Urheiluseurojen konsultoinnista saatuja oppeja ja kaksi pakettitarjousta

Viime joulukuussa tarjosin urheiluseuroille mahdollisuutta maksuttomaan konsultointipakettiin. Tämän projektin tiimoilta olen toiminut nyt kevään aikana kahdeksan eri seuran kanssa viidestä eri lajista:

  1. Koripallo
  2. Jalkapallo
  3. Uinti
  4. Taitoluistelu
  5. Cheerleading

Vierailut hallituksen kokouksissa ja seurakehittämisilloissa, valmennuspäälliköiden kanssa palaverit sekä kahdenkesken seuran puheenjohtajan tai toiminnanjohtajan kanssa ovat olleet hyvin silmiä avaavia kokemuksia.

Tiivistäen voisi sanoa, että tarvetta seuroissa tuntuu olevan erityisesti seuraavien asioiden kuntoon saamiselle:

  • Nykyisten tulipalojen aiheuttajien hahmottaminen. Jotta vältettäisiin vain oireiden väliaikainen hoitaminen on myös löydettävät niiden juurisyyt.
  • Joskus on vain niin akuutteja kriisejä päällä, yleensä joko taloustilanteeseen tai henkilöihin liittyen, että ne on saatava aivan ensiksi pois päiväjärjestyksestä.
  • Molemmat edellä mainitut tarpeet kuntoon mielellään vielä toimenpiteillä, jotka vievät muutenkin ylikuormitetuilta seuran luottamus- ja toimihenkilöiltä mahdollisimman vähän aikaa.

Näitä kolmea kohtaa avaan lisää tässä kirjoituksessa ja lopussa myös kaksi seuroille suunnattua tarjouspakettia aiheen tiimoilta.

 

”Mistä nämä meidän ongelmat loppujen lopuksi oikein johtuvat?”

 
Tämän kysymyksen ympärille tunnuttiin tavalla tai toisella aina pyörivän.

Kysymysmerkki

 

Kuva: Konfrad Förstner (CC)

Seurakäyntien loppuvaiheessa tietty yhteneväisyys erilaisista oireista huolimatta alkoi hahmottua.Kyse tuntui useimmiten olevan ennen kaikkea organisaation kehitysvaiheeseen liittyvästä tyypillisestä ongelmasta.

Olennaista näiden oireita aiheuttavien juurisyiden kuntoon saamiseksi on tiedostaa, mitä juuri nyt meneillään olevassa seuran kehitysvaiheessa tarvitaan seuraavien asioiden osalta:

  • Seuratoimijoiden
  • Johtamistyylien
  • Systeemien ja prosessien

Toisaalta tärkeää on myös tunnistaa, miksi edellisen vaiheen menestystekijät saattavat seuraavassa olla juuri ne tulipalojen aiheuttajat. Lisäksi tarvitaan vielä päätös millaiseksi seuraksi halutaan tulevaisuudessa kehittyä.

Mikäli näitä ”rakenteellisia” kriisin aiheuttajia ei nähdä, niin ongelmat yleensä henkilöityvät ja seuratyö on pahimmillaan yhtä helvettiä kaikille mukana oleville.

Näitä urheiluseuran kehitysvaiheita käsittelin viime syksynä kirjoituksessani Urheiluseuran kriittisin kehitysvaihe ja siitä selviäminen. Siitä löydät kertomuksen tyypillisestä tulipalojen keskellä jääneestä seurajohdosta, joka palautteen perusteella tuntui liian tutulta tilanteelta monesssa organisaatiossa.

Alunperin olen tätä seuran kehitysvaihe -konseptia lähtenyt kehittämään Les McKeown Predictable Success kirjassa esittämän mallin pohjalta, josta kaavakuva alla. Aiheesta enemmän kiinnostuneille suosittelen katsomaan linkin takaa löytyvät kirjailijan maksuttomat videoesitykset.
 
Zemanta Related Posts Thumbnail

Testituloksia

Kokemusten pohjalta päätin testata tällaista urheiluseuran kehitysvaiheiden määrittelyn ympärille rakennettua kolmen tunnin koulutuspakettia. Palaute sen pohjalta oli erinomaista ja alla osallistujien kommentteja:

”Oli todella silmiä avaava tilaisuus. Pidin tärkeänä seuran kehitysvaiheita ja kuinka tärkeää on tunnistaa, missä kohtaa ollaan.”

“Olennaisia asioita tuli käsiteltyä seuran tarpeista lähtien. Seuran kehitysvaiheet oli mielestäni parasta antia, koska se auttaa suhteuttamaan omaa seuraa kehityksen kartalle.”

“Tätä ennen en ollut näin selkeästi tajunnut, että seuran toimijoilla on täysin toisistaan poikkeavia tavoitteita seuran suhteen”

“Tähän olisi voinut käyttää vaikka koko päivän”

Ilman kokonaiskuvan määrittelyä esimerkiksi seuran kehitysvaiheiden kautta ajaudutaan helposti vain hoitamaan aina kriittisintä ongelmaa kerrallaan ja pikku hiljaa koko seura muuttuu yhdeksi isoksi “palokunnaksi”.

Tällaisessa organisaatiossa väsyvät kaikki toimijat ja uusia on käytännössä mahdotonta saada mukaan riitaisaan seurayhteisöön.
 

Välillä vain tulipalot ovat niin suuria, että ne pitää ensiksi sammuttaa…

 
Sairaalaesimerkkiä käyttääkseni seura voi välillä olla myös pikaisen ensiavun tarpeessa. Olennaista ”potilaan” selviämisen ja tervehtymisen osalta on aluksi hoitaa pahimmat vammat edes jonkinlaiseen kuntoon sekä tasapainottaa tärkeimmät elintoiminnot.

Tällaisia tilanteita ovat urheiluseuroissa muun muassa merkittävät talousongelmat. Ne vievät usein sekä ajallisesti että henkisesti tärkeimpien ihmisten resursseja suunnattomia määriä ja jossain vaiheessa jaksamiselle vain tulee loppu.

Saman tyyppisiä kriittisiä vastoinkäymisiä ovat henkilösuhteiden vakavat tulehtumiset seuran sisällä. On sitten kysymys akselilla valmentaja-vanhemmat, luottamushenkilö-työntekijä tai jokin muu kombinaatio, niin näitä on ilman ulkopuolista apua monesti hankala ratkaista.

Helposti nimittäin seura-aktiivien koetaan olevan jo lähtökohtaisesti ”jonkun puolella” asian selvittelyssä ja siksi tarvitaan neutraalia henkilöä auttamaan asiassa.

tulipalo seurassa - aina ennenkin

Kuva: Joseph Krawiec (CC)

Kuka auttaisi väsynyttä seura-aktiivia?

Seuroissa vieraillessani huomasin, että seura-aktiivit kokevat usein olevansa hyvin yksin ongelmiensa kanssa. Mikäli ei ole pystynyt luomaan epävirallista tukiverkostoa esimerkiksi muiden seurojen kollegojen kanssa, niin kriisin iskiessä päälle jää helposti itsekseen pohtimaan vastauksia ja yksinäisenä sankarina niitä ratkomaan.

Varsinkin kysyntää tuntuisi olevan sellaiselle tuelle muodossa tai toisessa, jota olisi saatavilla juuri silloin kuin seuran tarve ilmenee. Tällaiseen eivät vastaa perinteiset seminaarit tai koulutusillat, joilla on toki oma tärkeä paikkansa ”yleiskoulutuksina”.
 

”Voisiko tilanteemme saada kuntoon ja mielellään vielä nopeasti ja helposti?”

 
Tämä toive nousi kolmantena asiana seurakonsultointien isossa kuvassa. Koska seuratyön arki on jo aivan tarpeeksi hektistä muutenkin, niin toiveena olisi mahdollisimman vähäinen lisärasitus seurakehittämisen ajankäytön suhteen.

Aika on ehkä loppujen lopuksi se kaikkein tiukimmissa oleva resurssi ja siksi seurojen tukitoimien tulisi olla mahdollisimman paljon saatavilla juuri silloin kuin se aktiiveille sopii.
 

apua urheiluseuralle - aina ennenkin

Kuva: Brenda Gottsabend (CC)

 
Näiden kokemusteni pohjalta päätin luoda konsultointipaketit urheiluseuroille, joista erikoistarjoukset tässä alla.


TARJOUKSET URHEILUSEUROILLE:


 

Paketti 1: Urheiluseuran kehitysilta – Määritetään missä vaiheessa seurasi menee ja mihin haluatte olla menossa

 

Hyödyt:

Illan aikana seura saa selkeän kuvan missä kehitysvaiheessa se on juuri nyt ja mitä mahdollisuuksia sekä haasteita siihen liittyy.

Käydään avoin keskustelu seuraihmisten kanssa siitä, millaiseksi seuraksi on tavoitteena tulla ja mitä kyseiseen kehitysvaiheeseen pääseminen vaatii.

Lopuksi seura saa 1-3 konkreettista jatkosteppiä, miten jalkauttaa asiat käytäntöön.
 

Kenelle?

Ilta toimii parhaiten, kun mukana on seuran hallitus, työntekijät ja valmentajat sekä muut avaintoimijat. Minimikokoonpano on seuran hallitus.
 

Mitä paketti sisältää?

Varsinaisen kolmen tunnin koulutuksen valmisteluineen seuran hankkimassa tilassa yhdessä sovittuna ajankohtana.

Valmistavat puhelin- ja sähköpostikeskustelut ennen koulutusta.

Matka-ajat molempiin suuntiin
 

Paketti 2: Urheiluseuran kriisiapu konsultointi

 

Hyödyt:

Kun seuralle iskee kriisi päälle esimerkiksi talousongelmien tai henkilösuhteiden kärjistymisen osalta ja tarvitaan ulkopuolista apua sen ratkaisussa, niin tämä konsultointi on juuri kyseiseen tarpeeseen suunniteltu kokonaisuus.

Koko prosessi keskittyy hoitamaan akuutin ongelman pois päiväjärjestyksestä oli se sitten minkälainen tahansa luonteeltaan.

Tällä paketilla pystytään yleensä tekemään pikadiagnoosi tilanteesta, päättämään tarvittavat ensimmäiset toimenpiteet ja välttämään lisävahingot, jos mitään ei tehdä.
 

Kenelle?

Urheiluseuran johdolle, joka kokee tarvitsevansa ulkopuolista asiantuntijaa ”päällä olevaa tilannetta” ratkaisemaan.
 

Mitä paketti sisältää?

Kolmen tunnin konsultoinnin valmisteluineen paikan päällä seuran luona.

Valmistavat puhelin- ja sähköpostikeskustelut ennen vierailua.

Matka-ajat molempiin suuntiin
 

Mitä paketit maksavat?

Normaalisti on taksani ollut yllä mainitun kaltaisista kokonaisuuksista 500 euroa palkkaa ja mahdolliset matkakulut, yms.

Nyt lanseeramistarjouksena juhannukseen 2014 mennessä pidetyt yllä mainitut kokonaisuudet erikoishintaan 250 euroa palkkana per paketti.

Pääkaupunkiseudulla seutulippualueella ei muita kuluja. Pidemmälle mentäessä ainoastaan todelliset matkakulut lisäkustannuksena eli normaalisti juna- tai bussiliput sekä mahdollinen päiväraha koulutuskeikan kestosta riippuen.
 

Miten paketin voi hankkia ja saada lisätietoa?

Ota minuun yhteyttä joko puh 045 312 6644 tai mikko.mantyla@iki.fi ja vastaan mielelläni kysymyksiisi. Heti kun seurasi on valmis paketin ostamaan, niin voimme sopia ajan käynnilleni ja laittaa prosessin rullaamaan.

Tarjouksen suhteen kannattaa pitää kiirettä, sillä pystyn tekemään vain rajoitetun määrän näitä tarjouspaketteja ja juhannuksen jälkeen hinta tulee joka tapauksessa nousemaan.

Hintalappu - aina ennenkin

Kuva: Mark Moz (CC)

Jos pidit kirjoituksesta, niin jaa eteenpäin helposti verkostoillesi ohessa olevien some-nappien avulla.

Ps. Koska koen seuran kehitysvaiheiden tunnistamisen erittäin tärkeäksi asiaksi seuratyössä, niin palaan aiheeseen toukokuun puolenvälin tienoilla joko ensimmäisen videobloggauksen tai maksuttoman nettiseminaarin muodossa.

Mielellään kuulisin näetkö lisäarvoa noin tunnin kestoisella seminaarilla, jossa mahdollista osallistua kysymyksin ja kommentein vai olisiko videobloggaus mieluisampi muoto sinulle?

Speak Your Mind

*