Onko yrityksen yhdistystä helpompi ratkaista liikunnan järjestämisen isoimmat ongelmat?

Viime aikoina urheiluseuroja eri lajeissa kiertäessäni on vahvistunut näkemys siitä, että kaksi suurinta haastetta ovat rakenteellista perua.

Ensimmäinen näistä on krooninen pula resursseista:

  • Osaavista valmentajista
  • Harjoitustiloista
  • Rahasta

Toinen skaalaamisen vaikeus:

  • Vaikka yhdessä tai muutamassa ryhmässä saataisiinkin erinomaista toimintaa aikaan, niin on todella vaikeaa löytää keinoa monistaa malleja läpi koko seuran. Onnistumiset tuntuvat olevan kiinni enemmänkin persoonista kuin kopioitavista toimintamalleista ja sisällöistä

Varsinkin harrasteryhmissä ja kakkosjoukkueissa nämä ongelmat kärjistyvät. Kilpaurheilullisesti menestyviin joukkueisiin vielä yleensä onnistutaan ratkaisut löytämään, kun seuraihmisten intohimot keskimääriin juuri tähän toimintaan kohdistuvat.

Nämä haasteet alkavat olla jo niin tuttua huttua urheiluseurakentässä, että moni ei enää tunnu ajattelevan minkään muun todellisuuden olevan edes mahdollista. Tietyllä lailla ollaan tyydytty nykytilanteen ongelmallisuuteen ja keskitytty lähinnä sammuttamaan pahimmat niistä aiheutuneet tulipalot.

Samanaikaisesti olen kuitenkin huomannut, että liikunta-alan yritykset eivät juurikaan valita pulaa pätevistä ohjaajista tai tiloista ja skaalattavia toimivia konseptejakin löytyy esimerkiksi Gymin tai Les Millsin tapaan.

Tämä erityisen huomionarvoista, kun muistaa yhdistysten saavan bisnestä pyörittäviin verrattuna vielä yleensä tuetut kunnan tilat sekä avustukset, alvittomuuden sekä vapaaehtoisten työpanokset.
 

Miksi yrityksiä eivät tunnu vaivaan samalla lailla yhdistysten ongelmat edes yhteiskunnan tuen puutteesta huolimatta?

 
Koska samat ilmiöt tuntuivat toistuvan niin laajasti, niin kyseessä on todennäköisesti yhdistysten ja yritysten rakenteeseen liittyvä asia.

Asia alkoi itselleni aueta vasta nähtyäni alla olevan maailman ykköseksi vuonna 2005 bisnesajattelijoiden listalla valitun Harvardin professorin Michael Porterin TED-esityksestä aiheesta:
 

 
Tässä tiivistettynä Porterin sanoma, jos et nyt ehdi videota katsomaan:

Yritykset ovat lähtökohtaisesti parempi väline keräämään tarvittavia resursseja ja skaalaamaan toimivia konsepteja. Tämä pätee myös ratkaistaessa vaikkapa liikkumattomuuden kaltaisia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia.

Mitä mieltä sinä olet aiheesta?

Onnistuisiko koko liikunta- ja urheilukentän tavoitteena oleva visio maailman liikkuvimmasta kansasta vuonna 2020 parhaiten käyttämällä entistä enemmän yritystoimintaa välineenä yhdistystoiminnan rinnalla?

Mielellään kuulisin ajatuksiasi aiheesta alla olevassa kommenttikentässä.

Jos pidit kirjoituksesta, niin jaa eteenpäin helposti verkostoillesi ohessa olevien some-nappien avulla.

Comments

  1. Vai että maksuttomat tilat? Häviävä luonnonvara, kuolee sukupuuttoon, viimeistään kuntaliitosten myötä.
    Ja että alvittomuus? Siis urheiluseurat ovat alv;n loppumaksajia ihan kuten yksityisihminen. Kerro ihmeessä missä kohtaa tässä urheiluseura voittaa?
    Ja että vapaaehtoiset – niinpä niin. Raha sitouttaa – vapaaehtoisuus ei.

    • Kiitos Pirjo kommentista.

      Olen aivan samaa mieltä, että todennäköisesti maksuttomat / vahvasti tuetut harjoitustilavuokrat ovat todennäköisesti katoavaa kansanperinnettä pidemmällä aikavälillä tällä kuntataloustilanteella. Tällä hetkellä sellaisia kuitenkin on monessa paikassa edelleen käytössä.

      Lisäksi yhdistykset saavat kunnasta riippuen usein erilaisia toiminta-avustuksia ja voivat tällaisia myös esimerkiksi OKM:ltä hakea.

      Yleishyödyllisten yhdistysten ei tarvitse laittaa alvia maksuihinsa päälle, kuten yritysten tai maksaa ylijäämästään veroja.

      Vapaaehtoistyötä tehdään varsinkin joukkuetasolla edelleen todella paljon seuroissa ja tämä on merkittävä hyöty yrityksiin nähden. Toki raha sitouttaa ja sitä käytetään entistä enemmän myös seuroissa ammattilaisten palkkaamisessa.

  2. pentti markkanen says:

    Terve Mikko,
    video en katsonut, englannin kuulun ymmärtämiseni on huono. Mutta olen lähes varma, että urheiluseurojen toiminta muuttuu yritystoiminnaksi. Ainoastaan avustusjärjestöt tulevat olemaan jatkossa yleishyödyllisiä yhdistyksiä ja se on onkin ainoa reilua tapa.
    Vapaehtoiset talkootyöt on perheiden ”pakkopullaa” ja aiheuttaa vaan harmia. Ja jos oikein tarkoin laki tulkittaisiin niin jopa veroseuraamuksia. Monessa seurassa talkootyö ”korvamerkitään” , ja se ei ole talkoota, se on verotettavaa työtä, oletan. Hyvänä esimerkkinä käy Stockmannin seuroille antamat talkootyöt koskien Hullujen päivien hinnoittelua. Y-tunnuksen omistava seura saa työn, Stockmann maksaa vaikka 1.000 euroa hinnoittelusta. Seura kerää sunnuntai-illaksi perheen vanhempia talkoisiin, osa tulee, osa ei. Jonkun on hoidettava myös kotiin jäävät lapset. Stockmann tilittää seuralle 1.000 €. Seura jyvitetään pelaajalle seuran maksuihin, talkoisiin osallistujien mukaan. Minusta on melkoista kuutamourakointia. Sen sijaan Seura oy toimisi reilummin, jossa jokainen maksaisi kustannusten verran saamistaan palveluista ja pääomaa kerätäisiin tarvittaessa suunnatulla osakeannilla. Stockmann ja muista toimeksiannoista laskutettaisiin säännösten mukaan ja työn tehneille vanhemmille maksettaisiin palkka.
    Erikseen sitten olisi ”rahastot” johon kerätään sosiaalisekonomisesti apu tarvitseville stipendirahastoa.
    Arenat ja futiskentät ovat jo siirtyneet oy:n haltuun . Samalla tavalla kaupungin ja ELY keskusten avustuksia saavat kaikki, yritysmuodosta riippumatta.. Pitää myös muistaa, että alv on välillinen vero, joka muodostuu eri verokannoista.
    Myös monet ennen seurojen pyörittämät turnaukset ja leirit sekä ”liikuntakoulut” ovat siirtyneet perustetuille oy:lle.
    Seura oy:n pitäessä vaikka futiskenttää saa ostoista tehdä alv vähennyksen, joka yleensä kuuluu verokantaan 24 % sen sijaan kentän harjoitusvuodot kuuluvat verokantaan 11 %. Eli tuhannen euron ostosta saa 240 alv hyvitystä ja tuhannen euron myynnistä joutuu maksamaan 110 euroa alv:tä eli Seura Oy saa alv palautusta 130 euroa. Joten 100.000 € ostot alv 24.000 ja myynti alv 11.000 euroa, eli vuositasolla palautus voi olla yhdenkentän osalta 13.000 euroa.
    Tästä voisi spekuloida vaikka kuinka paljon, mutta minusta tulevaisuudessa osakeyhtiöt huolehtivat toisen asteen kilpaurheilusta ja harrasteliikunnasta. Yleishyödylliset -yhdistykset ovat sitten hyväntekeväisyysrahastojen pyörittäjiä.
    Pentti M.

  3. Jees – kilparyhmiin löytyy skaalautuva malli koska mallina on valita sopivimmat pelaajat homogeeniseksi ryhmäksi. Heterogeenisen kakkosjoukkueen pyörittäminen ei enää onnistukaan puhtaasti seura- tai valmentajalähtöisesti.

    Resurssien puute johtunee yleensä niiden tehottomasta käytöstä.
    Olen itsekin vetänyt kuuden lapsen ryhmää jolle oli varattu koko salin vuoro alueen suurimmasta liikuntasalista. Lopulta yhdistin ryhmän toiseen valmentamaani ryhmään.

    Kun vuoroista ja valmentajista ei tarvitse maksaa, niin eipä niiden todellista tarvettakaan tarvitse ajatella.

    • Osuvia kommentteja taas kerran Bisnes, kiitos niistä 🙂

      Tuo resurssien tehoton käyttö on erittäin hyvä huomio. Tyypillistä muun muassa oman lajini koripallon seuroissa on, että ennen klo 16 ei juuri käytetä saleja:

      “Kun eivät juniorit niihin pääsisi”

      Vieraillessani muutama viikko sitten taitoluisteluseurassa totesin taas kerran, että kummasti treenit voivat alkaa vaikka klo 14 samaan tapaan kuin musiikkitunnitkin, jos vain on ammattilaisia harjoituksia vetämässä.

      Toisaalta itsekin samaan tehottomuuteen seuran toiminnanjohtajana syyllistyneenä ymmärrän siihen johtavan dynamiikan:

      “Kivempaa on luonnollisesti harjoitella vain hyvillä ajoilla, jos ei mistään suunnasta aseteta vaatimuksia tiukalle kustannustehokkuudelle saliresurssien käytössä”

  4. Facebookissa tuli juuri vastaan ajatuksia herättävä video tilanteesta, jossa harjoitustiloista on todella puutetta. Pistää asioita mukavasti perspektiiviin 🙂

    http://funniestvideoalbum.blogspot.fi/2014/03/what-if-nothing-is-impossible.html?m=1

Speak Your Mind

*