Viime aikoina urheiluseuroja eri lajeissa kiertäessäni on vahvistunut näkemys siitä, että kaksi suurinta haastetta ovat rakenteellista perua.
Ensimmäinen näistä on krooninen pula resursseista:
- Osaavista valmentajista
- Harjoitustiloista
- Rahasta
Toinen skaalaamisen vaikeus:
- Vaikka yhdessä tai muutamassa ryhmässä saataisiinkin erinomaista toimintaa aikaan, niin on todella vaikeaa löytää keinoa monistaa malleja läpi koko seuran. Onnistumiset tuntuvat olevan kiinni enemmänkin persoonista kuin kopioitavista toimintamalleista ja sisällöistä
Varsinkin harrasteryhmissä ja kakkosjoukkueissa nämä ongelmat kärjistyvät. Kilpaurheilullisesti menestyviin joukkueisiin vielä yleensä onnistutaan ratkaisut löytämään, kun seuraihmisten intohimot keskimääriin juuri tähän toimintaan kohdistuvat.
Nämä haasteet alkavat olla jo niin tuttua huttua urheiluseurakentässä, että moni ei enää tunnu ajattelevan minkään muun todellisuuden olevan edes mahdollista. Tietyllä lailla ollaan tyydytty nykytilanteen ongelmallisuuteen ja keskitytty lähinnä sammuttamaan pahimmat niistä aiheutuneet tulipalot.
Samanaikaisesti olen kuitenkin huomannut, että liikunta-alan yritykset eivät juurikaan valita pulaa pätevistä ohjaajista tai tiloista ja skaalattavia toimivia konseptejakin löytyy esimerkiksi Gymin tai Les Millsin tapaan.
Tämä erityisen huomionarvoista, kun muistaa yhdistysten saavan bisnestä pyörittäviin verrattuna vielä yleensä tuetut kunnan tilat sekä avustukset, alvittomuuden sekä vapaaehtoisten työpanokset.
Miksi yrityksiä eivät tunnu vaivaan samalla lailla yhdistysten ongelmat edes yhteiskunnan tuen puutteesta huolimatta?
Koska samat ilmiöt tuntuivat toistuvan niin laajasti, niin kyseessä on todennäköisesti yhdistysten ja yritysten rakenteeseen liittyvä asia.
Asia alkoi itselleni aueta vasta nähtyäni alla olevan maailman ykköseksi vuonna 2005 bisnesajattelijoiden listalla valitun Harvardin professorin Michael Porterin TED-esityksestä aiheesta:
Tässä tiivistettynä Porterin sanoma, jos et nyt ehdi videota katsomaan:
Yritykset ovat lähtökohtaisesti parempi väline keräämään tarvittavia resursseja ja skaalaamaan toimivia konsepteja. Tämä pätee myös ratkaistaessa vaikkapa liikkumattomuuden kaltaisia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia.
Mitä mieltä sinä olet aiheesta?
Onnistuisiko koko liikunta- ja urheilukentän tavoitteena oleva visio maailman liikkuvimmasta kansasta vuonna 2020 parhaiten käyttämällä entistä enemmän yritystoimintaa välineenä yhdistystoiminnan rinnalla?
Mielellään kuulisin ajatuksiasi aiheesta alla olevassa kommenttikentässä.
Jos pidit kirjoituksesta, niin jaa eteenpäin helposti verkostoillesi ohessa olevien some-nappien avulla.