”Seuratoiminnan epäloogisuuksien ihmeellinen maailma…”

Ensimmäiseen kirjoitukseeni “Miksi valmennustyöstä maksetaan niin huonosti?” tuli mukavasti kommentteja ja kysymyksiä, jotka suurelta osin käsittelivät seuran näkökulmasta asioita. Jos et ole käynyt lukemassa kommenttiosiota edellisen postaukseni lopusta, niin suosittelen tekemään sen nyt saman tien.

Tässä kirjoituksessa pyrin valottamaan niitä mielenkiintoisia erityispiirteitä, joita urheiluseuratoimintaan liittyy erityisesti valmennuksen organisointia koskien.

 

Yleistän ja kärjistän rajusti tarkoituksella. Jokaista kohtaa ei nimittäin ole järkevää lähteä avaamaan kaikilla eri variaatoilla heti alkuun, mitä toisenlainen lähestymistapa käytännössä vaatisi. Mielellään kuuntelen taas kommentteja ja tarkennan sitten eniten keskusteluja herättäviä juttuja lisää ensi viikolla. Tavoitteenani on tuoda esille valikoituja toiminnallisia epätehokkuuksia, jonka kaltaisia seurakentässämme on paljon. Näitä ratkomalla löytyisi lisää resursseja muun muassa valmentajiin ilman, että esimerkiksi kausimaksuja tarvitsisi korottaa ja niitä voitaisi monessa tapauksessa jopa rajusti haluttaessa laskea.

Olen valinnut kolme eri näkökulmaa, joilla näitä nyt pyrin valottamaan pohjaksi seuraaville postauksille:

1. Kuinka olennaiseksi eri tahot valmennuksen yleensä näkevät seurassa koko toiminnalle?

2.  Kuinka urheiluseurojen toimintamallit valmentajien suhteen ovat monesti mallikirja esimerkki epätehokkuudesta organisaatioissa.

3. Miten valmentajapalkkiot voivat villisti vaihdella jopa samalla henkilöllä samasta hommasta = Sisäänrakennetut ristiriitaisuudet järjestelmässä valmentajien palkkioiden osalta.

Jos näitä tiettyjä spesialiteettejä ei tunnista, niin helposti syntyy seuroihin tilanteita, jotka eivät ole kenenkään edun mukaisia. Keskityn esimerkeissäni junioriseuramaailmaan ja taustani huomioiden case-tapaukset ovat pääasiassa Koripallon parista. Kävin vuosi sitten tuotekehittäjän opintoihini liittyen tapamaassa 9 lajiliiton seuratoiminnasta vastaavaa virkailijaa. Muun muassa näiden haastattelujen pohjalta piirtyi selkeä kuva, että vaikka lajien toimintakulttuureissa on jollain osa-alueilla isojakin eroja, niin toisaalta tietyt haasteet ovat tuttuja kaikille.

Tässä kirjoituksessani käyn siis läpi seuratoiminnan erityispiirteitä esimerkkien kautta valmennuksen suhteen ja taustoitan tulevia kirjoituksia varten, joissa keskityn sitten konkreettisiin uudenlaisiin ratkaisumalleihin. Ilman kunnon diagnoosia ”potilaan” nykytilasta on hankala löytää myöskään sopivia lääkkeitä tilanteen parantamiseksi ja siksi tätä taudin määrittämistä nyt pyrin suhteellisen perusteellisesti tekemään.

 

”Mihin seuraavista asioista junioriseurassa pitäisi resurssit kohdistaa?”

Vastaa aluksi seuraavan kysymykseen oma näkemyksesi . Älä katsoa muiden antamia tuloksia ennen omaa vastaustasi:

”Sinun pitäisi luoda uusi junioriseura tyhjästä. Tavoitteena on mahdollisimman laadukas toiminta ja voit sen saavuttaaksesi jakaa 15 resurssipistettä kolmeen alla olevaan osa-alueeseen parhaaksi katsomallasi tavalla:

Hallinto, harjoitusolosuhteet ja valmennus.

Mihin tahansa näistä edellä mainituista kolmesta kategoriasta voit laittaa pisteitä 0-10. Nolla tarkoittaa, ettei panosteta ollenkaan ja kymmenen on huippuluokkaa. Mutta vain siis 15 pistettä käytössä, vaikka mielellään toki laittaisit täydet 30.

Kun teet harjoitusta, niin älä mieti mitä on vaikea tai helppoa saada, vaan pyri tekemään niin sanotusti ”tyhjiössä” vastauksesi. Muuten helposti eri lajeissa alkaa pohtimaan jonkun tietyn osa-alueen erityisongelmia, mikä ei nyt ole tarkoitus. Eli jaat vain 15 pistettä tavalla, jolla noin yleisesti ottaen uskoisit tulevan parhaan tyyppinen lopputulos junioriseuran osalta.

 

En luonnollisesti tiedä lopputulostasi, mutta aikaisempiin yli 100 henkilön antamiin tuloksiin pohjautuen uskoisin sen olevan jotain tällaista:

  1. Valmennus 7-10 pistettä
  2. Olosuhteet 3-6 pistettä
  3. Hallinto 0-4 pistettä

Järjestyksen osalta on tähän asti ollut näiden kolmen välillä vastaukset yli 90 prosenttisesti tällaisia. Itse asiassa kysymys on kuulemma nyt itsestään selvä, että eräässä seminaarissa yksi seuraihminen suuttui minulle sen esittämisestä.

Totesi nimittäin aivan suoraan: ”Mitä sinä nyt tällaisia edes kysyt, kun vastaus on aivan selvä!”

Vastasin hänelle: ”Niin eikö olekin aika tyhmä kysymys sinänsä, mutta nostakaapa kaikkien niiden seurojen edustajat kädet ylös, joissa oikeasti resurssit on jaettu näin?”

Tämän jälkeen olisikin jostain syystä seminaarisalissa hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Nimittäin paikalla olleiden seurojen valtaosalla selkeästi isoin kuluerä olivat läsnä olevat hallinnontyöntekijät…

Mutta yleisesti ottaen ei tunnu olevan siis mitään epäselvyyttä teoriatasolla asiasta. Kaikki yleensä ymmärtävät junioriseuran työn samalla tavalla eli, että ratkaisevaa on valmennuksen laatu ennen kaikkea muuta. Sen jälkeen sitten mielipiteet ja ennen kaikkea eri tahojen intressit menevätkin ristiriitaisiksi sen suhteen, miten tähän tavoitteeseen tulisi pyrkiä…

 

”Miten teet organisaatiosi mahdollisimman epätehokkaan?”

Erinomaisessa kirjassaan: Tätä On Lean kirjailijat  Modig ja Åhlström kuvaavat mainiosti kuinka helposti saat luotua resursseja raskaasti hukkaavan toimijan alalla kuin alalla. Resepti menee suunnilleen näin vapaasti mukailtuna:

 ”Varmista ensiksi liikaa tuotantokapasiteettia ja mielellään vielä mahdollisimman joustamattomilla ehdoilla. Sitten lisäät tähän suuresti vaihtelevan kysynnän ja avot! Olet luonut mainion epätehokkaan organisaation mallikappaleen!!!”

Mietitäänpä miten esimerkiksi perinteisesti valmentajia hankitaan ainakin palloilulajien seuroissa:

–  Valmentajasopimukset tehdään yleensä kaudeksi kerrallaan, jotta koko ajan saadaan käytännössä olla käymässä sopimusneuvotteluja joko alkavan tai seuraavan kauden osalta. Tähän menee paljon aikaresursseja ja mikäli palkatuilla henkilöillä hommaa hoidetaan, niin kasapäin myös euroja palkkakulujen muodossa. Mikäli valmentajilla olisi pidemmät sopimukset (esim. 3-vuotiset tai toistaiseksi voimassa olevat), niin monessa tapauksessa hallintokulut asian tiimoilta tippuisivat murto-osaan haluttaessa.

–  Valmentajille tehdään sopimukset ennen kauden alkua. Tällöin ei tiedetä useinkaan vielä varmasti pelaajien ja joukkueiden määriä. Usein, tai itse asiassa lähes aina, valmentaja vielä vaatii sopimuksensa olevan vain tiettyyn joukkueeseen sidottu. Eli Lyödään tuotantokapasiteetti kiinni etukäteen ja vielä todella joustamattomalla tavalla, ennen kuin kysynnän määrää on selvillä. Millä tehokkaasti toimivalla alalla näin ainakaan ammattilaisten osalta tehdään?

–  Päätoimiset seuran valmentajat usein valitsevat ensiksi parhaat joukkueet omiksi valmennettaviksi ryhmikseen. Sitten aletaan etsiä loppuihin jengeihin OTO- tai isä- / äitivalmentajia, vaikka näihin heikompiin ryhmiin on huomattavasti hankalampi löytää vetäjiä. Eli organisaation tehokkuuden kannalta ”varmat resurssit” eli päätoimiset tietyllä lailla ”hukataan” tehokkuuden näkökulmasta joukkueisiin, joihin ehkä olisi helppoa löytää laadukas valmentaja tuosta OTO- tai vanhempi-valmentaja ryhmästäkin.

Pyydän tässä vaiheessa anteeksi kaikilta niiltä ammattivalmentajilta, joilta juuri äsken lensivät kahvit näppikselle…

Aikoinaan hyvä ystäväni Wartti Basketin laadukasta koripallotoimintaa Itä-Helsingissä vetänyt Pekka Rankinen totesi aiheeseen liittyen osuvasti:

 ”Miksi seuran kannattaisi maksaa junioreiden SM-kullasta taistelevan joukkueen valmennuksesta isoja summia, kun siihen on jonossa tarjolla hyviä valmentajia puoli-ilmaiseksikin? Jotkut hyvät valmentajat olisivat varmaan jopa valmiita maksamaan, että tällaista ryhmää pääsisivät harrastuksekseen valmentamaan…”.

–  Pahimmillaan vielä seurassa on lyöty kausimaksut hyvissä ajoin ennen kauden alkua lukkoon, jolloin myös talouden osalta on isot riskit, mikäli pelaajamäärä onkin odotettua huonompi. Kun samalla valmentajia ei usein heidän sopimustensa rakenteen vuoksi voida edes siirtää toisiin ryhmiin, niin rahavaikeudet seurassa ovat helposti tosiasia. Missään muulla alalla varsinkaan päätoimiset työntekijät eivät tietääkseni pääse asettamaan sellaisia ehtoja työnantajalle kuin urheiluseuroissa. Meillä ei seuroissa edes tunnuta kyseenalaistavan kuinka nurinkurista on, että työntekijä ”vaatii seuralta” yhtä jos toista ja että seura ei voisi normaalin työpaikan tapaan määrätä tarvittaessa työntekijää sillä hetkellä tarvittaviin tehtäviin.

 

“Samasta työstä aivan eri korvaus samalle henkilölle ja joskus ei korvausta lainkaan…”

Kyllä, yllä oleva lainaus on aivan tarkoituksella juuri noin kirjoitettu. Reilu vuosi sitten keväällä Koripalloliiton päätoimisten seminaarissa kerroin itseäni esimerkkinä käyttäen, kuinka palkkioni samasta valmennushommasta voi samassa seurassa olla välillä 0 – 30 000 euroa.

Esimerkkinä olevassa tapauksessa on kyse B-junioreiden kilpajoukkueesta, joka harjoittelee 4 kertaa viikossa ja pelaa noin 40 sarjaottelua ja turnaukset päälle vuodessa:

VAIHTOEHTO 1:

Jos olen seurassa päätoimisena työntekijänä, niin oheinen valmennustehtävä voidaan kokonaisuudessaan laskea vievän noin puolet viikoittaisesta työajastani suunnitteluineen yms. Riippuen vielä olenko tittelillä valmentaja vai esimerkiksi toiminnanjohtaja, joka myös valmentaa, niin palkastani riippuen korvaus tästä valmennustehtävästä voi olla jopa 25 000 – 30 000 euroa vuodessa, olettaen kuukausipalkkani olevan noin 4000 – 5000 euron haarukassa. Seuralle kustannukset ovat toki vielä korkeammat, kun maksetaan sivukulut, puhelimet, tietokoneet, työterveyshuollot, virikesetelit ja mitä nyt missäkin paikassa kuuluu työntekijälle näitä lisäetuja.

Kokonaiskustannukset voivat helposti olla yhden joukkueen valmennuksesta seuralle tällä tavalla jopa 40 000 euroa vuodessa + tietenkin vielä mahdollisen apuvalmentajan kulut… Vaikka valmentajan palkka olisi paljon matalampi eli vaikkapa 2000 euroa kuussa, niin edelleen kokonaiskustannukset vuodessa noin 20 000  euron hujakoilla.

 

VAIHTOEHTO 2:

Mikäli allekirjoittanut tekisi kyseisen valmennustehtävän oman toimen ohessa eli OTO-valmentajana, niin pääkaupunkiseudun isojen seurojen valmentajapalkkiotaulukkojen mukaan saisin todennäköisesti noin 5000 – 7000 euron kausikorvauksen. Mistään puhelineduista tai muista ei yleensä tällaisissa tapauksissa puhuta, vaan maksetaan ainoastaan valmennuksesta.

Kokonaiskustannukset seuralle tässä vaihtoehdossa seuralle maksimissaan noin 9000 euroa. Ollaan siis monta kertaa halvemmassa optiossa kuin kohdassa yksi.

 

VAIHTOEHTO 3:

Mikäli seuralla on käynyt satumainen tuuri ja allekirjoittaneelta löytyy niin sanottu ”handicap”, niin olen yhtäkkiä käytännössä ilmainen valmentaja. Tämän ”Vapaudu isoistakin korvauksista Koutsille”-kortin seura saa nimittäin usein siinä tilanteessa, jos oma lapseni sattuu pelaamaan joukkueessa. Tällöin omassa lajissani koripallossa ainakin on tapana valmentajalle antaa ehkä hieman kulukorvauksia, mutta ei mitään vaihtoehtojen 1 tai 2 tapaisia korvauksia lähellekään olevia summia. Kulukorvausten määrä on yleensä 0 – 2000 euron välillä koko kaudesta. Mitään muita etuja isä- tai äitivalmentaja ei myöskään yleensä seuralta saa.

Kokonaiskulut tässä vaihtoehdossa seuralle ovat siis 0 – 2000 euroa.

Kaikissa yllämainituissa vaihtoehdoissa siis allekirjoittanut tekisi saman työn, samalla kokemuksellani ja koulutuksellani + muilla kyvyilläni, mutta palkkiotasossa ja seuran kokonaiskuluissa ”pikkaisen” haitaria…

Näissä edellä mainituissa kolmessa vaihtoehdossa oli lisäksi otettu huomioon ainoastaan niin sanotut suorat kulut. Jos seuraan palkataan esimerkiksi valmennuspäällikkö valmentajia johtamaan ja kehittämään, niin hänen kulunsa olisi hyvä kohdistaa budjetissa myös niihin valmentajiin, joihin aikansa käyttää. Tällä tavalla saa selville jokaisen valmentajan ”todelliset kulut”, kun myös hallinnon kustannukset saadaan ositettua. Suosittelen tekemään kyseisen harjoituksen omassa seurassa, sillä saattaa tulla mielenkiintoisia tuloksia. Oman kokemukseni mukaan valmennuspäälliköiden / toiminnanjohtajien yms. aika menee yleisimmin eniten kalleimpien valmentajien kanssa, mikä vielä nostaa varsinkin vaihtoehdon 1 ja osittain myös 2 osalta kuluja verrattuna 3 vaihtoehtoon.

Tämä ei sinänsä ole allekirjoittaneelta kannanotto sen suhteen, minkälaisella mallilla seuran X pitäisi oma valmentajakuntansa rakentaa. Siihen vaikuttaa niin monet asiat, että yksioikoisesti ei voi antaa mitään ”kaikille paras vaihtoehto” – tyyppisiä ratkaisuja. Kuitenkin olen huomannut usein, että seuroissa ei hahmoteta syy-seuraus – suhteita erilaisten mallien osalta varsinkaan talouden osalta. Tämä johtaa usein tarpeettomiin kustannuksiin, jotka voitaisiin fiksummin paketti rakentamalla käyttää vaikka halutessaan valmentajiin tehokkaammin kuin nykyään on tapana tehdä.

 

Pitkän postauksen lopuksi on hyvä sanoa, että näistä yllämainituista asioista on sen verran kokemusta allekirjoittaneella lähes joka roolissa, että ymmärrän toisaalta hyvin miksi tietyt dynamiikat ja intressiristiriidat syntyvät. Eli olen samassa maailmassa elänyt toimien pitkälti näiden perinteiden ja omien sen hetkisten intressieni mukaan itsekin.

Mutta jos haluamme luoda paremman urheiluseurakentän KAIKILLE mukana oleville seuran junioreista vanhempiin, valmentajiin, seuratyöntekijöihin ja luottamushenkilöihin, niin meidän on aika alkaa tarkastelemaan ja kyseenalaistamaan vanhoja malleja aikaisempaa selkeämmin.

Mielellään nyt kuulisin kommenttejasi aiheesta. Jaa myös postausta alla olevien some-nappien välityksellä, jos uskot olevan hyödyllistä luettavaa myös muille.

Jos haluat myös tulevaisuudessa lisää infoa aihepiiriin liittyen, niin suosittelen maksuttoman Uutiskirjeeni tilaamista oheisten linkkien kautta.

 

Ps. Huomenna maanantaina kirjoitan erillisen postauksen Sanna Vuorisen eilen kommenttikentässä kertomaan urheiluseuran kehityskaarta hyvin kuvaavaan esimerkkiin taitoluisteluseuran haasteisiin liittyen. Siksi maanantai-illan myöhäistunneilla kannattaa viimeistään taas tsekata tämä osoite…

 

 

 

 

Comments

  1. Kommentti vähän sivusta, entisenä järjestöalan kouluttajana: Ammattilaisten rooli kansalaisjärjestössä (johon urheiluseurat useimmiten rinnastuvat) voisi olla jotain seuraavaa:
    1. niiden tehtävien hoito, joihin vapaaehtoisia ei löydy helposti
    2. vapaaehtoistoimijoiden tukeminen ja motivoiminen
    3. jatkuvuuden takaaminen
    Tätä kautta varmaankin laajin tarve ammattilaisille olisi aloittelijoiden ja harrastajaporukoiden parissa, joka ei välttämättä ole valmennuksellisesti kiinnostavinta…

  2. Hyviä pointteja Kaima 🙂

    Mielenkiintoisen tutkimustuloksen päätoimisen vaikutuksesta vapaaehtoisten määrään seurassa löytyy Pasi Kosken seuratuesta tekemästä tutkimuksesta. Tuon perusteella hallintoihmisen palkkaaminen vähentää keskimäärin vapaaehtoisia seurassa, mutta valmentajan tai muun operatiivisemman henkilön taas kasvattaa:

    “Johdonmukaisia selityksiä, miksi jossakin seurassa palkatun myötä vapaaehtoisten määrä lisääntyi ja jossakin väheni, löytyi kovin vähän. Palkatun toimenkuva oli yksi selittävä tekijä. Jos nimittäin palkattu toimi operatiivisessa tehtävässä valmentajana, ohjaajana tai esimerkiksi valmennuspäällikkönä, todennäköisyys sille, että myös vapaaehtoisia oli saatu toimintaan enemmän, oli suurempi kuin jos toimenkuva keskittyi seuran hallintoon. Hallintoon palkatun sijoittaneilla vapaaehtoisten määrä väheni noin puolella ja lisääntyi vähän yli kolmanneksella (37,5 %). Operatiivisen roolin palkatun seuroissa yli puolessa (53,9 %) vapaaehtoisten määrä oli kasvanut ja reilussa kolmanneksessa vähentynyt (36,9 %)”

    http://www.liikkuvakoulu.fi/filebank/572-Seuratukiloppuraportti2012.pdf

Trackbacks

  1. […] matalampi kuin osana päätoimisen työnkuvaa sama homma. Lisää tästä aiheesta kirjoituksestani “Seuratoiminnan epäloogisuuksien ihmeellinen maailma” […]

Speak Your Mind

*