Opetus- ja Kulttuuriministeriö jakaa vuonna 2014 yhteensä 5 miljoona euroa urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen.
Päätavoitteena on
Laadukasta toimintaa mahdollisimman monelle kohtuukustannuksin.
Lisäksi ehtona tuen saannille on
Työntekijän palkkaaminen ei saa korottaa seuran jäseniltä ja osallistujilta kerättäviä harrastusmaksuja.
Onnistutaanko tavoitteessa pitää harrastuskustannukset nykytasolla, jos palkataan uusia työntekijöitä seuroihin tukirahoilla?
Ikävä kyllä uskon keskimäärin käyvän päinvastoin eli harrastusmaksujen nousevan tavoitteista huolimatta.
Uskallan näin veikata, vaikka hakuaika on vasta käynnissä, yhtään euroa ei ole vielä jaettu ja seuratuen ehdot sinänsä mahdollistavat tänä vuonna hyvin monipuoliset erilaiset hankkeet.
Sinänsä puhdas arvioni perustuu keskusteluihin eri lajien seuraihmisten kanssa. Niiden perusteella uskon haettavien kehittämisprojektien olevan pitkälti samankaltaisia kuin aiemminkin.
Erittäin mielelläni muutaman vuoden kuluttua todellisia tuloksia tarkasteltaessa haluaisin todeta olleeni väärässä, mutta tällä hetkellä siis uskon maksujen keskimäärin tulevan nousemaan tukieurojen vaikutuksesta.
Tässä kirjoituksessa annan tarkemman analyysini näkemykseni perusteista ja ehdotukseni haasteiden ratkaisemiseksi.
Miten seuratuki on vaikuttanut aikaisemmin harrastusmaksuihin?
Alla suora lainaus Pasi Kosken vuosien 2008-2010 seuratukia koskevasta tutkimuksesta “Palkattu seuraan – mitä seuraa?” sivulta 48:
Edellä esitetyn perusteella voi karkeasti väittää, että tuetuissa seuroissa vuosittaiset maksut lasten tai nuorten harrastamiselle olivat kasvaneet noin parilla sadalla eurolla.
Kaikki nousu ei luonnollisesti aiheutunut seuratyöntekijän palkkaamisesta, mutta uudet palkkakustannukset olivat luonnollisesti osatekijänä tässä kehityksessä.
Tutkitulla seuratukijaksolla seurojen kokonaistulot eivät työntekijän panoksesta huolimatta kasvaneet. Eli jos työntekijä on jatkanut seurassa tukijakson jälkeen on palkkakulut käytännössä pitänyt kattaa muun muassa harrastusmaksuja nostamalla.
Tutkimuksen sivu 42
Mitä seuroissa siis pitäisi tehdä erilailla kuin ennen tukirahoilla, jotta tulokset myös muuttuisivat?
Ilman selkeää analyysiä kustannusten nousun aiheuttaneista tekijöistä ja sen jälkeen lääkkeistä niihin, tulokset tulevat olemaan mitä todennäköisemmin samat eli harrastusmaksut nousevat kasvaneiden kiinteiden palkkakulujen vuoksi.
Tämä on luonnollinen seuraus kulujen suurentuessa, vaikka kaikilla osapuolilla olisi kuinka hyvä tahto tämä estää.
Todella vähän on viime vuosina käyty avointa keskustelua perusseuratoiminnan kulutason nousun syistä eli pois lukien kilpailutoiminta, varusteet, yms.
Isoimpana tekijänä on oman näkemykseni mukaan yksinkertaisesti se, että seuratoiminnan kaikissa keskeisissä osa-alueissa on valittu laajalti seurakentässämme merkittävästi aikaisempaa kalliimpia toteutustapoja:
- Valmentajat ovat yhä suuremmassa määrin ammattilaisia
- Harjoitustilat ovat parempia ja kalliimpia
- Seurojen hallinto hoidetaan yhä enemmän palkatuilla työntekijöillä vapaaehtoisten sijaan
Yksi iso tekijä muutoksen mahdollistajana hinnakkaampiin vaihtoehtoihin on ollut seuratuki muiden yhteiskunnan tukimuotojen joukossa.
Osan urheiluseurojen kulupuolet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti juuri erilaisten tukieurojen siivittämänä ja kun ulkopuolisen rahan tulo on loppunut, niin nousseet kustannukset on pitänyt kattaa harratusmaksuja korottamalla.
Tämä on ollut luonnollinen seuraus valitusta linjasta ammattimaistaa seurojen toimintaa muun muassa päätoimisilla työntekijöillä ja siirtää harjoittelua entistä enemmän kalliimmille harjoituspaikkoja, yms. Sillä on ollut paljon myönteisiä vaikutuksia laadun osalta, mutta samalla olisi hyvä tunnistaa suorat vaikutukset harrastusmaksujen kehittymiseen.
Vielä tuomaan perspektiiviä summien kokoon Pasi Kosken tutkimuksen kohteena olleista seuratukea saaneista seuroista seuraava fakta:
Keskiarvo seuratukea saaneen seuran jäsenmäärän osalta oli 1045 (lähde seuratuen väliraportti s. 12). Tarkoittaa parin sadan euron maksujen nousulla per jäsen sitä, että tutkitulla seuratukijaksolla keskimäärin harrastusmaksut nousivat yli 200 000 euroa seuraa kohti.
Kuva: Images of Money, Creative Commons
”Jos tavoitteena on jäsenten maksujen laskeminen, niin kannattaako seuran kokonaiskustannuksia nostaa vai laskea?”
Edellä mainittu asiaa olen viime päivinä kysynyt eri henkilöiltä. Yleensä vastauksena on ollut paljon puhuva hiljainen tuijotus ja sitten jonkinlainen kauniisti muotoiltu kommentti tyyliin:
Onko tämä joku kompakysymys?
Tämä tuo esille nykyisen seuratukimallin ison rakenteellisen ongelman maksujen alentamista koskien:
Harrastuskulut ovat seuratoiminnassa nousseet, koska kulupuoli on paisunut ja jos seuratukea edelleen jaetaan myös kiinteiden palkkakulujen kasvattamiseen, niin se osaltaan on vahvistamassa tämän kehityksen jatkumista.
Suurin osa työntekijöistä ei nimittäin pysty tuomaan tuloja seuraan omien kulujensa verran tai enemmän, joka aiheuttaa paineen korvata erotus maksujen korotuksilla
”Mitkä teidän lajinne seurat pyrkivät tekemään mahdollisimman edullista toimintaa?”
Olen jutellut lähiviikkoina usean ison lajin edustajan kanssa ja pyrkinyt selvittämään kuinka suuri osa seuroistamme lähtökohtaisesti tavoittelee tällä hetkellä matalampia maksuja jäsenilleen.
Vastauksena olen yleensä saanut pitkän miettimiseen jälkeen tämän tyylisen vastauksen:
Ei niitä ainakaan montaa ole…
Tämä on luonnollista ottaen huomioon, että yhä suurempi osa seuroista pyrkii olemaan ”Urheiluseurojen Stockmanneja” edullisen lähikaupan sijaan. Lisää aiheesta aikaisemmassa kirjoituksessani Kolme mallia menestyksekkääseen urheiluseuratyöhön.
Kyse on siis rakenteellisesta ongelmasta harrastusmaksujen nousun näkökulmasta. Jos seurojen tavoitteena on lähtökohtaisesti kalliilla malleilla toteuttaa toimintaansa, niin lisäresurssien laittaminen tällaisiin organisaatioihin vain kiihdyttää epätoivottavaa kehitystä.
Absoluuttisesti tarkastellen urheiluseuratoiminnan laatu on kyllä hintojen kasvun ohella noussut merkittävästi, kuten alla olevasta vanhempien tyytyväisyydestä hinta-laatusuhteeseen rajusta harrastuksen kallistumisesta huolimatta Kari Puronahon tutkimusaineistosta voi todeta.
Lähde: Kari Puronahon tutkimus harrastamisen kustannuksista
Olisi kuitenkin todella tärkeää erottaa yleinen laadun kehittäminen seuratyössä ja edullisten harrastusmahdollisuuksien tarjoaminen kokonaan omiksi prosesseikseen. Näissä kahdessa tavoitteessa on nimittäin sisäänrakennettuna elementtejä, jotka ovat ristiriitaisia keskenään.
Asiaa voisi tarkastella elintarvikekauppaa esimerkkinä käyttäen seuraavasti:
Tällä hetkellä taloudellisia resursseja annetaan kaupunginosien lähikauppojen muuttamiseksi Stockmannin Herkuiksi.
Yleinen laatu kyllä kasvaa huomattavasti ja maksukykyiset asukkaat ovat kehityksestä todella tyytyväisiä. Mutta ratkaisuksi kaikille edulliseen ruokakauppaan tällaisesta mallista ei luonnollisestikaan ole.
Olisi koko urheiluseurakentässämme tunnustettava se tosiasia, että meillä on hyvin monenlaisia seuroja palvelemassa erilaisia harrastajien tarpeita. Niitä ei voi kehittää samoilla lääkkeillä, vaan on otettava nykyistä paremmin huomioon yksittäisten seurojen lähtötilanne sekä tavoitetila.
On päästävä pois seurojen keskinäisestä kilpailusta toimintaa johtavana tavoitteena
Yksi isoimpia strategiatason haasteita urheiluseurakentässämme on seurojen keskinäinen paremmuudesta kilpailu, joka johtaa helposti itse harrastajien tarpeiden unohtamiseen.
Strategiaguru Micheal E. Porter on summannut haasteen osuvasti:
Misconceptions of what competion is and how it works give rise to mistakes in strategy. The most common error of all is that competitive success comes from ”being the best”. This mindset is highly intuitive. Only by competing to be unique can an organization achieve sustained, superior performance.
Tämä ”parhaan seuran” aseman tavoittelu on niin yleistä, että se on monissa piireissä urheiluseurakentässämme jo muuttunut kyseenalaistamattomaksi itseisarvoksi.
No mikä tavoitteena sitten pitäisi olla, jos ei parhaan seuran titteli?
Porterilla on tähän hyvin yksinkertainen vastaus:
Key to competetive success – for businesses and nonprofits alike – lies in an organization´s ability to create unique value. Porter´s prescription: aim to be unique, not best. Creating value, not beating rivals, is heart of the competion.
Urheiluseuratyössä tämä vaatii, että ollaan päätetty ketä varten toimintaa tehdään eli kenelle arvoa ollaan luomassa. Ilman tätä valintaa on mahdotonta mitata ollaanko onnistuttu tavoitteessa vai ei.
Kuva: Sean MacEntee, Creative Commons
Miten tämä seurojen keskinäinen kilpailu nyt liittyy tähän seuratukiasiaan?
Tällä hetkellä seuratoiminnan kehittämisessä on vallalla pitkälti vain yksi totuus:
Parempaa toimintaa on saatavissa vain ja ainoastaan lisäämällä ammattilaisia eri tehtäviin ja hankkimalla tasokkaammat harjoitusolosuhteet kuin kilpailevilla seuroilla.
Tällainen ajatusmalli rajoittaa uudenlaisten seurojen toimintamallien luomista, jotka merkittävästi myös rakenteellisella tasolla eroaisivat vanhasta.
Michael Porterin sanoin:
Competing for the best feeds on imitation. Competing to be unique thrives on innovation
Miten sitten pitäisi toimia nyt jaossa olevan seuratuen suhteen?
Tässä omia ajatuksiani siitä, miten uskoisin päästävän seuratuessa tavoitteiden mukaisten vaikutusten osalta parhaisiin tuloksiin.
Ensimmäiseksi jakaisin tukirahat kahteen pooliin, joista molemmista annettaisiin euroja eri tyyppisille seuroille:
- Ensimmäisessä ryhmässä olisivat seurat, jotka pyrkivät tarjoamaan edullisia harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille toimintansa ydintehtävänä. Onnistumista mitattaisiin alle 50 euron kuukausihintaisen laadukkaan toiminnan määrän mukaan.
- Toisessa ryhmässä olisivat seuratoiminnan ”Stockmanneiksi” tähtäävät organisaatiot. Näiden seurojen osalta arvioinnissa pääpaino olisi toiminnan absoluuttisessa parantumisessa aikaisempaan verrattuna.
Tämän jälkimmäisen ryhmän osalta myönnettäisiin maksujen olevan korkeita joka tapauksessa toiminnan kustannusrakenteen vuoksi, eikä yritettäisi teennäisesti vääntää jonkinlaisella ”erikoistarjouksella” hintoja hetkelliseksi sinne lähikaupan tasolle.
Nämä ”Stockmann” – organisaatiot eivät lähtökohtaisesti ole ratkaisu vähävaraisten perheiden lasten harrastuksiin muutenkaan, jos ei niissä pystytä tarjoamaan lapsille ja nuorille koko harrastajan tai urheilijan polkua kohtuukustannuksin. Siihen tarvitaan seuroja, joiden toimintamallit mahdollistavat halvemmat maksurakenteet pysyvästi.
Sekä ”lähikaupat” että ”Stockmannit” ovat suomalaiselle seuratoiminnalle erittäin tärkeitä palvellen hyvin omia kohderyhmiään. Niiden merkittävät erot olisi tärkeää nykyistä paremmin tunnistaa ja arvioida niitä omilla kriteereillään.
Kuva: Ari Helminen, Creative Commons
Minkä tyyppisiin hankkeisiin kannattaisi panostaa edullisen harrastustoiminnan suhteen?
Luonnollisesti pitäisi tietää muun muassa yksittäisen seuran kehitysvaihe, tavoite ja resurssit ensin.
Yleistyksenä kuitenkin tässä omat TOP3 – esimerkkiä sen tyyppisistä projekteista, joilla uskoisin parhaiten tavoitteiden matalammista harrastusmaksuista täyttyvän:
1. Talkoilla tällä hetkellä hallintonsa hoitavan seuran tukemiseen niin, että sen ei tarvitse palkata työntekijää hoitamaan ”paperihommia”.
Tämä voisi tarkoittaisi esimerkiksi panostamista prosessien kehittämiseen jäsenrekisterin, taloushallinnon ja tiedottamisen osalta.
Tärkeintä olisi kuitenkin välttää pysyvien palkkakulujen syntymistä tällä hetkellä vapaaehtoisvoimin hoidettavan byrokratian hoidosta, jotka käytännössä aina nostavat harrastusmaksuja ilman edes osallistujille näkyvää laadun parantumista toiminnassa.
2. ”Starttirahaa” uusien kaupunginosa-seurojen perustamiseen. Urheiluseuratoiminnassa pienet seurat ovat lähtökohtaisesti useimmiten halvempia kuin isot. Tämä sen vuoksi, että paikallinen pieni toimija voi hoitaa vapaaehtoisilla pitkälti toimintansa ja tyytyy yleensä käyttämään lähellä olevia halvempia harrastusolosuhteita kuin isot erikoisseurat, yms.
Eli yksinkertaisesti varaisin X kappaletta esimerkiksi 5000 euron starttirahoja uusille yhdistyksille, jotka sitoutuvat tarjoamaan edullista toimintaa lähellä kotia jäsenistölleen.
Uusia seuroja kaivataan monella paikkakunnalle sen vuoksi, että perinteiset toimijat ovat yhä kasvavassa määrin useassa lajeissa panostamassa huipputoimintaan edullisen lähiliikunnan sijaan.
3. ”Kustannusten tiputtamiseen seurassa” – hankkeeseen. Helpoin tapa laskea harrastusmaksuja olisi yksinkertaisesti leikata kuluja. Tällainen projekti voisi sisältää säästöjen tekemistä mistä tahansa osa-alueelta ja monellakin eri tavalla.
Ydinjuttu kuitenkin olisi, että kyseessä olisi hankerahoituksen avulla tehtävä jonkinlainen rakenteellinen muutos. Eli joko tehostettaisiin nykyistä toimintaa säästöin tai löydettäisiin kokonaan uusia kustannustehokkaampia toimintatapoja hallintoon ja valmennukseen sekä mahdollisesti edullisempien harjoitusolosuhteiden hyödyntämistä.
Mitä ajatuksia sinulle aiheesta heräsi? Kuulisin ne mielellään alla olevassa kommenttiosiossa.
Liity maksuttoman uutiskirjeen tilaajaksi alla olevan lomakkeen täyttämällä ja saat kätevät viikottaiset blogiyhteenvedot sähköpostiisi.
Jos pidit kirjoituksesta, niin jaa eteenpäin helposti verkostoillesi ohessa olevien some-nappien avulla.