”Pitäisikö meidän lopettaa kitinä lastemme urheiluseurojen huonosti hoidetusta toiminnasta ja sen sijaan kääriä itse hihat ylös laittamalla uusi pikkujuniorien valmennukseen keskittyvä koripalloseura pystyyn?”. Tämä Karin suora kysymys sai kolme muuta ystäväporukan jäsentä hiljaiseksi.
Olisiko todella aika ainaisen valittamisen sijaan kokeilla, jos itse pystyttäisiin hoitamaan hommat paremmin ja samalla luomaan omille ja muille lapsille omia tavoitteitamme vastaavaa huippuluokan toimintaa?
Kuinka kaikki sai alkunsa perjantaiyönä klo 1.24…
Taas Maijan, Teemun, Karin ja Anniinan illanistujaisten puheenaihe oli ajautunut normaaliin eli pettymyksiin jälkikasvun harrastustoimintaan liittyen. Kaikilla paikalla olevilla oli vähintään yksi lapsi urheiluseuratyössä, Teemulla jopa kaikki kolme tyttöään.
Pöydän ympärillä löytyi kokemusta koripallosta, uinnista, voimistelusta, yleisurheilusta, jalkapallosta, kuin muutamasta muustakin lajista. Vaikka paljon oli vuosien varrella tullut myös myönteisiä kokemuksia, niin jotenkin kaikilla tuntui olevan mielessä:
”Voisiko tämän lapsille ja meille aikuisille niin tärkeän osan elämäämme tehdä vielä paljon paremminkin?”
Kaikilla neljällä keskustelussa oli yhteinen tausta aikoinaan saman vuosiluokan pelaajina koripallosta juniorimaajoukkueessa ja siitä aikoinaan oli edelleen jatkuva ystävyys alkanutkin.
Heillä kaikilla oli myös 6-vuotiaat tyttäret, joiden osalta miettivät missä seurassa heidän kannattaisi ehkä aloittaa korista kokeilemaan. Eri seuroja oli tuttuun tyyliin vertailtu mallilla, ”mikä olisi niistä vähiten huono?”, kun Karin kommentti kitinän lopettamisesta ja ehkä itse uuden seuran perustamisesta oli yllättäen tullut ja aiheuttanut ainakin uudenlaisen vivahteen yleensä niin yksipuoliseen valitusmantraan.
Kuva: Keoni Cabral (CC)
Mikä nykymenossa sitten oikein mättää?
Anniina avasi ensimmäisenä keskustelun ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen, kun Kari oli suoraan tapaansa haastanut muut ideallaan omasta seurasta. ”Olisiko meidän ensiksi hyvä hieman kerätä kasaan niitä valittamisen aiheitamme, että oikeasti näemme tehdäänkö tässä itse kärpäsestä härkästä vai olisiko tuo Karin idea ihan oikeasti harkitsemisen arvoinen?”
Teemu hymyili itsekseen. Anniina oli jo junnuaikoinaan ollut ystävänelikosta se analyyttisin ja järjestelmällisin ja edelleen nuo mainiot ominaisuudet näyttivät nousevan esille. ”No niin ei muuta kuin listamaan marinoita ja ehdotan Anniina ryhmän sihteeriksi!” totesi Teemu saaden muilta hyväksyviä nyökkäyksiä.
Maija osallistui nyt keskusteluun myös osaltaan ja ehdotti, että kaikki miettisivät ensiksi itsekseen isoimpia seuratyön kehityskohteita ennen kuin vedettäisiin yhteen olennaisimmat.
Parinkymmenen minuutin kuluttua oltiin jo löydetty seitsemän olennaisinta ongelmakohtaa nykymeiningissä ja Anniina oli ne kirjannut ylös lähettäen ne samalla jokaisen meiliin.
Kuva: Justin See (CC)
Nykytilanteen haasteiden ohella huomattiin olennaiseksi kerätä saman tien jo alustavia ratkaisumalleja kipukohtiin, jottei jäisi heti aluksi vain niin helposti päälle jääväksi kielteisten asioiden möyhimiseksi ilman minkäänlaisia edes ylätason parannusehdotuksia:
1. Valmennuksen tason vaihtelevuus kurasta kohtuulliseen kautta kiitettävään
Kaikkien neljän omissa listoissa tämä oli pompannut selkeänä epäkohtana esiin. Lapsi oli saattanut aloittaa seurassa huippuvetäjän ohjauksessa, mutta seuraavalla kaudella jo ehkä koutsi oli vaihtunut aloittelijaan, mikä aiheuttanut romahduksen valmennuksen laadussa totuttuun.
Kuitenkin yleensä vielä maksut olivat samalla nousseet, kun vuosittain vanhempiin junnuihin siirryttäessä kustannukset myös hilautuvat samalla ylöspäin.
Alustava ajatus ratkaisumalliksi: Tavalla tai toisella rakennettava seuran valmennus tavalla, joka mahdollistaa tasaisen laadukkaan toiminnan läpi kyseisen ikäluokan koko toiminnan alusta loppuun.
2. Pienten lasten liikunnan ja urheilun tehtävä ei ole kustantaa vanhempien junnujen ja aikuisten toimintaa
Tämä tuli esille myös jokaisen paikalla olevan kommenteissa eniten hiertävistä seikoista. Sen verran oli kokemusta pöydän ääressä perinteisistä tavoista seuroissa pumpata rahaa jopa 80% nuorimpien juniorien ryhmistä kattamaan muiden ryhmien lasten harrastuskuluja.
Kari kertoi omasta kokemuksestaan joutuneensa uimaseurassa hallituksessa toimiessaan nopeasti epäsuosioon, kun oli ottanut esille huippujen ulkomaan leiritysten rahoittamisen lähes kokonaan uimakoululaisten vanhemmilta tulevilla euroilla.
Alustava ajatus ratkaisumalliksi: Mahdollisessa uudessa seurassa asetetaan yhdeksi johtavaksi arvoksi, että lähtökohtaisesti ryhmät vastaavat aina omista kuluistaan, ei muiden.
Kuva: Frits Ahlefeldt-Laurvig (CC)
3. Kaikilla tulisi olla oikeus harrastaa laadukkaasti urheiluseurassa, ei vain varakkaiden perheiden lapsilla
Kun Anniina toi tämän näkökulman esiin oman listansa kärkipäässä, niin se ei voinut olla koskematta jokaista läsnäolijaa. Olihan Anniina miehensä Mikan kanssa kokenut reilut vuosi samana päivänä sitten yllättäen jokaisen perhettään elättävän painajaisen saadessaan lähtöpassit työpaikoistaan Nokialta.
Aivan yllättäen firma oli ilmoittanut lopettavansa koko kyseisen puhelinmallien kehitysalustan, jolla sekä Anniina että Mika olivat työskennelleet.
Nyt oli molempien ansiosidonnaisten työttömyyskorvausten viimeiset kuukaudet menossa ja elintaso perheellä dramaattisesti tippumassa lisää tulevana kesänä. Jos ei vähintään jompikumpi puolisoista löytäisi pikaisesti uransa seuraavaa työtä, niin todennäköisesti nettotulojen tippuessa taas peruspäivärahalle siirryttäessä tuhansia euroja olisi tehtävä kipeitä säästöpäätöksiä.
Vaikka lasten harrastukset oli pidetty perheen ”leikkauslistojen” ulkopuolella tähän asti olisi nekin nyt otettava massiivisen tulotason leikkaantumisen vuoksi harkintaan.
Alustava ajatus ratkaisumalliksi: Seuran toiminta tulee rakentaa sellaisilla rajaehdoilla, kustannusrakenteilla ja mahdollisilla tukimalleilla, että perheiden erilaiset taloudelliset tilanteet eivät vaarantaisi lasten oikeutta laadukkaaseen harrastamiseen.
4. Seuran toimintamalli pitäisi olla tätä päivää, ei viime vuosituhatta prosessien ja systeemien osalta
Turhautuminen tähän oli käsin kosketeltavissa ja Maija tiivisti sen ehkä parhaiten:
”Ottaen huomioon muun muassa erilaisten yritysmaailmassa yleisesti käytettävien projektinhallintasoftien, somen mahdollisuuksien, nettisivujen ja muiden kanavien helppouden sekä halpuuden, niin on aivan käsittämätöntä miten huonosti suurimmassa osassa seuroja vaikkapa sisäinen ja ulkoinen tiedotus hoidetaan”.
Teemu lisäsi ”ja myös taloudenhoitoon liittyvät prosessit tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän herran hallussa tai jonkun pitkään seurassa touhunneen takana, ilman että edes hallituksilla on tarkkaa kuvaa missä mennään jäsenistöstä nyt puhumattakaan”.
Tämä kohta herätti selvästi myös vahvoja tunteita ja jokaisella tuntui olevan useampiakin horror storyja kerrottavana, kun tieto ei ollut kulkenut tai eurot olivat mystisesti seuran tililtä kadonneet.
Alustava ajatus ratkaisumalliksi: Prosessit luodaan alusta asti selkeiksi ja läpinäkyviksi hyödyntämällä vuoden 2015 halpoja ja tehokkaita tietoteknisiä ratkaisuja. Mahdollisimman vähän asiat saavat olla yksittäisistä ihmisistä riippuvaisia eli rakenne pitää olla yksinkertainen ja skaalattava.
5. Vuosikokouksissa pitäisi olla muitakin kuin hallituksen jäsenet ja ne kaksi muuta aktiivia…
Kari oli omalla kertomuksellaan summannut yhteisöllisyyden ja seuran eteen tekemisen puutteen osuvasti tutun kuuloisella esimerkillään erään suuren seuran maaliskuun vuosikokouksesta, jossa vastuuvapauden saamiseksi oli jouduttu pirauttamaan yhdelle jäsenistä. Paikalla itse kokouksessa kun ei ollut kuin hallituksen jäseniä ja ei toki kaikkia niitäkään.
Kukaan ei kannattanut myöskään ”pakkoyhteisöllisyyden” luomista, jossa lapsensa seuraan tuovalle isketään heti velvoitteita enemmän kuin tarpeeksi mokkapaloista järjestysmiestehtäviin. Kokemukset näistä kun eivät kenelläkään olleet erityisen positiivisia.
Alustava ajatus ratkaisumalliksi: Ainakin näin muutaman neuvoa antavan drinkin jälkeen eli nelikossa vahva usko, että paras tapa luoda vireä yhteisöllinen seura olisi tehdä perustoiminta salissa mahdollisimman hyvin. Ihmiset kun yleensä haluavat olla mahtavissa jutuissa mukana.
6. Aikainen ”pakko erikoistuminen” lajiin ei saisi olla ainoa vaihtoehto lapsella osallistua toimintaan
Maajoukkuetason entisinä urheilijoina tuntui sinänsä kaikilla olevan yhteinen käsitys siitä, että huipulle mahdollisesti pyrkivien pitää sitoutua lajinsa harjoitteluun. Samalla kuitenkin tyrmättiin ainoana tienä 7-vuotiaana pakottaa lapsi valitsemaan rakkaista harrastuksista vain yksi, koska se olisi muka välttämätöntä kehittyäkseen joskus myöhemmin Suomen tai maailman huipulle.
Varsinkin nyt keskustelun alla olevan lajin eli koripallon osalta tarvetta minkäänlaiseen aikaiseen erikoistumiseen ei toki yleisessäkään keskustelussa yleensä olla esitelty. Isompi haaste on arjessa kuitenkin palloilulajeissa tuttu tyyli pikkujunioreista alkaen, joissa jokaiseen treeniin odotetaan osallistumista riippumatta muun muassa montaako eri lajia ja harrastusta lapsella on jo muutenkin kalenterissa.
Alustava ajatus ratkaisumalliksi: 6-10-vuotiaissa olisi ainakin tarjottava mahdollisuus perheille valita kuinka monta kertaa viikossa kyseisen lajin treeneihin osallistutaan ja tämä olisi huomioitava myös kausimaksuissa.
Kuva: Hobvias Sudoneighm (CC)
7. Pienten ikäluokkien vitsauksesta eli yleensä huonoimmista valmentajista ikäluokat huomioiden päästävä eroon
Viimeisimpänä kohtana, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, tämä suurimman osan seuroja ikuinen ongelma. Puheissa kyllä usein muistetaan mainita, että ”pienimmillä junnuilla pitäisi olla parhaat koutsit!”, mutta käytäntö on sitten yleensä nuoria ja kokemattomia valmentajia tai joku vanhemmista pahimmillaan repäistynä kentän laidalta ohjaustehtäviin.
Alustava ajatus ratkaisumalliksi: Tavalla tai toisella on varmistettava parhaiden mahdollisten valmennusvoimien saanti aloittaviin ikäluokkiin.
Koko seuran rakenne on tuettava tätä tavoitetta ja tarvittaessa on oltava valmiita murtamaan vanhoja toimintatapoja tarvittaessa isostikin, jotta jokaisessa treenissä ja pelissä olisi laadukasta valmennusta seuran pelaajille tarjolla iästä riippumatta.
Puheista konkreettisiin suunnitelmiin…
Kun vihdoin oltiin saatu puristettua kokoon ainakin jollain tavalla myös seuraavana muistettavaan muotoon, niin oli aika sopia jatkostepeistä.
Anniina ehdotti seuraavanlaista työnjakoa ennen viikon päästä pidettävää seuraavaa nelikon tapaamista:
Kari etsii tietoa nykyisistä erilaisista urheiluseurojen toimintamalleista, jotta voidaan valita ehkä jo olemassa olevista hyväksi havaituista systeemeistä tavoitteisiimme parhaiten sopiva.
Teemu pohtii itsekin nuorempana ammattivalmentajana toimineena keinoja ratkaista isoin haaste eli parhaiden valmennusvoimien saaminen nuorempiin ikäluokkiin, joissa mahdollinen uusi seura tulisi toimintansa aloittamaan.
Maija sai talousalan ammattilaisena tehtäväkseen pohtia kustannus- ja tulorakennetta huomioiden esille otetut nykytilanteen haasteet. Samalla sovittiin hänen kartoittavan jo alustavasti erilaisia tietoteknisiä ratkaisuja mahdollistamaan tehokas ja edullinen seuran arjen pyörittäminen laadukkaasti.
Anniina halusi itselleen mietittäväksi ja selvitettäväksi olivatko he punaviinilasiensa ääressä unohtaneet jotain olennaista sittenkin urheiluseuratyön olennaisimmista jutuista? Tämän hän aikoi selvittää käymällä keskusteluja tulevalla viikolla lähipiirinsä kanssa haastattelemalla näitä kokemuksista lastenurheilusta.
Viimeiset skoolaukset ja kaikki läsnäolijat vahvistivat sitoumuksensa annettuihin tehtäviin.
Nyt olisi aika muuttaa angsti ainakin tiedonkeruuksi, sitä kautta todeta joko paremmat mallit utopiaksi lopettaen samalla kitinät ja tyytyen nykymenoon. Tai vaihtoehtoisesti marssia Patentti- ja Rekisterihallitukseen laittamaan uusi seura pystyyn ja näyttää käytännössä, miten hommat voisi tehdä paremmin…
Kuva: Angeli Amboldi (CC)
Jatko-osa kertomukseen julkaistaan perjantaina 22.5. Saat tiedon sen julkaisusta näppärästi liittymällä maksuttomaan Aina Ennenkin Sisäpiiriin muiden etujen lisäksi alla olevan linkin kautta.