Pitäisikö lasten liikunnan ja urheilun maksuja nostaa?

Jos seuran arvomaailmaan kuuluu mahdollistaa kaikkien lasten harrastaminen perheen tulotasosta riippumatta, niin varsinkin kalliimpien seurojen osalta vastaisin seuraavasti:

Kausimaksujen nosto on yleensä helpoin ja tehokkain tie tavoitteeseen

Mutta miten vielä nykyistä korkeammat hinnat ratkaisisivat kustannusten noususta aiheutuneen haastavan tilanteen, jossa osalla perheistä ei ole enää varaa ainakaan kaikkien lajien ja seurojen toimintaan?

Tätä kysymystä käyn läpi kirjoituksessa eri näkökulmista.
 
 
kustannukset
 

Maksujen korottamisella varat vähävaraisten tukemiseen

 
Lasten liikunnan kustannusten ympärillä käydyssä keskustelussa on ihmetyttänyt sen jämähtäminen pitkälti keskiarvoisiin maksuihin käytännön arjen realismin sijaan.

Nimittäin  “yksittäinen urheilija keskiössä” on huomattavasti parempi lähestymistapa myös tähän haasteeseen ratkaisujen löytämiseksi.
 

Talousarvion maalitaulu

Kuva: Nicolas Raymond (CC)

Tässä kirjoituksessa lähden seuraavasta tavoitetilasta liikkeelle:

Jokaisella lapsella pitää olla mahdollisuus harrastaa urheiluseurassa myös tavoitteellista kilpaurheilua perheen tulotasosta riippumatta.

 

“Ei kaikille tarvitse olla samat maksut ryhmässä vai tarvitseeko?”

 
Oman kokemukseni mukaan helpoin tapa tukea taloudellisesti tiukilla olevia lapsia seurassa on kerätä hieman korkeampaa kausimaksuja, kuin perustoiminnan pyörittäminen vaatii ja näin kartuttaa rahastoa alennuksia varten.

Samalla lailla kuten meillä pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa muutenkin on ollut tapana toimia verotuksen kautta:

Otetaan enemmän hyväosaisilta, jotta voimme taata tasa-arvoisemmat olot myös heikommassa asemassa oleville

Urheiluseurojen maksujen noustua moninkertaisiksi aiemmista tasoista on niistä muodostunut monelle lapsiperheelle todella merkittävä “tasaveron” omainen lisäkulu.

Menneinä vuosikymmeninä kustannukset seuroissa olivat huomattavasti pienemmät ja niitä vielä kompensoitiin yhteisöllisesti nykyistä enemmän muun muassa talkoilla.

Tänä päivänä valtaosa vanhemmista kamppailee ennen kaikkea ajanpuutteen kanssa ja siksi vessapaperirullien tai mokkapalojen myynti ei saavuta suosiota enää samalla lailla kuin ennen. Se ei kuitenkaan tarkoita suoraan sitä, ettei arvomaailmallisesti oltaisi entiseen tapaan valmiita heikommassa asemassa olevia tukemaan.

Uudessa tilanteessa on oltava valmis ottamaan myös perheiden arkeen paremmin sopivat tavat resurssien keräämisen suhteen käyttöön. Yleishyödyllisellä yhdistyksessä se onnistuu helpoiten määrittämällä kausimaksut sellaiseksi, että tukieuroja jää riittävästi kassaan peruskulujen jälkeen.
 

lasten liikunnan ja urheilun kustannukset

Kuva: Nina Matthews (CC)

 
 

“Mutta onko se oikein, että me maksetaan sitten myös muiden harrastamisesta?”

 
Tällaisia kysymyksiä kuulee aina silloin tällöin seuroissa esitettävän, kun taloudellisesti tiukassa olevien tukemisesta puhutaan.

On täysin ymmärrettävää, että tasa-arvo näkökulma tulee esille myös tästä suunnasta. Sinänsä monessa seurassa jo nyt siirretään euroja merkittäviä määriä osan pelaajien harrastusmaksujen kattamiseen ilman, että valtaosa jäsenistöstä sitä edes huomaa.

Tuki vain kohdistuu useimmiten aivan muilla perusteilla kuin taloudellisen tarpeen mukaan. Kyseessä on siis monessa seurassa tapahtuva varsinkin vanhemipien junioreiden kilparyhmien ja jossain tapauksissa myös aikuisten edustusurheilun vahva subventointi.

Tästä aiheesta kirjoitin aikanaan tarkemmin Urheiluseuran talousarvio – Vältä nämä kolme tyypillistä kirjoituksen viimeisessä kohdassa., jos aihe sinua enemmän kiinnostaa.

Eli sinänsä on epäolennaista suuressa osassa seuroja väitellä onko oikein vai väärin tukea osan harrastamista. Hedelmällisempää olisi käydä suora ja avoin arvokeskustelu aiheesta:

Millä tavoitteilla ja kriteereillä meillä yhdistyksen euroja käytetään jäsenten tukemiseen?

lasten liikunnan kustannukset

 

Miten tukeminen seura-arjessa oikein kannattaisi tehdä ja kuinka osataan eurot kohdistaa oikein?

 
Näitä kysymyksiä on monella taholla vuosien varrella pohdittu ja erilaisia käytäntöjä seurakentässämme on paljon. Henkilökohtaisesti näen tärkeimmäksi prosessin selkeyden ja helppouden kaikille osapuolille.

Pahimmillaan tuen jakamisesta saadaan aikaan nimittäin melkoisen byrokraattinen prosessi, jossa tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevalta vanhemmalta vaaditaan monenmoista paperia ja todistusta ennen kuin alennuksia heruu.

Seuran puolelta hakemusten käsittely myös vie helposti suhteettomasti aikaa, jos kokonaisuutta ei olla mietitty loppuun asti.

15 vuotta eri urheiluseuroissa avustuspyyntöjä nähneenä tarinat niiden takaa ovat yleensä olleet aika sydäntä raastavia. Yleisimmin syyt perheen taloudelliseen ahdinkoon liittyvät:

  • Työttömyyteen
  • Vanhemman vakavaan sairastumiseen
  • Yksinhuoltajuuteen

Ja usein vielä useampaan yllä mainittuun saman aikaisesti.

Jos siis muutenkin vaikeassa elämäntilanteessa oleva vanhempi vielä seuran puolelta pakotetaan hankalaan byrokratiaan tukieuroja saadakseen, niin voi kysyä, onko kyseessä tavoitteen mukainen lopputulos?

 
liikunnan kustannukset
 

“No miten se haku sitten tulisi toteuttaa?”

 
Yksinkertaisimmillaan seura voi käyttää nettisivuillaan ja tiedoitteissaan alla olevan kaltaista mallia, jollaisen olen todennut yksinkertaisuudessaan toimivaksi:

Mikäli jollain perheellä on taloudellisia vaikeuksia maksaa lapsen kausimaksuja, on mahdollista hakea alennusta tai vapautusta lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen seuramme puheenjohtajalle / toiminnanjohtajalle ___________ sähköposti __________

Kun hakemus sitten on tullut, niin olen ottanut yhteyttä vanhempaan ja kysynyt:

Minkälaisen summan voisitte tilanteessanne maksaa tai tarvitsetteko kokonaan vapautuksen maksusta?

Vastauksen mukaan sitten on annettu tarvittava alennus ja kirjattu ylös pöytäkirjoihin hakemus liitteenä.
 
 
allekirjoitus - aina ennenkin
 

“Mutta eikö ihmiset käytä hyväkseen tuollaista alennusjärjestelmää?”

 
Lyhyt vastaus omakohtaisella kokemuksella aiheesta kolmesta eri seurasta:

Ei

Haasteena on enemmänkin saada suomalainen hakemaan avustusta, koska monella kunnia-asiana maksaa omat kustannuksensa. Mitä olen useiden seuraihmisten kanssa aiheesta keskustellut, niin isoissakin seuroissa avustushakemukset voidaan vuosittain laskea maksimissaan kahden käden sormilla.

Lisäksi mikäli seuran linjana on, että ensiksi perheen tulee myös itse säästää kustannuksista jättämällä joukkueen ulkomaanreissut yms. väliin ja tukea saa vain peruskausimaksuun, niin tämä rajaa jo tehokkaasti muut kuin oikeat avuntarvitsijat hakijoista.

Jos seura siis varaa esimerkiksi 2-10% budjetistaan tukirahastoon, niin uskon suurimmassa osassa tapauksissa riittävän hyvin.

Vähävaraisten avustamiseen tarvittavat eurot voidaan toki pyrkiä hankkimaan myös esimerkiksi sponsoreilta, mutta helpoin, varmin ja tehokkain tapa on laittaa niiden kerääminen kausimaksuun.

urheilun kustannukset
 

Toinen tärkeä kohde tukirahoilla – Maksuton kokeilujakso harrastusta aloitettaessa

 
Yksi isoimpia urheiluseuratoiminnasta ulos rajaavia tekijöitä ovat samantien toimintaan ilmoittautuessa perheelle lävähtävät kausimaksut. Tämän vuoksi toimiva malli tähän haasteeseen on seuran puolelta tarjota maksutonta kokeilujaksoa alkuun.

Ennen kuin lapselle ja vanhemmille on selkeytynyt onko kyseinen laji sekä seura se oma juttu, niin kannattaa pitää kynnys testaamiseen mahdollisimman matalana.

Kannattaa siis miettiä uusille harrastajille esimerkiksi 1-6 kuukauden maksutonta starttijaksoa seurassa.  Aiheutuneet ylimääräiset kustannukset huomioitaisiin jo budjettia tehtäessä tai erikseen hankittaisiin niitä kattamaan omia sponsoreita.

Tämän tyyppiset kohteet ovat firmojen yhteiskuntavastuueuroille oivia loppusijoituspaikkoja, joka kannattaa muistaa yhteistyöneuvotteluissa mainita.
 

Bonusvideo:

 
Alla vielä 5 minuutin video, jossa kerron käytännön esimerkin koulukäynnillä osalle lapsista jaetuista stipendeistä, joilla sai puolen vuoden mittaisen kokonaan maksuttoman kokeilujakson seurassa.

Lisäksi käyn läpi alla olevia tuloksia ja miksi niistä huolimatta lopettimme kyseisen toimintamallin käytön:

  • Mukaan saatiin harrastajia myös alemmista sosiaaliryhmistä seuraan kuin normaalisti.
  • Lahjakkaammat ja isommat ikäluokat kuin koskaan aikaisemmin.
  • Suomen huipputasoa olleet joukkueet, kun pelaajat kasvoivat B- ja A-junioreiksi.

 

 

Yhteenveto:

Mitä ajatuksia sinulla aihe herättää?

Olisiko kausimaksujen korottaminen vähävaraisten tukemiseen sinusta oikea vai väärä ratkaisu?

Jos pidit kirjoituksestaa, niin jaa eteenpäin helposti verkostoillesi ohessa olevien some-nappien avulla.

Comments

  1. Monen seuran edustusta pyöritetään kotiotteluissa talkoilla. Järkkäreitä, moppareita, buffet-myyjiä, siivousta, toimitsijan oloa jne.
    Voisi ajatella niin, että halukkaat perheet (esim ne vähävaraiset), jotka tekisivät talkootyötä, saisivat seuralta alennusta lapsen harrastusmaksuista. Tämä ei leimaisi ketään niin paljon ja toisaalta ne, joilla on vara maksaa laskut muuten, saisivat rahapanoksensa vastineeksi enemmän vapaa-aikaa.

    • Kiitos Kimmo kommentista.

      Seurat eivät voi kohdistaa alennuksia talkootöiden tekijöiden panoksen mukaan. Tällaisessa tapauksessa verottaja puuttuu asiaan veronkiertona. Talkootyön tuotot on aina kohdistettava vähintään koko joukkueelle.

      Monella seuralla on edelleen tällainen “osituskäytäntö” talkoissa tai esimerkiksi mainoshankinnassaan yksittäiselle perheelle, mutta pykälien mukainen se ei ikävä kyllä ole. Sama koskee tilannetta, jossa oman lapsen joukkueen valmennustehtävissä olevalle annetaan vastineeksi jälkikasvun kausimaksu anteeksi.

  2. Entä Kela? says:

    Minulla on sellainen käsitys, että Kela jo tukee vähävaraisten lasten harrastamista? Miksi urheiluseuran tekisi Kelan kanssa päällekkäistä työtä urheilullisiin asioihin keskittymisen sijaan (tästä palvelusta ovat kaikki veronmaksajat jo maksaneet)?

    • Hyvä pointti tuo muut mahdolliset avustavat tahot, kuten sosiaalivirasto. Näiden instanssien tukimuodot ja summat vaihtelevat suuresti jopa yksittäisestä virkailijasta riippuen. Perhe saattaa olla erittäin tiukassa taloudellisessa tilanteessa ja siitä huolimatta syystä tai toisesta tukea ei lapsen harrastukseen ole saatavilla.

      Kysymykseesi miksi urheiluseura tukisi vähävaraisia vastaisin, koska se on monesti koko kyseisen yleishyödyllisen yhdistyksen perusarvoissa mahdollistaa harrastaminen jokaiselle lapselle. Jos näin ei ole seurassa tai muusta syystä ei haluta tällaista tukea antaa, niin se on tietenkin myös yhdistyksen jäsenistön päätettävissä.

  3. Saila Hurme says:

    Ajatuksesi kausimaksujen “vain” 2-10 prosentin korotuksista, jotta kaikki voisivat tasapuolisesti harrastaa, on hyvä ja kannatettava. Lajissa ja / tai asuinalueella, jossa pääosa perheistä on keskiluokkaisia tai paremmin toimeentulevia, tällainen varmasti olisi jopa toteutettavissa (suurin osa maksajista ei ole vielä äärirajoilla maksujen suhteen ja tuettavia on vähän).

    Mutta sitten toisenlainen esimerkki: otetaan lajiksi minulle tuttu jalkapallo, joka yleensä mielletään myös alempien sosiaaliluokkien harrastukseksi. Perheissä, joissa mietitään lasten harrastuksen aloittamista siltä kannalta, onko vanhemmilla varaa maksaa kausi- ym. maksut, usein rankataan pois kalliiksi mielletyt harrastukset eikä jalkapallo toistaiseksi vielä kuulune näihin.

    Jos sitten seura toimii alueella, jossa ihmisten sosioekonominen tausta ei ole kovin korkea, aletaan olla taloudellisesti vaikeuksissa. Oman seurani ydinalueelle kuuluu äkkiä laskien viisi (?) isompaa alakoulua, joista ainakin kolme saa Helsingin kaupungin myöntämää positiivisen diskriminaation määrärahaa. Suomeksi siis alueella vanhempien koulutustausta on matalampi kuin keskimäärin ja / tai alueella asuu paljon maahanmuuttajataustaisia perheitä.

    Kuitenkin tarkoitus olisi tarjota halukkaille myös kilpailullista toimintaa ja seuralla on tähän hyvät mahdollisuudet (erinomaiset olosuhteet, koulutetut valmentajat, päätoiminen valmennuspäällikkö jne.). Seura ei ole riittävän mediaseksikäs kuten vaikkapa upeaa työtä tekevä Icehearts mutta vanhemmissa on myös vähemmän toimitusjohtajia, päälliköitä tai muita firmojen mainos- ja sponsorirahoista päättäviä. Talkootöitä tehdään, mutta niillä on mahdoton kuitata kaikkia maksuja eivätkä läheskään kaikki ole halukkaita niitä tekemään.

    Tällaisella alueella on myös melko varmaa, ettei sosiaalivirasto juurikaan pysty tukemaan lasten harrastusmaksuja, vaikka halua siihen olisikin. Jonkin verran onneksi on vuosien varrella saatu tukia lasten turnaus- ja leirimaksuihin, jotka lasketaan sosiaaliseksi lomatueksi (?).

    Ainakin meillä on valitettavasti jouduttu useampiakin lapsia tiputtamaan toiminnasta pois maksamattomien maksujen takia, niin kamalaa kuin se lasta kohtaan onkin. Yksikään joukkue tai seura ei vain pyöri niin, että kaksi kolmasosaa maksaa kolmannenkin osan maksut…

    Mikä tällaisessa tilanteessa sitten olisi oikea ratkaisu? Itselläni ei ole vastausta, kaikenlaista on kokeiltu, sosiaalivirastoon olen useita anomuksia kirjoittanut, sponsoreita on pyritty löytämään, seura pystyy (hyvin vähän) tukemaan joissain maksuissa, turnausmaksuissa on tultu jonkin verran vastaan, edustusjoukkueille ei mene senttiäkään, koska ne on eriytetty kokonaan omaksi seurakseen…

    Mutta hyvin vähäisiltä nämä keinot kuitenkin tuntuvat ja tosiasia on, että ko. seurassa 12-vuotiaiden tyttöjen joukkueessa vain puolet pelaajista tulee seuran ns. ydinalueelta, 15-vuotiaiden tyttöjen joukkueessa enää 3/21. Oman alueen lapsia seura ei siis tällä hetkellä pysty kovin hyvin palvelemaan.

    • Kiitos kommentista Saila.

      Kuvaamasi tilanne on varmasti sieltä haastavimmasta päästä. Tietyllä lailla kiteytyy tuohon viimeiseen kappaleeseesi eli toiminnan kohderyhmä käytännössä on muu kuin oman alueen väki.

      Olen toiminut 10 vuotta Malmin alueella koripalloseurassa toimihenkilönä ja siellä törmäsimme tähän samaan haasteeseen. Seuraavia keinoja todennäköisesti itse yrittäisin, jos tavoitteena olisi nuo oman alueen lapset saada enemmän toimintaan mukaan:

      – Mahdollisuus maksaa peruskausimaksu kuukausierissä, jos tällaista ei ole vielä käytössä. Vähentää per maksukerta kuluja ja helpottaa sitä kautta kynnystä mukana olemiseen.

      – Perustoimintaan ehkä x määrä vapaapaikkoja kausimaksuista (ei erillisistä turnausmaksuista yms.). Jos joukkueet eivät ole täynnä, niin vapaapaikkalaiset eivät aiheuta lisäkuluja tai vie mahdollisia tuloja.

  4. Aivan samanlainen kokemus meidän seurassa. Rahoitamme toimintamme talkootyöllä ja harrastemaksuilla. Olemme ilmoittaneet jo useamman vuoden ajan nettisivuillamme, että harrastemaksuista on mahdollisuus saada tarvittaessa huojennusta. Meillä tähän on riittänyt keskustelu taloudenhoitajan kanssa. Käytössä ovat olleet maksujen jaksotus, puolitus tai vapautus kokonaan. Ei väärinkäyttöä havaittavissa ja avustettavien lukumäärä on jäänyt pieneksi. Kyseessä pienehkö kaupunki eli harrastajia kaikentyyppisistä perheistä.
    Kela ei kai maksa lasten harrastemaksuja, mutta meillä on joskus kaupungin sosiaalitoimi maksanut jonkin perheen laskut. Tämä ehkä näin, jos perhe on jo muutenkin toimeentulotuen asiakas.

    • Kiitos Saija kommentista.

      Samanlaista viestiä olen yleensä aina saanut kaikilta alennuksia avoimesti jäsenilleen tarjoavilta seuroilta:

      – Hakijoita vähän

      – Ei havaittuja väärinkäytöksiä juurikaan / ei ollenkaan

  5. Mielenkiintoinen kirjoitus!

    Meillä seura on päättänyt, että suoria alennuksia ei anneta, mutta stipendejä myönnetään aktiivisuuden, vähävaraisuuden ja sitoutuneisuuden perusteella joissain ikäluokissa ja koko seurassa on 1kk ilmainen kokeilujakso . Meidän oma joukkueemme myös jaksottaa maksuja aina tarvittaessa ja jos tulee mukaan toimintaa vasta heinäkussa tai lokakuussa niin joukkueelle menevä maksu on vain puolet tai 1/3.

    Tietääkseni yksikään pelaaja ei ole vielä joutunut lopettamaan taloudellisten syiden takia.

  6. pentti markkanen says:

    kiitos Mikko täyttä asiaa. Tuntuu harmilliselta, että emme saa tätä maksu asiaa kuntoon. Milloin kateus milloin verotus, milloin muu lainsäädäntö, milloin yleishyödyllisen ry:n status yms . Avoimuutta ja selkeyttä tarvitaan, myös piiri pieni pyörii organisaatiot historian kirjoihin.

Speak Your Mind

*