3 Syytä miksi urheiluseurat ovat jumissa ”Tulipalo” -vaiheessa

Viime viikon kirjoituksessa Onko urheiluseurasi tässä pirullisessa kehitysvaiheessa

kysyin seurasi nykytilannetta. Jos et ole vielä analyysiä tehnyt, niin löydät yllä olevan linkin takaa työkalut siihen.

Kokemusteni perusteella organisaatiosi on todennäköisimmin ”Tulipalo” -vaiheessa, johon jopa yli puolet suomalaisista urheiluseuroista tuntuu ikävä kyllä jämähtäneen.

Yksinkertaistaen ”Tulipalo” -vaiheeseen joudutaan, kun seuran resurssit ja prosessit sekä johtamistavat eivät enää riitä vastaamaan kasvaneen sekä monimutkaistuneen toiminnan haasteisiin. Enemmän aiheen taustoista löydät halutessasi tuosta edellisestä kirjoituksestani.

Näkyvinä oireina seurassa ovat useimmiten laadun laskeminen ainakin osissa ryhmiä, avainhenkilöiden väsyminen työtaakkansa alle, riidat usein akselilla valmentajat-toimihenkilöt-hallitus, vanhempien suunnalta tulevien valitusten määrän kasvu ja ongelmien henkilöityminen.

Nyt pohdinnassa taustalla vaikuttavia syitä, miksi tähän ongelmalliseen tilanteeseen on päädytty niin monessa seurassa. Lisäksi ajatuksia siitä, miksi vaiheesta ei tunnuta pääsevän pois yrityksistä huolimatta ja lopuksi resepti siinä onnistumiseen.

Tulipalo - aina ennenkin

Kuva: Gabriela Serafini (CC)

Syy 1: Vaihetta edeltää usein erittäin menestyksekäs jakso seuran historiassa

Pirullisen tulipalojen keskelle päätymisessä tekee osaltaan se, että usein taustalla on sitä ennen ollut vahvan kasvun sekä laadukkaan toiminnan aika.

Tämä on samalla myös yksi juurisyistä ongelmille, koska hyvä draivi vetää yhä enemmän väkeä seuraan ja jäsenmäärän suurentumisen kautta muun muassa hallinnon, päätöksenteon prosessit monimutkaistuvat.

Lisäksi hommien luistaessa erinomaisesti on suuri houkutus aloittaa uusia toimintamuotoja sen enemmin miettimättä resurssien riittävyyttä tai mahdollista tarvetta muutoksille prosesseissa sekä systeemeissä kasvun myötä.

Kun sitten tavara alkaa niin sanotusti iskeytymään tuulettimeen, niin ensimmäinen luonnollinen reaktio on tehdä vanhalla tavalla entistä kovempaa. Tai palkata äkkiä joku vastaamaan hallinnosta tai valmennuksesta riippuen kummalla puolella isoimmat ongelmat tuntuvat juuri silloin olevan.

Koska tilanne on muuttunut ja vaatisi uudenlaisia lääkkeitä, niin entisen malliset prosessit ja toimintatavat yleensä vain pahentavat tilannetta ja muun muassa avainhenkilöiden uupumisen määrä pahenee.

Fan

Kuva: Felix E. Guerrero (CC)

Syy 2. Yhä useampi seura haluaa olla suurempi

Tällä hetkellä on vallalla vahva kasvun ihannointi seurakentässämme ja lajista riippumatta jäsenmäärän nostaminen tuntuu olevan suosittu päämäärä organisaatioissa, jota kuvaillaan suunnilleen näin:

Tavoitteenamme on kasvaa ja haluamme lisäksi olla huippulaadukas eli sellainen seuratoiminnan Stockmann

Maalina suurempi seura ei sinänsä ole yhtään huono, mutta mikäli sen toteuttamiseen ei oikealla lailla varauduta on lopputulos jotain ihan muuta kuin ollaan haettu.

Helposti laajennettaessa varsinkin erilaisiin toimintamuotoihin lopputulos on samanlainen, kuin tällä kaupunginosamme ravintolalla.

Ruokalista - aina ennenkin

Selvästi tavoitteena on tarjota mahdollisimman moneen makuun sopiva ruokalista, mutta sen seurauksena ei palvella oikein mitään kohderyhmää todella hyvin. Harva organisaatio kun voi olla erinomainen monessa asiassa saman aikaisesti.

Jos olet joskus seurannut mainiota sarjaa Kurjat Kuppilat, niin tiedät Chef Ramseyn perinteiset lääkkeet vaikeuksissa olevan ravintolan pelastimiseksi:

  • Keskittyminen tietyn asiakaskohderyhmän erinomaiseen palvelemiseen esimerkiksi olemalla kaupungin paras kalaravintola.
  • Tekemällä ruuat vain parhaista mahdollisista raaka-aineista ja vasta tilattaessa versus tukusta pakasteina tilatut ainekset, joista mikroaaltouunissa sitten lämmitetään ateriat.
  • Kommunikointi kuntoon ravintolan sisällä ja selkeä johtamisote omistajilla kohti yhteistä tavoitetta.

Voisiko samantyyppinen resepti toimia urheiluseuroissa?

 3. Selkeä strategia puuttuu

Kasvua lähdetään monesti tavoittelemaan ilman analyysiä nykytilanteesta. Innostuneena uudesta visiosta olla suurin ja paras jää helposti pohtimatta tukevatko esimerkiksi resurssit tavoitetta vai onko kysymyksessä enemmänkin seuraihmisten toiveuni.

Monille joukkuelajin valmentajille on varmasti tuttu seuraavan kaltainen tilanne, joka tässä esimerkissä on B-juniori-ikäisiä. Kauden alussa pelaajat ilmoittavat tavoitteeksi yksimielisesti suomenmestaruuden koutsin sitä kysyessä.

Sen jälkeen valmentaja kertoo mitä tavoitteen saavuttaminen ryhmältä vaatisi:

  • Joukkueeseemme pitää hankkia vähintään puolet uusia ja parempia pelaajia, koska nykyinen materiaali ei ole lähelläkään mestaruusjoukkuetta.
  • Joukkueen pelitapaa pitää muuttaa radikaalisti organisoidumpaan suuntaan. Nykyinen suhteellisen vapaa ja suosittu meininki kentällä ei tuloksellisesti riitä kärkisijoille.
  • Kesäharjoitteluun sekä kauden aikaiseen treeniin on jokaisen pelaajan sitouduttava aikaisempaa paremmin ilman selityksiä lomamatkoista ja tärkeistä kokeista, yms.

Tällaisen steppien esittelyn jälkeen into mestaruuteen pyrkimiseen monelta ryhmältä katoaa ja tavoite asetetaan uusiksi. Toisaalta osa joukkueista taas entistä vahvemmin sitoutuvat ykköstilan tavoitteisiin nyt lisäksi tietäen mitä se konkreettisesti vaatii.

Sama prosessi olisi seuratoiminnan osalta myös tehtävä jokaisessa organisaatiossa, mutta usein jää väliin juuri niiden tulipalojen sammuttelujen viedessä ajan sekä energian.

Mestaruus - Aina Ennenkin .- Urjheiluseurakonsultti

Kuva: Global Panorama (CC)

Mitä sitten pitäisi tehdä ”Tulipalo” -vaiheesta eroon pääsemiseksi?

Ensiksi motivoinniksi sinulle seuraava totuus, jos olette joutuneet ”Tulipalo” -vaiheeseen:

Seurastanne tulee lähtemään henkilöitä joka tapauksessa. Kyse on vain lähinnä siitä tapahtuuko se hallitusti vai hallitsemattomasti ja haluatteko vaikuttaa ketkä maiseman vaihtajat ovat…

Jos ei tehdä mitään ja jäädään niin sanotusti ”tuleen makaamaan”, niin kokemusteni mukaan puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet ovat yleensä ensimmäisenä poistumassa kuvioista. Myös päätoimiset työntekijät palavat pikku hiljaa loppuun jatkuvissa kriiseissä ja alkavat etsimään vähemmän stressaavaa tapaa hankkia elantonsa.

Lisäksi osa jäsenistöstä, jopa kokonaisia joukkueita, lähtee kilpaileviin seuroihin pettyneinä toiminnan laadun laskemiseen.

Kasvustrategian valitsevassa organisaatiossa sen menestyksellinen toteuttaminen vaatii systeemien ja prosessien ottamista kuvaan mukaan sekä niiden noudattamista kaikkien toimijoiden osalta. Tämän vuoksi omaa autonomiaa arvostavat vahvat valmentajat usein siirtyvät sellaiseen seuraan, missä pääsevät paremmin ”toteuttamaan itseään”.

Pienempään ja selkeämpään seuraan tähdättäessä luonnollisesti osa jäsenistä joutuu etsimään uuden organisaation itselleen, koska kaikille ei uusien linjausten vuoksi ole enää sopivaa ryhmää tarjolla. Esimerkiksi seuran tehdessä päätöksen toimia vain tietyn ikäisissä junioreissa tai ainoastaan kilpa- tai harrastepuolella.

Ketä sinun seurastasi pitäisi lähteä?

 

Kortti - aina ennenkin

Kuva: Jarrett Campbell (CC)

5 askelta pois tulipaloista

Seuraavat stepit ottamalla yhdessä seuraväen kanssa olette jo todennäköisesti harppauksen lähempänä helppoa ja menestyksellistä seuratoimintaa.

1. Alkuun rehellinen analyysi seuran nykytilasta ottaen kaikki olennaiset tahot mukaan diagnoosin tekoon:

  • Missä olemme organisaationa juuri nyt?
  • Millaiset resurssit meillä on käytössä luottamushenkilöiden, valmentajien, tilojen, eurojen, yms. osalta?

 

2. Kun alkukartoitus on tehty, niin on aika miettiä tulevaa tavoitteena olevaa seuraa:

  • Ketä ja mitä missiota varten seuramme on ennen kaikkea olemassa? Tämä valinta on kriittisen tärkeä, jotta pystytään myöhemmin tekemään tarvittavia ratkaisuja eri vaihtoehtojen välillä.
  • Onko meille parempi tie yksinkertaistaa ja ehkä pienentää seuran kokoa vai pyrkiä skaalattavaan kasvuun? Kumpi malli mahdollistaa laadukkaamman toiminnan valitsemallemme ydinkohderyhmälle?
  • Milloin tiedämme olevamme tavoitteessamme? Mitä mitattavia asioita voimme laittaa visiollemme? Kenen tyytyväisyyttä seurassa kannattaisi esimerkiksi vuosittain kysyä ja mitkä arvosanat kertovat onnistumisestamme?

 

3. Sen jälkeen kun on starttipiste ja maali selvänä, niin on aika miettiä mahdollisia esteitä matkalla tavoitteeseen. Hyvä kysymys on aina esittää aluksi:

Miksi emme ole jo siellä missä haluamme?

Rehellinen vastaus tähän antaa useimmiten selkeän kuvan niistä muutoksista, joita entiseen on tehtävä tai tulokset ovat vanhan malliset.

 

4. Potentiaaliset sudenkuoppien kartoittamisen jälkeen on aika luoda konkreettiset stepit, joilla esteet ylitetään:

Aluksi tarvitaan ”isot linjat” eli karkealla tasolla reitti lähtöpisteestä maaliin. Tehdään valinnat ennen kaikkea mihin keskitytään ja mitä ei tehdä ollenkaan. Lisäksi päätetään johtavat periaatteet, joilla tavoitteisiin pyritään.

Kun ”polun ääriviivat” on hahmoteltu, niin voidaan mennä konkreettisiin ”taktisen tason” asioihin. Tällaisia ovat esimerkiksi parhaan mahdollisen tavan löytäminen paperihommien hoitamiseen seurassa.

 

5. Tiedotetaan uusi linja ja aloitetaan sen toteuttaminen!

Paraskaan suunnitelma ei auta ilman sen seuraamista myös käytännössä. Eli huolehditaan aluksi hyvästä uuden suunnan ja sen valinnan perusteiden tiedottamisesta seuraihmisille.

Sen jälkeen todennäköisesti mukana seurassa ovat ne henkilöt, jotka tähän yhteiseen visioon uskovat. Samaan maaliin tähtäävällä porukkalla sitten vain hihat ylös hommiin sitä tekemään todeksi! 🙂

 Palomiehet - Aina ennenkin

Kuva: USAG -Humpreys (CC)

 

Jos pidit kirjoituksesta, niin jaa se helposti verkostoillesi oheisilla some-napeilla.

PS. Heinäkuussa suunnittelen tulevan syksyn osalta tätä blogia, maksuttomia webinaareja ja suunnitteilla olevia verkkokurssejani. Jotta nämä palvelisivat mahdollisimman hyvin juuri sinua, niin pyytäisin sinua vastaamaan alla olevaan lyhyeen kyselyyn, jonka helpoimmillaan täytät monivalinnoin.

Se onnistuu joko suoraan tässä alla tai vaihtoehtoisesti

kyselylinkin takaa

Kiitos jo etukäteen käyttämästäsi ajasta kyselyyn 🙂

 

 

 

 

 

Kirjoita kommentti