Urheiluseurasi kolme kriittistä kysymystä – mitä vastaat?

Viime perjantaina luin ilokseni Suomen kokeneimman tuotteistajan Jari Parantaisen blogista hänen uusimman kirjansa Tuotepäällikön pelastuspakkauksen saapuneen painosta ja kipaisin sen samantien ostamaan.

Viikonloppuna pikainen ensi tutustuminen teokseen vakuutti siitä, että voin lämpimästi suositella sen hankintaa myös kaikille urheiluseuratoiminnan kehittämisestä kiinnostuneille.

Mutta miten tällaiset tuotteistusjutut nyt yleensäkään liittyvät yleishyödylliseen urheiluseuratoimintaan?

Tämä on hyvä kysymys ja toivottavasti sinulle ei noussut samantien allergista reaktiota, kuten tämän tuotteistus sanan suhteen tuppaa osalle käymään.

Uskallan väittää:

Parantaisen alla oleviin tuotteistamisprosessin kolmea vaihetta kuvaaviin kysymyksiin rehellisesti vastaaminen on erittäin toimiva tapa selventää urheiluseuran nykytilannetta.

1. Mitä jäsenillemme lupaamme?

2. Onnistummeko lunastamaan lupauksemme?

3. Miten hoidamme homman, kun ollaan sössitty?


Videolla kohdassa 2:10 – 4:00 ovat nämä mainiosti Jarin toimesta kiteytettynä. Katso ainakin tämä alle 2 minuutin osuus, jos et ehdi koko pätkään tutustua:


 

Tavoitteenani on ottaa tulevina viikkoina tämä aihe tarkemmin käsittelyyn

 
Sitä silmällä pitäen haluaisin nyt kuulla sinun kokemuksiasi asiasta alla olevassa kommenttikentässä. 

Kuinka mielestäsi omassa urheiluseurassasi onnistutaan tällä hetkellä näissä osa-alueissa?

1. Antamaan selkeä ja ehkäpä jopa “törkeä lupaus” Parantaisen malliin toiminnan sisällöstä sekä hyödyistä?

2. Pitämään käytännön seuratyössä se mitä on luvattu?

3. Miten seurassasi onnistutaan reklamaatioiden hoidossa?

Lyhyimmillään toivoisin sinulta kouluarvosanaa 4-10 kyseisistä kolmesta osa-alueesta. Jos vielä jaksat laittaa lyhyen kuvauksen mukaan, niin olen entistä kiitollisempi :)

Voit halutessasi mainita lajisi ja roolisi seurassa tai jättää ne vaihtoehtoisesti kertomatta.

Vastauksesi voit siis antaa alla olevassa kommenttikentässä.

Jos uskot aiheen kiinnostavan muitakin, niin jaa eteenpäin helposti verkostoillesi ohessa olevien some-nappien avulla.

Comments

  1. pentti markkanen says:

    Moi Mikko,

    kiitos infosta, itse luvin Parantaen a Apusen Tuotteistajan taskuraamattu , siinäkin asiaa.
    1. Seuroissa ei oikein tiedetä mikä on se tarjottupalvelu , “kaikki pelaa ” palvelu. Mitä se on onko isä, poika ja peliaika ?

    2. Ensin pitää selvittää mitä, pj, toiminnanjohtaja, valmentaja muut henkilöt lupaa, “asiakkaan” silmissä kaikki on kuitenkin seuran lupauksia. Vastuu kenellä.

    3. Valitettavasti seuroissa tulkitaan reklamaatio vittuiluksi (anteeksi) ja lopputuloksena on riita ja kaikille pahamieli.

    Seurasektorilla riittää työtä !
    Hyvää alkanutta viikkoa 10
    Pentti M
    markkanen@kolumbus.fi

    • Kiitos Pentti vastauksesta ja mukavaa viikon alkua myös sinulle 🙂

      Parantaisella on paljon erinomaisia opuksia ja maksuton Pölli Tästä -blogi kannattaa myös urheiluseuraihmisten lukea alusta loppuun.

      Nuo kolme vastaustasi kysymyksiin kuvaavat varmasti aika monen suomalaisen urheiluseuran arkea tällä hetkellä. Tuo kolmas kohta varsinkin oli jotenkin niin tutun kuuloinen…

    • Katri Virtanen says:

      Hei! Mielenkiintoinen aihe. Seuratyössä liikaa vähätellään omaa toimintaa, pitäydytään tiukasti kaavamaisessa toiminnassa eli ei uskalleta ylittää rajoja tai toisaalta kuvitellaan, että oma laji tai seuratyö ei tarvitse päivitystä. Kaikki nämä muodot toimivat muutamia vuosia.
      Liikunnassa on erittäin paljon tarjontaa niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella ja seuratyössä havahdutaan vasta, kun jäsenmäärät vähenevät ja siten myös tulot pienenevät. Myös talkootyöntekijät väsyvät toimintaansa eikä uusia ole helppo saada. Uudet lajit tai toiminta koetaan helposti uhiksi, koska niitä ei ole totuttu harrastamaan tai ottamaan seuran toimintaan. Tuotteistaminen on lapsen kengissä seuroissa. Yritystä on, mutta vapaaehtoistyö laittaa rajoituksia kehittämistyölle. Perinteisesti työntekijän palkkaaminen koetaan “hirveän kalliiksi”, vaikka esim. liikunta-alan oppisopimuskoulutuksella saa osaavia työntekijöitä edullisesti. Palkkatuki auttaa ja tuotteistaminen voidaan kohdistaa työntekijään. Keskitytään siihen, miten uusi työntekijä tuo uusia toimintoja, jäseniä tai vapauttaa talkootyöntekijöitä perusosaamiseensa, liikunnan ohjaamiseen ja valmentamiseen. Ns. toimistotyöt jäävät työntekijälle. Seuratoimijana ja liikunta-alan kouluttajana harmittaa usein kohtaamani ‘etukäteen päätetty ei meillä ole varaa tai tarvetta -asenne’ Samaan aikaan valitetaan, ettei ole resursseja tehdä sitä ja tätä.

      • Kiitos Katri asiantuntevasta analyysistä 🙂

        Harvinaisen osuvasti kiteytit usean itsekin kuulemani asenteen:

        “Seuratoimijana ja liikunta-alan kouluttajana harmittaa usein kohtaamani ‘etukäteen päätetty ei meillä ole varaa tai tarvetta -asenne’ Samaan aikaan valitetaan, ettei ole resursseja tehdä sitä ja tätä.”

        Ei ymmärretä vanhaa totuutta, että tekemällä asiat kuten ennen, myös tulokset tuppaavat olemaan entisenlaisia tai heikompia markkinan muuttuessa…

  2. ronkoteus says:

    Minusta räikeimmät lupaukset ja niiden rikkomiset tehdään valmiissa kausisuunnitelma pohjissa.

    Kausisuunnitelmat korulauseineen tippuvat valmiina seuroista ilman, että vastuuvalmentajat niiden sisältöön viitsivät koskea. Valitettavan usein kaikki valmentajat eivät edes ymmärrä mitä lauseet oikeasti pitävät sisällään. Valmiiksi tuotettuun 30 sivuiseen powerpoint pläjäykseen mahtuu monta mahdollista rikottavaa lupausta.

    Pahimmassa tapauksessa on kopioitu “Kaikki pelaa” korulauseita tasa-arvoisesta pelaamisesta ja “vastuuvalmentaja” ei ota vastuuta junnujen tasa-puolisesta kehittämisestä, vaan tuloksista otteluista. Otteluista joiden pitäisi oikeasti olla oppimistapahtumia juniori-ikäisillä.

    Suomessa lopettaa murrosiässä tuhansia lapsia jalkapallon ilman, että ovat koskaan saaneet pelissä potkaista kulmapotkua, heittää raja-heittoa puhumattakaan rangaistuslaukauksesta. Eli lupaukset tasa-arvoisista kehittymismahdollisuuksista eivät suinkaan rajoitu peliajan jakamiseen oman tasonsa peleissä.

    Junnuvalmentajat ovat häviönpelossaan unohtaneet, että heidän tehtävä on kehittää ja opettaa pelaajia. Ei hakea itsetuntoboostia haastesarjan junnuturnauksen ylivoimaisesta voitosta.

    Ehkä kausisuunnitelmaan sitoutuminenkin junioreiden KEHITTÄMISEEN/OPETTAMISEEN olisi parempaa, jos sen tuottaisi vastuuvalmenta oikeasti itse valmiin powerpoint templaatin sijasta.

    Terveisin: ainakin yhden aidon kausisuunnitelman nähnyt “Ronkoteus”

  3. Hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja. Tuotteistaminen olisikin varmasti monelle seuralle hyväksi. Kommenteista päätellen vähän jokaisella on oma käsityksensä tuotteistamisesta – ja kaikki ovat oikeassa.

    Urheilu/liikunta/seuratoiminnassahan voidaan tietysti tuotteistaa mitä tahansa osia seuran toiminnasta; pelitapahtumia, harjoituksia tapahtumina, harjoitusten sisältöä, joukkueita jne, mutta onnistunut tuotteistaminen edellyttää sitä substanssia.

    Ajatellaanpa vaikka ihan kaiken tuotteistavaa Les Millsiä; kun Les Millsin uusi Body Jumppa ilmestyy markkinoille, sitä tarjoavat yritykset myyvät täysien salien takia seuraavat kaksi kuukautta luukulla eioota. Tai kun Body Jumpan täydennyskoulutukset alkavat, pukuhuoneissa kuiskitaan koska jumpan vetäjä, Pirjo, mahtaa mennä koulutukseen.

    Tämä on mahdollista koska asiakas(kokemus) on toiminnan lähtökohtana ja täydennyksillä lisätään niitä asioita mistä asiakkaat ovat pitäneet.

    Kontrasti suomalaiseen junioritoimintaan verrattuna on melkoinen; lähtökohtana on yleensä seura tai valmentaja, toiminnan kehittämisellä yritetään lisätä kaikkea sitä mikä on ollut tylsää.

    Ronkoteuksen näkemykseen on helppo yhtyä, sillä pelaajakehitykseen sitoutuneen valmentajan on hyvin vaikea lähteä noudattamaan tasapäistävää valmennussuunnitelmaa, joka on tehty näkemättä yhtä ainoaa pelaajaa – vaikka se seuran kannalta näyttäisikin fiksulta.

Speak Your Mind

*