Valmentajien korvauksia käsittelevässä kirjoituksessani useampi henkilö nosti kommenttiosiossa esiin ajatuksen palkkioiden sitomisesta johonkin mitattavaan tuottavuuteen. Seppo Roponen muun muassa kysyi tulospalkkaukseen liittyen seuraavia asioita ja alla vastaukseni:
Kuinka paljon edellä mainitun kaltaista ajattelua sovelletaan valmentajien palkkauksessa?
Vastaus: Tietääkseni todella vähän, jos ollenkaan.
Pitäisikö soveltaa nykyistä enemmän vai nykyistä vähemmän?
Vastaus: Ehdottomasti enemmän. Olisin jopa valmis väittämään, että olisi sekä valmentajan että seuran etu palkkion sitominen AINA johonkin mitattavaan tulokseen.
TOP 5 syytä, miksi uskon tulospalkkion olevan toimivin malli kaikille osapuolille:
1) Tulospohjainen palkkiomalli pakottaisi keskustelemaan toiminnan tavoitteista. Tämä oleellinen asia jää usein tekemättä ja sen vuoksi seurajohdolla, valmentajalla ja vanhemmilla voi kaikilla olla eri käsitys onnistuneesta kaudesta.
2) Mitattava määre voi olla oikeastaan mikä tahansa asia tai useampien kombinaatio. Junioritoiminnassa mittarina voisi toimia esimerkiksi:
Pelaajien määrä ryhmässä ja valmentajan palkkio tietty prosenttiosuus sisääntulevista kausimaksuista –> Ohjaisi huomioimaan kaikki lapset ryhmässä ja hankkimaan myös lisää junioreita joukkueeseen.
Vanhempien tyytyväisyys toimintaan –> Jos seura katsoo olennaisimmaksi vanhempien näkemyksen toiminnasta, niin sitä on helppo mitata esimerkiksi tyytyväisyyskyselyllä.
Menestys –> Olisi kaikille osapuolille rehellistä kertoa menestyksen olevan toiminnan laadun kriteerinä seurassa, jos sillä mittarilla valmentajan onnistumista kauden jälkeen käytännössä kuitenkin mitataan.
3) Vanha totuus on, että saat sitä mitä mitataan. Asettamalla tavoitteet oikein mittaristo ohjaa tehokkaasti toimintaa seuran haluamaan suuntaan. Aiheesta kirjoittaa Jari Parantainen mainiosti Pölli Tästä – blogissaan:
”Jos laadit sopivat mittarit, jo pelkästään tieto niistä saa ihmiset muuttamaan käytöstään. Mutta on todella helppo harhautua mittamaan jotain sellaista, joka ei ole lainkaan yhteydessä haluamaasi tavoitteeseen.”
4) Jos ei ole tulospalkkausta, niin valmentajalle käytännössä maksetaan läsnäolosta. Aikapohjainen palkkio ei ole koskaan arvoketjussa kovin korkealla, kuten ensimmäisen postaukseni kohdassa 3 kävin läpi. Jos siis valmentaja haluaa nostaa nykyistä ansiotasoaan, niin yksi parhaista keinoista on muuttaa staattista palkkiomallia enemmän tuloksia huomioivaan suuntaan.
5) Seuralle tulospohjainen palkkiomalli olisi toiminnallisesti ja taloudellisesti yleensä huomattavasti nykyistä järkevämpi. Jos valmentajien korvaukset olisivat konkreettisesti samassa linjassa seuran tavoitteiden kanssa, niin todennäköisesti ne myös toteutuisivat entistä paremmin. Seuratalouden kannalta olisi myös mainio ratkaisu, jos valmentajien palkkiot joustaisivat molempiin suuntiin sisään tulevien kausimaksujen mukaan. Eli jos pelaajamäärä tippuisi, niin palkkiot laskisivat samalla ja jos taas tulee paljon lisää pelaajia + vanhat pysyvät, niin valmentajille voidaan maksaa hyviä korvauksia = Win-Win kaikille osapuolille.
Omakohtaisesti olen kokenut tulospalkkion vaikuttavuuden Timo Mannosen kommenttiosiossa mainitsemassa Liikuntaleikkikoulun starttaamis-casessa vuosituhannen vaihteessa. Kun oma palkkio oli konkreettisesti kiinni kokonaan sisääntulevasta rahasta ryhmän kulujen jälkeen, niin kummasti motivoitui markkinoimaan toimintaa normaalia enemmän. Nimittäin kun emme saaneetkaan aluksi perinteisillä kanavillamme tarpeeksi osallstujia, niin jostain ihmeellisestä syystä löysin itseni esimerkiksi jakamassa paperimainoksia alueen päiväkoteihin saadakseni lisää lapsia mukaan… 😉