Näin hankit lisää jäseniä urheiluseuraasi tammikuussa 2014

Kevätkauden lähestyessä on hyvä pohtia keinoja saada uusia harrastajia mukaan toimintaan.

Aikaisemmin käsittelin jo aihetta artikkelissa 10 kohdan muistilista urheiluseuran jäsenhankinnan tehostamiseksi. Nyt käsittelyssä erityisesti vuodenvaihteeseen sopivat viisi lisävinkkiä seuran harrastajamäärän kasvattamiseen.

Hyödynnä ainakin seuraavat tammikuun poikkeukselliset mahdollisuudet:

 

  • Aikuisten osalta uuden vuoden lupaukset luovat erinomaiseen tilaisuuden tarjota painonpudotukseen ja yleisen hyvinvoinnin parantamiseen sopivia ryhmiänne.
  • Monella lapsella syksyn alussa aloitettu uusi harrastus lopetaan joulukuussa ja aletaan etsiä uusia vaihtoehtoja. Tällöin on seuran otollista markkinoida omaa toimintaansa perheen harrastuskalenteriin vapautuneisiin aikoihin.

 

1. Starttaa tammikuussa aloittelijakursseja ja -ryhmiä

 
Tämä on toki aivan peruskauraa, mutta helposti unohtuu seuroissa kesken kilpailukauden kiireiden. Kannattaa pikaisesti varmistaa, että kyseinen osa-alue on tavoitteidenne mukaisessa kunnossa.

Voisiko aloittelijakurssit ja -ryhmät olla vuosittain automaattisesti seuranne ohjelmassa aina tammikuussa?

Poistaisi jokavuotisen pohtimisen aiheen tiimoilta, kun kalenterissa olisi toistuvana tapahtumana aloittelijatoiminta vuodesta toiseen aina samaan aikaan.

Uuden vuoden aloitus konsultointi

Kuva: Dan Moyle, Creative Commons

 

2. Tarkista markkinointimateriaalien ja ilmoittautumissysteeminne toimivuus

 
Pikainen katsaus äsken satunnaisten urheiluseurojen nettisivuilla osoitti, että suurella osalla on vielä päivittämättä syksyn alusta olevat tiedot uusien harrastajien osioissa.

Muutamilla sivuilla oli myös vaikeaa löytää mitään harrastusta etsiville suunnattua infoa, kun yleensä syyskauden uutiset ja kilpailutapahtumien mainokset olivat vallanneet varsinkin etusivujen näkyvimmät paikat.

Sisäiset linkitykset uusien potentiaalisten jäsenten käyttämiltä sivuilta kannattaa myös pikapuoliin laittaa kuntoon, sillä usein ne johtavat vanhentuneisiin materiaaleihin tai pahimmillaan sivuille, joita ei ole enää olemassa.

Parhaita sekä kustannustehokkaimpia tapoja varmistaa jäsenmäärien kasvu seurassanne on pitää nettisivujen tiedot jatkuvasti ajantasalla ja helposti löydettävissä.

Internet

Kuva: Sean MacEntee, Creative Commons

 

3. Aikuisille sekä teineille toiminnan markkinointia kunnon kohottaminen ”keihäänkärkenä”

 
Uuden vuoden lupauksena edelleen yksi perinteisimpiä on saada vaaka näyttämään nykyistä pienempiä lukemia. Moni urheilulaji on tähän mitä mainion väline, mutta usein unohdamme tämän esiintuomisen kokonaan.

Mitä jos tänä vuonna markkinoinnissa painottaisitkin kevään aikuisryhmien osalta juuri terveyshyötyjä ja katsoisitte kasvattaako tämä osallistujamääriä?

Vaaka - aina ennenkin - seurakonsultointi

Kuva: Alan Cleaver, Creative Commons

Myös teini-ikäisille urheiluseuraharrastusta kannattaisi markkinoida lupauksilla paremmasta kunnosta ja terveydestä nykyistä huomattavasti enemmän.

Valtion liikuntaneuvoston tutkimuksessa Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta? 15-vuotiaat tytöt ilmoittivat seuraavat syyt tärkeimmiksi omalle liikkumiselleen:

  1. Haluan päästä hyvään kuntoon 63%
  2. Haluan parantaa terveyttäni 60%
  3. Haluan näyttää hyvältä 58%

15-vuotiailla pojilla vastaavat tärkeimmät syyt omalle liikkumiselle:

  1. Haluan päästä hyvään kuntoon 56%
  2. Haluan pitää hauskaa 50%
  3. Haluan parantaa terveyttäni 47%

Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta

Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta? – tutkimus sivu 22

 

4. Onko kevätkauden harrastus helppo sujauttaa pukin konttiin?

 
Voiko seuranne kevätkauden toiminnan hankkia joululahjaksi?

Mitä jos koostaisitte tammi-toukokuun harrastusmaksuista sellaisen helposti ostettavan paketin, jonka vanhemmat voisivat ehdottaa vaikka isovanhemmille kustannettavaksi lapsenlapselleen?

Pukin konttiin - aina ennenkin - seurakonsultointi

Kuva: Lindsey Turner, Creative Commons

 

5. Paljonko nykyistä paremmat markkinointimateriaalit ryhmienne nettisivuilla voisivat nostaa jäsenmääriänne?

Löytyykö joukkueidenne sivuilta kaikki se tieto helposti, mitä vanhempi tarvitsee lapselleen harrastusta etsiessään?

Perinteisesti urheiluseurojen sivuilla on infoa hyvin vähän itse toiminnan sisällöstä. Heikoimmiltaan ryhmien kohdalta löytyvät vain seuraavat tiedot:

  • Harjoitusajat ja -paikat
  • Yhteystiedot
  • Kausimaksut

Nousisiko seuranne jäsenmäärät yksikertaisesti sillä, että potentiaalisille asiakkaillenne olisi enemmän ryhmienne toiminnasta samantien tietoa tarjolla?

Ehkä normaalin markkinointimaailman tapaan ”tuoteseloste” mahdollisimman seikkaperäisesti kuvattuna ja vielä muutaman tyytyväisen vanhemman suosituksilla vahvistettuna.

Suomen johtava tuotteistaja Jari Parantainen pohtii aihetta uusimmassa Pölli Tästä -bloginsa artikkelissaan Tuotetieto keventää lompakkoa tapansa mukaan osuvasti:

Asiakkaasi haluaa perustella itselleen, miksi hän ostaisi. Tarjoa hänelle taustoja ja tarinoita.

Suosittelen lukemaan Parantaisen kirjoituksen läpi ja miettimään olisiko sovellettavissa myös sinun seurasi toiminnan markkinointiin?

junnujoukkuekuva

Kuva: Jim Larrison, Creative Commons

Mikä sinun kokemuksesi mukaan on olennaisin asia vuoden vaihteessa aloittavien uusien harrastajien mukaan saamisen osalta? Mielellään kuulisin ajatuksiasi aiheesta alla olevassa kommenttiosiossa.

Jos pidit kirjoituksesta, niin jaa eteenpäin helposti verkostoillesi ohessa olevien some-nappien avulla.

 

Ps. Kannattaa muistaa ensi sunnuntaina 15.12. päättyvä haku Maksuton kahden kuukauden konsultointipaketti urheiluseuralle – pakettiin. Jos koet omalle seurallesi hyödylliseksi, niin laita ihmeessä hakemusta tulemaan.

Vinkkaa myös sellaisille tutuille urheiluseuraihmisille, joille voisi tällaisesta konsultoinnista olla omassa organisaatiossaan hyötyä.

Kirjoita kommentti