksi. Ja vastineeksi valmentajana taas on voinut onnistuneissa tapauksissa päästä huomattavasti normipalkkioita korkeampiin tuloihin.
Samanlaisia malleja voisi helposti kehittää halutessaan myös seura tai ammattivalmentaja itse muun muassa kakkos- ja kolmosjoukkueisiin.
Uskonkin näissä uudenlaisissa ratkaisuissa olevan isot mahdollisuudet ratkaista seuratoiminnan isoimman haasteen eli ammattitaitoisen ja motivoituneen valmennuksen saamisen kaikkiin ryhmiin.
Kuva: photosavvy (CC)
Koulutusta ”oikoteistä” tulossa
Jos olet kiinnostunut luomaan seuraasi tällaisia ”oikotiemalleja” joko seurajohtajana tai ammattivalmentajana ja kaipaat siihen apuja, niin suosittelen liittymään maksuttomaan Sisäpiiriini tuosta alta, jos et vielä yli 800 hengen yhteisössämme ole jäsenenä.
Laitan nimittäin ensi viikolla Sisäpiirille tietoa koulutusohjelmasta, jossa rahat takaisin –takuulla luodaan hyväpalkkaisia valmentajaposteja seuroihin. Eli ei muuta kuin mukaan ja saat tiedon aiheesta ensimmäisten joukossa.
Yhteenvetoa aiheesta
Hyväpalkkaisiin valmentajahommiin löytyy siis sekä perinteisiä polkuja ja yhä enemmän myös uusia malleja.
Kestävään ammattivalmentajan uraan tähtäävän on hyvä miettiä, mitkä polut tai oikotiet itselle parhaat ja mitkä asiat tärkeämmät kuin toiset matkalla.
Myös fiksu seurajohtaja uhraa aiheelle aikaa, sillä oikeanlaiset motivoituneet coachit ovat avain niin menestyksekkääseen seuratoimintaan kuin esimerkiksi puheenjohtajaan rauhallisiin yöuniin.
Mitä ajatuksia kirjoitus herätti? Kommentoi alle tai aktiivisessa Sisäpiirin Facebook-ryhmässämme.
Jos koit kirjoituksen hyödylliseksi, niin jaa omissa some-kanavissasi vaikka alla olevia nappeja käyttäen.