Maksuton kahden kuukauden konsultointipaketti urheiluseuralle

Aina ennenkin -blogin joululahjana olen päättänyt tarjota kahdelle urheiluseuralle ilmaisen avun seuran kehittämiseen tammi-helmikuun 2014 ajaksi.
 

Urheiluseuran konsultontipaketti - joululahja

Kuva: Colleen McMahon, Creative Commons

Miksi?

 
Viime aikoina olen saanut yhteydenottoja, joissa on kysytty voisinko auttaa ”seuraa X” sen haasteissa. Mielelläni kyseisen kaltaista palvelua tarjoaisin ja siitä lähti ajatus konseptin kehittämiseksi vastaamaan tällaiseen tarpeeseen.

Nyt haluaisin testata yhtä uudenlaista mallia urheiluseurojen auttamiseen ja päätin tehdä tämän pilotin maksuttomana joululahjana kahdelle urheiluseuralle.

Eli seura saa ilmaiseksi kaiken sen hyödyn, mitä mahdollisesti pystyn organisaatiolle prosessin aikana antamaan.

Vastineeksi haluan vain palautteen konseptin toimivuudesta jatkokehittelyä varten ja referenssin, jos organisaatiolle oli hyötyä paketista.
 

Mitä tämä seurakonsultointipaketti konkreettisesti tarkoittaa?

 
Pilottiin valitut seurat saavat allekirjoittaneelta:

  • Puolenpäivän (4 tuntia) seurakäynnin molempina kuukausina yhteisesti sovittavana ajankohtana. Tuolloin voidaan käydä haasteita läpi kasvokkain seuran parhaaksi katsomalla kokoonpanolla.
  • Etänä puhelimella tai Skypellä tehtävää konsultointia lisäksi 8 tuntia kuussa.

Käytännössä seura saa siis maksutonta asiantuntijapalvelua käyttöönsä yllä mainitulla tavalla 12 tuntia kahtena kuukautena oman toimintansa kehittämiseen.

Jos seura on pääkaupunkiseudulta, niin seurakäynneistä ei tule mitään kustannuksia. Mikäli sijaitsee kauempana, niin korvattavaksi tulee ainoastaan matkakulut bussilla tai junalla sekä päiväraha.

 

Mitä vaatii seuralta?

 
Luonnollisesti organisaatiolla tulisi olla sellaisia konkreettisia kehityskohteita tai akuutteja haasteita, joihin tällainen kahden kuukauden prosessi soveltuu toimintamallina.

Muun muassa seuraavanlaisissa tilanteissa uskon pystyväni seuroja auttamaan:

1) Rahat loppu eli pitäisi miettiä miten pikaisesti saataisiin kuluja alemmaksi ja tuloja isommiksi.

2) Organisaatiossa jatkuvasti ”tulipaloja” ja sen vuoksi jonkun ulkopuolisen olisi hyvä tehdä diagnoosi ongelmien juurisyistä.

3) Seurassa pitäisi käydä perusteellinen arvokeskustelu aiheesta ”Ketä varten oikein olemme olemassa ja ketä emme…”

4) Ollaan palkkaamassa työntekijää seuraan. Epäselvää kuitenkin on millainen henkilö pitäisi rekrytoida ja kuinka muun muassa luotaisiin järkevä työnkuva, yms.

5) Seuran luottamushenkilöt kaipaavat ulkopuolista asiantuntija-apua seuran haasteisiin ja kehittämiseen.

Haasteet ja kehittämiskohteet voivat olla jotain ihan muutakin kuin yllä olevat. Olennaista kuitenkin on, että seurajohdossa on yhteinen näkemys siitä, että valitut alueet kaipaavat muutosta.

Mukaan lähteviltä kahdelta seuralta nimittäin edellytetään, että omalta osaltaan sitoudutaan tekemään hommia tilanteen muuttamiseksi nykyistä paremmaksi. Tämän vuoksi on ehdottoman tärkeää, että seurajohto sitoutuu valittuun muutosprosessiin 100 prosenttisesti.

Miten seura voi saada tämän kahden kuukauden maksuttoman seurakonsultointipaketin?

 
Lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen allekirjoittaneelle 15.12. mennessä osoitteeseen mikko.mantyla@iki.fi

Lisätietoa aiheesta voit kysellä meilitse tai puhelimella 045 312 6644.

Valitsen hakemusten perusteella kaksi maksuttomaan pilottiin mukaan pääsevää seuraa 18.12. mennessä, jotta pääsemme aloittamaan hommat heti vuoden alusta.

Mitä hakemuksessa pitää minimissään olla?

  • Selkeä kuvaus niistä haasteista, joihin seuranne kaipaisi apua. Eli kevyt nykytila-analyysi.
  • Lyhyt listaus niistä toimenpiteistä, mitä tähän asti on ongelman ratkaisemiseksi tehty ja millaisin tuloksin.
  • Tavoitetila mihin toivoisitte päästävän tammi-helmikuun prosessin jälkeen.
  • Tieto seurajohdon sitoutumisesta prosessiin. Riittää tyyliin ”olemme hallituksen jäsenten kanssa keskustelleet asiasta ja kaikki tunnistivat tämän ongelman X ja ovat valmiita lähtemään sen osalta muutoksia seurassa tekemään”.
  • Seuran yhteyshenkilön meili ja puhelinnumero

 

Miksi uskon voivani auttaa seuraasi?

 
Jos olet lukenut blogikirjoituksiani, niin uskon sinulle muodostuneen aika hyvän kuvan minkälaisilla ajatuksilla ja lähdöillä urheiluseuratyöhön suhtaudun.

Lisää taustastani löydät tarvittaessa täältä.

Mikäli uskot seurasi voivan hyötyä nyt poikkeuksellisesti maksutta tarjolla olevasta kahden kuukauden konsultointipaketista, niin laita rohkeasti vapaamuotoinen hakemus tulemaan.

 
Jos pidit kirjoituksesta, niin jaa eteenpäin helposti verkostoillesi ohessa olevien some-nappien avulla.

Kirjoita kommentti