Tässäkö sinulle tutkinto urheilu-uran tai urheiluseuratyön ohessa?

Pari kuukautta sitten kysyin ajatuksia urheiluseuratyöhön suunnitteilla olevasta koulutusohjelmasta alla olevan kirjoituksen lopussa ja kommenttikentässä. Unelmana ura urheiluseuratyössä? – 3 yleistä sudenkuoppaa ja kuinka vältät ne Kiitos vielä runsaasta palautteesta, jonka pohjalta olemme nyt saaneet lanseerattua erityisesti urheiluseuramaailman haasteisiin keskittyvän myynnin ammattitutkinnon suorittamiseen tähtäävän koulutusohjelman ja tässä mainos siitä.

3 ratkaisua lasten urheilun kasvaneisiin kustannuksiin

Viime tiistaina julkaistu tutkimus Drop-out vai Throw-out? nosti keskusteluun eri lajien harrastamisesta aiheutuvat kokonaiskulut perheille. Julkisuudessa on keskitytty lähinnä euromäärien korkeuteen ja vähemmälle ovat jääneet pohdinnat hintojen nousun syistä sekä mahdollisista ratkaisuehdotuksista. Käyn nyt kolmesta eri näkökulmasta aiheen kimppuun ja pyrin tuomaan myös konkreettisia ratkaisuehdotuksia samalla esille.

Onko yrityksen yhdistystä helpompi ratkaista liikunnan järjestämisen isoimmat ongelmat?

Viime aikoina urheiluseuroja eri lajeissa kiertäessäni on vahvistunut näkemys siitä, että kaksi suurinta haastetta ovat rakenteellista perua. Ensimmäinen näistä on krooninen pula resursseista: Osaavista valmentajista Harjoitustiloista Rahasta Toinen skaalaamisen vaikeus: Vaikka yhdessä tai muutamassa ryhmässä saataisiinkin erinomaista toimintaa aikaan, niin on todella vaikeaa löytää keinoa monistaa malleja läpi koko seuran. Onnistumiset tuntuvat olevan kiinni enemmänkin… Jatka lukemista Onko yrityksen yhdistystä helpompi ratkaista liikunnan järjestämisen isoimmat ongelmat?

7 suosikkikirjaustani urheiluseuran työsopimuksessa

Muutama vuosi sitten tuttu urheiluseuran puheenjohtaja kysyi erittäin olennaisen kysymyksen kertoessaan seuransa toiminnanjohtajan rekrytoinnista: Päätimme nyt vihdoin palkata toiminnanjohtajan ja varasimme 2000 euron kuukausipalkan kuluineen budjettiimme. Aloitimme sen jälkeen miettimään millaista henkilöä tehtävään etsimme. Aika nopeasti meille selvisi, että tavoittelemamme tyyppi olisi kyllä vähintään ”4000 euron kaveri”. Mitä meidän nyt pitäisi tehdä, kun budjetti ei… Jatka lukemista 7 suosikkikirjaustani urheiluseuran työsopimuksessa

Julkaistu
Kategoria(t): Palkkiot

Onko junnuvalmennuksen tekeminen ”isosta rahasta” pahasta?

Otsikon kysymystä olen miettinyt lähiaikoina paljon. Henkilökohtaisesti tärkeän siitä tekee se, että katson tällä hetkellä kuuluvani kyseiseen ”palkkion takia” valmentavien ryhmään. Siksi varmaan itselläni herätti erityisen runsaasti ajatuksia edellisen kirjoitukseni Vaikeuksia löytää seuraanne riittävästi erinomaisia valmentajia? Hep! – testillä siirrät ongelman historiaan kommentti-osiossa nimimerkki Kettu Repolainen toteamus: Rahalla saa helpommin valmentajia, mutta kun raha on… Jatka lukemista Onko junnuvalmennuksen tekeminen ”isosta rahasta” pahasta?

Julkaistu
Kategoria(t): Palkkiot

Vaikeuksia löytää seuraanne riittävästi erinomaisia valmentajia? Hep! – testillä siirrät ongelman historiaan

Pula hyvistä ohjaajista on urheiluseurojen isoimpia pullonkauloja ja suurimpia esteitä entistä laajemman sekä laadukkaamman toiminnan tarjoamiseksi jäsenistölleen. Seurakäynneillä usein kuulemani viesti on tiivistettynä: Kun vain olisi enemmän erinomaisia valmentajia, niin kaikki olisi seurassamme helpompaa… Erityisesti tämä haaste tulee esille muiden kuin kilpaurheilullisesti menestyvien ryhmien suhteen. Ikäluokan ykkösjoukkueisiin useimmiten löytyy osaavia ja motivoituneita valmentajia, mutta esimerkiksi… Jatka lukemista Vaikeuksia löytää seuraanne riittävästi erinomaisia valmentajia? Hep! – testillä siirrät ongelman historiaan

Julkaistu
Kategoria(t): Palkkiot

Urheiluseurasi kolme kriittistä kysymystä – mitä vastaat?

Viime perjantaina luin ilokseni Suomen kokeneimman tuotteistajan Jari Parantaisen blogista hänen uusimman kirjansa Tuotepäällikön pelastuspakkauksen saapuneen painosta ja kipaisin sen samantien ostamaan. Viikonloppuna pikainen ensi tutustuminen teokseen vakuutti siitä, että voin lämpimästi suositella sen hankintaa myös kaikille urheiluseuratoiminnan kehittämisestä kiinnostuneille. Mutta miten tällaiset tuotteistusjutut nyt yleensäkään liittyvät yleishyödylliseen urheiluseuratoimintaan? Tämä on hyvä kysymys ja toivottavasti sinulle… Jatka lukemista Urheiluseurasi kolme kriittistä kysymystä – mitä vastaat?

Onko seuranne valmentajasopimuksissa tämä yleinen pykälä, joka voi aiheuttaa jopa viisinumeroisen yllätyskulun?

  Seuran hallituksen kokoukseen laskeutui syvä hiljaisuus… Pöydän ympärillä istuvien ilmeet huokuivat syvää epäuskoa ja järkytystä. Kaikkien mielissä oli vain yksi ja sama ajatus. Miten ihmeessä seurasta pitkittyneiden ristiriitojen jälkeen ovet paukkuen viime viikolla lähteneen ammattivalmentaja Teemun tapaus oli saanut vielä tämänkin käänteen? Helpotus tilanteen laukeamisesta oli ilmeisesti ollut ennen aikaista huomioiden puheenjohtaja Antin juuri… Jatka lukemista Onko seuranne valmentajasopimuksissa tämä yleinen pykälä, joka voi aiheuttaa jopa viisinumeroisen yllätyskulun?

Julkaistu
Kategoria(t): Palkkiot

Unelmana ura urheiluseuratyössä? – 3 yleistä sudenkuoppaa ja kuinka vältät ne

Tuhannet henkilöt saavat nykyään elantonsa työstään urheiluseuroissa ja varmasti vähintään kymmenkertainen määrä haaveilee niin joskus tekevänsä. Pestejä myös tulee koko ajan lisää ja voidaan puhua jopa nykypäivänä harvinaisesta alasta, jossa työntekijöiden määrä taloustilanteesta huolimatta koko ajan kasvaa Samalla kuitenkin urheiluseuratyö on muuttunut entistä vaativammaksi ja siinä varsinkin pitkällä aikavälillä pärjätäkseen on otettava huomioon monta eri… Jatka lukemista Unelmana ura urheiluseuratyössä? – 3 yleistä sudenkuoppaa ja kuinka vältät ne