Urheiluseurojen hallituksen jäsenille ja toimihenkilöille liiankin tuttu tilanne on jatkuvat riidat seuran sisällä. Tyypillisesti niitä tuntuu vain syttyvän yllättäen siellä täällä ja seuraihmisillä menee ikä ja terveys niitä sammutellessa. Monesti tämä on niin uuvuttavaa henkisesti, ettei yksinkertaisesti virta vain riitä pohtimaan saati sitten ratkaisemaan syitä roihahteluille. Monelle tämä jatkuva negatiivinen meininki on pahimmillaan niin raskas taakka, että seurauksena on jopa koko yhteisöstä lähteminen omaa jaksamista suojellakseen.
Eilisessä kirjoituksessani pyysin vastausta kysymykseen ”Kuka on urheiluseuroissa oikea taho määrittelemään onko toiminta hyvää vai ei?”. Vastauksia tuli mukavat 32 kappaletta ja niiden pohjalta piirtyi selkeä kuva muutamasta potentiaalisesta ”pyromaanista” seuratyössä …
Tällainen vastaajien määrä on toki hyvin pieni otos, mutta jo sen pohjalta voi kyllä varsinkin avoimiin kysymyksiin tulleen materiaalin pohjalta vetää tiettyjä johtopäätöksiä seurojen ongelmien aiheuttajista.
Vastaajien taustatiedot:
Monet vastaajista ilmoittivat olevansa useassa roolissa seurassa ja siksi yhteismäärä eri tehtävistä on niin korkea. Puolet tästä otannasta oli valmentajia. Muut osastolle itsensä laittaneet olivat statuksella ”seuran jäsen” ja ”ex-pelaaja tai -valmentaja”.
Kuka on mielestäsi oikea taho määrittelemään onko seuran yksittäisen joukkueen toiminta hyvää vai ei?
Todella moni valitsi enemmän kuin yhden vastausvaihtoehdon, osa jopa kaikki neljä. Yksinkertaistettuna voisi todeta, että reilut 2/3 vastaajista oli sitä mieltä, että vanhemmat ja seuran toimihenkilöt ovat oikea taho määrittelemään yksittäisen joukkueen toiminnan hyvyttä. Vastuuvalmentajan ja seuran hallituksen osalta prosentti oli edelleen korkea, mutta kuitenkin alle 50% molemmissa tapauksissa.
Silmiin pistävää vastauksissa oli, että ne jakautuivat todella laajasti kaikkiin eri vaihtoehtoihin ja lukemattomiin kombinaatioihin. Lisäksi ainakin itselleni oli yllätys, että lähes puolet vastaajista näkivät kaikkien annettujen vaihtoehtojen olevan oikeita tahoja arvioimaan toimintaa nostamatta mitään vaihtoehtoa toista paremmaksi. Toisaalta avoimissa vastauksissa oli usein hienosti perusteltuna, miksi tähän oli vaihtoehtoon oli päädytty ja alla yksi tällainen.
Hallitus: Onko toiminta ”kentän tasolla” hallituksen linjan mukaista ja/tai siihen tähtäävää.
Toimihenkilöt: ”Ammattilaisina” näillä henkilöillä tulisi olla iso vastuu hallituksen/seuran määrittelemästä linjasta
Vastuuvalmentaja: Viime kädessä linkkinä urheilijoiden/harrastajien, vanhempien ja seuran välillä ja toteuttaa toimintalinjaa kentän tasolla osaltaan (tai ainakin tulisi toteuttaa). Onko oikea henkilö tehtävässään, onkin aina eri asia, ja ehkä vanhempien näkökulmasta mielipiden kysymys.
Vanhemmat: Lasten harrastuksessa isossa roolissa
Vanhempien rooli aiheessa jakoi vahvasti mielipiteitä.
Kokonaisuudessaan vanhempia pidettiin olennaisimpana ryhmänä määrittelemään toimintaa (72%) ja perusteluissa oltiin usein tällä linjalla:
Vanhemmat maksaa lystin. Heidän lapset harrastavat. Siksi he ovat itseoikeutettuja päättämään, onko toiminta hyvää vai huonoa.
Toisaalta hyvin vahvoja kommentteja esitettiin myös sen puolesta, ettei vanhempien missään tapauksessa pitäisi päästä määrittelemään onko toiminta joukkueessa hyvää vai ei:
Vanhemmat eivät määrittele hyvää ja huonoa, sillä siinä vaiheessa kun toiminta menee erittäin huonoksi, he ”irtisanoutuvat” seuraroolistaan. Näin ollen määrittely ei saa mennä siihen pisteeseen
Ei vanhemmat, oman lapsen näkökulmasta katsotaan
Eniten varmaan herättää sanaharkkaa että vanhempien ei tule olla sanomassa onko toiminta hyvää vai huonoa. Jos lapsi ei osaa pelata, ei peliaikaakaan ole syytä antaa.
Isona erona tuntui olevan se nähdäänkö vanhemmat toiminnan ”asiakkaina” itse oikeutettuna lopullisen laadun määrittelijänä. Vai koetaanko urheiluseuratoiminta sellaiseksi ”asiantuntijahommaksi”, johon ainoastaan lajiin vihkiytyneet valmentajat ja toimihenkilöt ovat oikeita tahoja ottamaan kantaa sen hyvyyden suhteen. Ehkä tavallaan puhutaan myös eri asioista jonkun mielestä joukkueen toiminnan hyvyyden ja yksittäisen pelaajan tai tämän vanhemman kokemuksen osalta siitä. Omasta mielestäni näitä kahta ei tietyllä lailla voi käsitellä erikseen, mutta ymmärrän hyvin sellaisenkin näkökulman asiaan.
Seuran hallituksen jäseniä ei moni pitänyt oikeana tahona yksittäisen joukkueen toiminnan arvioinnissa.
Tämä mielipide korostui hyvin vahvasti erityisesti valmentajien kommenteissa:
Seuran hallituksen ei tarvitse puuttua yksittäisen joukkueen toimintaan vaan käsitellä suurempia linjoja.
Toisaalta varsinkin hallituksen jäsenet itse näkivät varsinkin tärkeän merkityksen juuri tämän isojen linjojen määrittelyn kautta myös yksittäisissä toimintaryhmissä:
Hallitus (ja toimihenkilöt) luovat ne raamit minkä sisällä seurassa liikutaan. Toisin sanoen jos on tarkoitus että ko. seura on suuntautunut kilpaurheiluun, ei vastuuvalmentajan auta suosia harrasteurheilua vaikka toiminta sillä mittapuulla voisikin yksittäisessä joukkueessa olla hyvää/erinomaista. Sama pätee myös toisinpäin, eli harrasteliikuntaan suuntautuneessa seurassa liian kilpailuorientoitunut valmentaja on väärässä paikassa.
Analyysiä mahdollisista urheiluseuran ”pyromaaneista”:
Monissa vastauksissa tuotiin hyvin esiin, että toiminnan hyvyttä tulisi arvioida ennen kaikkea suhteessa seuran julkaisemiin tavoitteisiin. Tässä piilee ensimmäinen sudenkuoppa eli onko niitä tehty ja ovatko ne kaikille osapuolille selkeät? Lisäksi pahimmillaan seuralla on kyllä hienot ”Meidän linja”-julistukset, mutta yksittäisissä ryhmissä valmentaja toimii niin kuin itse parhaaksi näkee, koska kokee olevansa parempi taho joukkueessaan määrittelemään laadun kuin esimerkiksi ”kaukana kenttätyöstä” oleva hallitus.
Kaikki katastrofin ainekset ovat silloin käsillä, kun seura virallisesti lupaa jotain toista, mitä sen toiminnassa oikeasti tehdään. Vaikka sitä miten selittelisi tyyliin ”mutku Kake on kato semmoinen, että tekee mitä se haluaa ja ei meillä muitakaan valmentajia ole…”, niin vanhempien ja pelaajien suhteen tällöin seura pettää lupauksensa. Eli mikäli joku seurassa ei noudata annettuja ohjeistuksia, niin ainoa tapa pitää toimintaa linjakkaana on puuttua tähän riippumatta kuka valmentaja on kyseessä ja silläkin riskillä, että tämä voidaan menettää.
Jos ei yksittäisten vahvojen valmentajien seuran linjan vastaiseen toimintaan olla tarpeen vaatiessa valmiita puuttumaan, niin ei kannata mitään yleisiä periaatteita edes asettaa. Moni ongelma seuroissa ratkaisi sillä, että kerrottaisiin jokaisen ryhmän olevan tavallaan toiminnallisesti autonominen yksikkö, jossa vastuuvalmentaja päättää miten tehdään. Tämä olisi rehellinen kuvaus suurimman osan tuntemieni seurojen nykytilanteesta ja vähentäisi huomattavasti ongelmia, kun ristiriitaa ei olisi lupausten ja tekojen välillä.
Tätä urheiluseuran kehityskaareen liittyvää problematiikkaa käsittelin jo aikaisemmin tässä kirjoituksessa. Suosittelen lukemaan, jos et ole vielä tutustunut ja aihe ”Vahvojen valmentajien johtama seura” versus ”Seuran prosessien ja systeemien kautta yhteisen linjan kautta rakennettu” – malli kiinnostavat.
Seuran yhteiset linjaukset ja laajemmin strategia ovat ”palontorjuntavälineitä” parhaasta päästä.
Ilman määrittelyä miksi ollaan olemassa, mihin pyrkimässä ja millä keinoin kerjätään vain hankaluuksia. Seuran on selkeästi mietittävä mitä toimintaa se tekee, kenelle, miten ja ennen kaikkea mitä se EI tee. Tällöin jo seuraan tullessa vanhemmat ja pelaajat tietävät mitä toiminnalta on oikeus olettaa.
Olen aikoinaan seuratyöntekijänä ollut usein epäoikeudenmukaiseksi kokemassani asemassa, jossa minusta tuntui vanhemman kritisoidessa toimintaamme syyn ongelmaan olleen suunnilleen tämän kaltainen:
Asiakas on juuri ostanut Veikon Koneesta mikroaaltouunin ja nyt sitten käärmeissään soittaa kotoa liikkeeseen valittaen, että eihän tästä näy Kolmos-TV!…
Vasta näin myöhemmin olen ymmärtänyt, että minun tehtäväni seuran edustajana olisi ollut varmistaa, että vanhempi ymmärtää mitä seuramme tarjoaa ja mitä ei. Tämä ikävä kyllä jäi usein tekemättä, kun se itselle oli niin selvää pässinlihaa…
Yksi tärkeä asia on myös ymmärtää kuinka eri lailla seurassa eri rooleissa olevat henkilöt voivat hahmottaa samat asiat. Moni tulipalo jäisi syttymättä ja ainakin sammuisi huomattavasti nopeammin, jos hahmotettaisiin mahdolliset näkökulmaerot asioihin. Tarvittaessa on oltava valmis sitten tekemään myös päätöksen sen suhteen, että kenen mielipide on ristiriitatilanteissa ratkaisevin, jos ei yhteisymmärrykseen keskustelujen kautta päästä…
Jos koit kirjoituksen hyödylliseksi, niin voit jakaa sitä helposti alla olevien some-nappien avulla verkostoissasi oleville ihmiselle.