Urheiluseuran kehityskaaren kriittisin vaihe ja siitä selviäminen

“Usko kantoi pitkälle ja väkeä pursusi ovista ja ikkunoista, lapsia jonotti mukaan toimintaan. Palkkatyön ohella tekemistä riitti, mutta osallistujamäärä oli riittävän palkitsevaa pienen korvauksen lisäksi. Jotta hyvä alku ei tyssäisi ja seuran toiminta pysyisi nousujohtaisena ja vakaana, teki seura päätöksen palkata toiminnanjohtaja. Koska toiminnanjohtajan palkka ei tupsahda sekään tyhjästä, kuului hänen tehtäviinsä myös valmennusta.

Toiminta kasvoi ja kehittyi. Mukaan tuli iltapäiväkerhoa ja kilpatoiminta vakavoitui entisestään. Samalla myös valmentajien vaatimusten määrä lisääntyi. Vaatimukset työnantajalle ja samalla myös valmennettaville kasvoivat hurjaa vauhtia. Oltiin Mikon mainitsemassa ”sammutetaan tulipaloja” tilanteessa pitkin vuotta ja joka vuosi. Voimavarat ehtyivät, hallituksen jäsenet väsyivät, työntekijät väsyivät, harrastajamäärät laskivat. Rahaa tuli siis entistä vähemmän. Tilanne tuntui oravanpyörältä: ”vaaditaan muttei haalita”

Yllä oleva osuva kuvaus seuratoiminnan arjesta on Sanna Vuorisen kommentista valmentajapalkkioita koskevan kirjoituksen kommenttiosiosta. Moni seura on omien kokemusteni mukaan samassa tilanteessa, vaikkei sitä julkisesti tietenkään myönnetä.

Aikaisemmin on mennyt todella mukavasti, pelaajia on tullut ovista ikkunoista Sannan mainitsemalla tavalla ja muutenkin on ollut “hyvä yhteinen tekemisen meininki”. Sitten yht´äkkiä jotain outoa tapahtuu. Kommunikaatio ei enää toimi kuin ennen. Tulipaloja alkaa syttymään yhä useammin. Vanhemmat eivät olekaan enää yhtä tyytyväisiä kuin aiemmin ja sähköpostit alkavat täyttyä kilometrin mittaisista kitkeristä viesteistä, joissa kopio-kentässä on aina suurin piirtein koko seuraväki ja ehkä osa naapuriseurastakin…

Seuran luottamusjohto alkaa saada viestejä niin toiminnanjohtajalta kuin vahvoilta valmentajilta. Seuran toimihenkilöiden mukaan valmentajat eivät sitoudu seuran linjoihin ja valmentajat taas kertovat toiminnanjohtajan ja mahdollisten muiden toimistoheebojen vieraantuneen totaalisesti “kenttätyöstä”. Osa aktiivisista vanhemmista ottaa myös suoraan yhteyttä puheenjohtajaan ja vaativat kovin sanakääntein “seuraa tekemään jotain ja äkkiä tai me vaihdetaan johonkin muualle…”. Seuran puheenjohtaja ottaa kotona yön pimeinä tunteina ehkä toisenkin punaviinilasillisen ja miettii:

“Mitä helvettiä tässä on oikein tapahtunut ja miten seuraavassa vuosikokouksessa pääsisi pois tästä muiden riitojen selvittelystä vapaaehtoistyönä johonkin kivempiin harrastuksiin…”

Tämän tyyppiset yllä mainitut tilanteet ovat liiankin yleisiä urheiluseurakentässämme. Niistä ei yleensä paljon puhuta, kukapa viitsisi kauheasti kertoa seuransa ongelmista julkisesti, mutta se ei poista tosiasiaa niiden olemassa olosta. Aika harvoin tunnutaan myöskään tietävän, mistä nämä haasteet johtuvat ja kun diagnoosi on vajavainen, niin lääkkeitäkin on hankala löytää.

Olen ollut samanlaisessa seuran kehitysvaiheessa muutamaan otteeseen osallisena ja sivusta seurannut lisäksi lukuisia kertoja. Kuitenkin ilmiön syyt olivat itselleni viime kesään asti epäselvät, ennen kuin sattumalta toiseen aiheeseen liittyen luin loistavan kirjan Predictable Success. Kyseisen teoksen organisaation kehitysvaiheita selvittävä sisältö oli itselleni avain myös urheiluseuran edellä mainittujen ongelmien syy-seuraus – suhteiden parempaan ymmärtämiseen.

Predictable Success

Yllä oleva kuva on kyseisestä kirjasta. Vaikka onkin businessmaailmaan kirjoitettu, niin sopii erinomaisesti kuvaamaan myös urheiluseurojen kehitystä. Tässä nopeasti avattuna kuvan organisaation seitsemästä kehitysvaiheesta neljä ensimmäistä. Kerron ne sovellettuna urheiluseuramaailmaan vapaasti muotoillen.

1. EARLY STRUGGLE:  Seurassa on ensimmäiset ryhmät saatu kasaan ja yhdistyksen perustamisesta on vielä vähän aikaa. Innokkaat seuran pystyyn laittaneet henkilöt toimivat vahvalla tunteen palolla tunteja laskematta ja vapaaehtoisia riittää pienessä yhteisössä muutenkin mukavasti. Toiminta on hyvin paikallista, ehkä yhdellä kentällä / salilla / hallilla lajista riippuen. Seura on vielä epävarmalla pohjalla toiminnallisesti sekä taloudellisesti ja tavoitteena on löytää tapa saada ennen kaikkea jäsenmäärä kasvamaan.

2. FUN: Homma on lähtenyt rullaamaan! Seura kasvaa vauhdilla ja uusia junioreita tulee pilvin pimein. Selvästi nousukiidossa oleva toiminta alkaa houkutella myös ulkopuolelta uusia valmentajia, jotka haluavat tulla energiseen menestyvään teamiin mukaan. Esille nousevat toiminnassa varsinkin vahvat valmentajat, jotka toteuttavat intohimoisesti omien ryhmiensä kanssa visioitaan ja kaikki ovat tyytyväisiä.

3. WHITEWATER: Saavuimme kriittiseen ongelmavaiheeseen, jossa nimensäkin mukaan alkaa seurassa kuohua… Jäsenmäärän kasvun mukana organisaatio ei enää ehkä toimi aivan yhtä paikallisesti, koska kasvava harjoitusvoluumi vaatii harjoituspaikkojen käyttöä laajemmalta alueelta. Ihmiset eivät seuran sisällä enää tapaa kuten ennen ja kuppikuntia alkaa syntyä. Kommunikaatio on heikentynyt ja pienetkin tulipalon alut pääsevät kytemään liian pitkään ennen kuin ne huomataan. Seuran toimihenkilöt ja luottamusjohto huomaavat joutuneensa jatkuviin palomieshommiin. Koska vanhemmat ovat aikaisempaa tyytymättömämpiä toiminnan laatuun, niin seura usein palkkaa tässä vaiheessa viimeistään toimihenkilön parantamaan tilannetta.

Keskusteluissa korostuu tarve “seuran linjalle” eri asioissa, niin itse toiminnassa kuin taloudessakin. Toimihenkilöt ja ainakin osa luottamusjohdosta näkevät tarpeen selkeille prosesseille, toimintaperiaatteille ja systeemeille hallitsemaan kasvanutta seuraa. Toisaalta vahvat valmentajat ovat barrikadeilla ja vaativat “paluuta vanhaan” ja kertovat kaiken byrokratian vain tuhoavan seuran tavaramerkkinä aikaisemmin olleen valmentajien vapauden, joka ennenkin tuotti myös tulosta.

Seuraava vaihe olisi paras mahdollinen tila orgaanisaatiolla Predictable Success eli Menestyksen Vaihe. Kuitenkin todella moni seura ei sinne ikävä kyllä koskaan pääse. Poistuminen kuohuista tähän Success-moodiin nimittäin vaatii noiden prosessien ja systeemien yms. kokoonlaittamista ja myös noudattamista. Tämä taas ikävä kyllä usein tarkoittaa sitä, että osa vahvoista valmentajista ei niitä hyväksy. Käytännössä seuran olisi oltava valmis luopumaan niistä henkilöistä, jotka eivät yhteisiin uusiin toimintaperiaatteisiin sitoudu. Monelle seuralle tämä on liian kova paikka ja mieluumin jäädään vaikka “kuohujen keskelle” jähmettyneeseen tilaan…

4. PREDICTABLE SUCCESS: Seurassa on sopivasti tasapainossa prosessit ja luovuus kaikilla tasoilla. Yhteiset pelisäännöt ja tavoitteet tekevät päivittäisestä toiminnasta helppoa. Yksittäiset seuratoimijat kaikilla tasoilla pystyvät myös itsenäisesti tekemään nopeasti päätöksiä, kun yhteinen maali ja toimintaperiaatteet ovat kaikilla tiedossa. Elämä hymyilee taas ja seuralla menee paremmin kuin koskaan, vaikka kasvu todennäköisesti jatkuukin hyvin rullaavan toiminnan myötä.

5.-7. kohdat: Nämä ovat sitten alamäkeä toiseen suuntaan, jos organisaatiossa prosessit ja systeemit saavat liian suuren vallan. Byrokratisoitumisen myötä menee hiekkalaatikkoleikiksi, jossa koko seuran perustarkoitus alkaa kadota pesuveden mukana. Näitä kohtia en lähde nyt enemmän avaamaan.

Mutta palatakseni kirjoituksen ytimeen eli WHITEWATER vaiheeseen, niin siitä on myös toinen tie ulos. Jos ei haluta prosesseja ja systeemejä runtata käyttöön esimerkiksi niiden aiheuttamien vahvojen valmentajien menettämisen pelossa, kannattaa tätä toista exittiä harkita vakavasti. Tämä ratkaisu on siirtyminen takaisin vaiheeseen 2. eli FUN:iin. Käytännössä tehdään seurassa pienentämällä toiminnan voluumia eli ryhmien määrää tavalla tai toisella (esim. luopumalla jostain toimintamuodosta kokonaan), jolloin voidaan taas toimia vapaammin jokaisen seuratoimijan omien tapojen ja tavoitteiden mukaan. Samalla pyörittäen menestyvää ja hyvähenkistä seuraa taas leppoisammissa merkeissä “kuten silloin ennen…” :)

 

Missä vaiheessa Sinun seurasi on kyseisessä kehityskaaressa? Mielellään kuulisin kommenttisi tästä asiasta ja muutenkin aiheesta.

Jos tykkäsit artikkelista, niin jaa eteenpäin esimerkiksi alla olevia some-nappeja käyttäen.

Huomenna taas palaan valmentajapalkkioiden maailmaan ja sitä seuraava kirjoitus käsittelee todennäköisesti liikuntaharrastuksen maksujen räjähdysmäisen nousun syitä ja ratkaisumalleja.

 

 

Comments

  1. Tarja Vartiainen says:

    Helsingin Latu ry kasvoi 70 toimintavuoden aikana yhden lajin ja sadan jäsenen yhdistyksestä vapaaehtoisvoimin yli 5000 jäsenen ja yli 10 lajin yhdistykseksi.

    Tällä hetkellä seurassa on yksi palkattu päätoiminen työntekijä ja kesällä meni 6000 jäsenmaksunsa maksaneen jäsenen raja rikki. Seuran kehityksestä voit lukea lisää täältä: https://publications.theseus.fi/handle/10024/31477
    Opus on paksu, mutta lukemisen voi aloittaa vaikkapa pohdinnasta työn lopusta.

  2. Kiitos Tarja todella mielenkiintoisesta linkistä. Pitää ehdottomasti tutustua ajan kanssa 🙂

Trackbacks

  1. […] itsekin – ottakaa ihmeessä seurantaan. Yksi paljon ajatuksia herättävä artikkeli oli Urheiluseuran kriittisin vaihe ja siitä selviäminen, jonka suosittelen lukemaan ennen kuin tähän kirjoitukseeni syvemmin perehtyy. Kiireisille ja […]

  2. […] urheiluseuran kehityskaareen liittyvää problematiikkaa käsittelin jo aikaisemmin tässä kirjoituksessa. Suosittelen lukemaan, jos et ole vielä tutustunut ja aihe “Vahvojen valmentajien johtama […]

  3. […] ilmiötä käsittelin tarkemmin aikaisemmassa kirjoituksessani Urheiluseuran kehityskaaren kriittisin vaihe ja siitä selviäminen. Useimmiten olisi järkevintä rajoittaa kasvu selkeillä strategisilla valinnoilla. Esimerkiksi […]

  4. […] Seurassa tehdään liian monia asioita. On kilpajoukkueita, harrasteryhmiä, edustusurheilua, kerhoja, turnauksia, leirejä, kursseja… Kaikki nämä ovat yksittäisinä toimintamuotoina kannatettavia, mutta seuran olisi mietittävä tarkkaan kuinka montaa eri asiaa sen organisaatio pystyy laadukkaasti hoitamaan nykyisillä resursseillaan ja toimintamalleillaan –> Seurauksen on se iso kasa tulipaloja, johon kaikkien aika sitten menee perustyön sijaan. Usein pieni olisi kauniimpaa myös seuratyössä. Lisää aiheesta kirjoituksessa “Urheiluseuran Kehityskaari”. […]

  5. […] urheiluseuran kehitysvaiheita käsittelin viime syksynä kirjoituksessani Urheiluseuran kriittisin kehitysvaihe ja siitä selviäminen. Siitä löydät kertomuksen tyypillisestä tulipalojen keskellä jääneestä seurajohdosta, joka […]

Speak Your Mind

*