“Miksi valmennustyöstä maksetaan niin huonosti?”

Tämä kysymys eri muodoissaan tuntuu olevan yksi eniten esitetyimmistä liikunta-alan ammattilaisten kohdatessa. Jotkut sanovat sen suoraan ja toisilla sen suusta ulos saamiseen menee ensiksi muutama tuoppi, mutta selvästi aihe tuntuu olevan monen jonkinlaista ohjaus- tai valmennustyötä tekevän mielessä.

Asia nousee monelle pinnalle viimeistään siinä vaiheessa, kun jonkinlainen iso elämänmuutos saa pohtimaan tulotasoaan aikaisempaa tarkemmin. Muun muassa asuntolainaa hakiessa tai lapsen syntyessä elämän realiteetit iskevät usein kasvoille. Palkan tai oman firman kautta laskutettavan palkkion koko alkaa useimmilla tällöin huomattavasti enemmän kiinnostamaan kuin esimerkiksi yksin asuessa opiskelijaboksissa.

Mutta palatakseni otsikon kysymykseen, miksi valmennustyöstä saatavat korvaukset ovat keskimäärin niin heikkoja? Alla käyn läpi kokemukseni mukaan TOP 5 syyt alhaiselle palkkiotasolle. Nämä perustuvat yli 20 vuoden kokemukseen ammattivalmentajan roolissa ja 15 vuoden jaksoon urheiluseuran puolesta satoja valmentajia palkanneena.

Olen itse lisäksi syyllistynyt kaikkiin alla oleviin virheisiin ja useimpiin moneen otteeseen. Siksi näistä on kantapään kautta oppineena helppo kirjoittaa…

 

1.   ”Koska valmennus ja ohjauspalkkiot tulevat tästä Palkkiotaulukosta / TES:istä / Perinteestä…”

Yksi isoimpia syitä huonoihin korvauksiin on rakenne, jolla useimmiten sopimukset tunnutaan tekevän. Pohjana on lähes aina työnantajan tavoitteista lähtevä palkkausmalli. Niissä korostuvat lähtökohtaisesti matala palkkiotaso. Perinteinen ominaisuus on lisäksi hyvälle sekä huonolle ohjaajalle maksettava yhtäläinen korvaustaso, jos koulutus ja kokemus samanlaisia. Hyvin harvoin oman kokemukseni mukaan valmentajaneuvottelut lähtevät siis siitä, että työntekijä ilmoittaa ehdot, joiden pohjalta aloitetaan keskustelemaan.

Yleisten neuvottelumaailman lainalaisuuksien mukaan aloitusehdot usein määrittelevät pitkälti myös lopputuloksen. Ne ankkuroivat muun muassa palkkion osalta sen tason, josta edes keskustellaan. Varsinkin keskimääräistä paremman ohjaajan kannattaisi aina pyrkiä saamaan neuvottelut alkamaan omista ehdoistaan, jos haluaa päästä tavanomaisesta selkeästi parempaan poikkeavaan lopputulokseen. On vain oltava valmis haastamaan sopimusehdot, jos ne eivät omasta mielestä ole riittävän hyvät. Lisäksi on pidettävä arsenaalissa myös ”kaikkien neuvottelutaktiikoiden äiti” eli kyky kävellä pois neuvottelupöydästä, jos ei tarjottu diili kelpaa. Nimittäin mikäli vastapuoli tietää Sinun hyväksyvän sopimuksen joka tapauksessa, niin neuvotteluasemasi ei luonnollisesti ole kovin vahva…

 

2. ”Ei tällaisesta kutsumusammatista oikeastaan tarvitsekaan maksaa hyvin ja tuskin tästä kenellekään muullekaan maksetaan…”

Yksi isoimpia syitä huonoihin palkkioihin on meidän liikunta-alan ammattilaisten oma asenne. Kun usein harrastuksesta on tullut työ ja se on vielä monen unelmaduuni, niin tyydytään ainakin aluksi hieman huonompaankin korvaukseen. Usein rahasta puhuminen koetaan vielä jotenkin vieraaksi liikuntapiireissä ja se yhtenä tekijänä pitää palkat alhaalla.

Fight Club elokuvan kuuluisaa sanontaa mukaillen:

”Liikunta-alan Ensimmäinen Sääntö: Liikunta-alalla ei puhuta palkoista!” ;)

Jos emme itse usko ansaitsevamme parempi ansioita työstämme, niin ei sellaisia yleensä meille kyllä kukaan tule väkisinkään antamaan.

 

3. ”Koska myymme vain valmennusta tai ohjausta, emmekä hyötyjä…”

Perinteinen valmentaja, ryhmäliikunnanohjaaja tai PT kauppaa työnantajalleen tai asiakkailleen useimmiten tuntipohjaista työpanostaan. Tämä on yleisesti ottaen puhdasta bulkkikamaa. Urheiluseuroissa valmentajien korvauksista puhutaan useimmiten valmentajakustannuksina ja niihin ei siis suhtauduta minkäänlaisena investointina esimerkiksi. Parhaimmillaan valmentaja nähtäisiin jopa ikään kuin pääsylippuna johonkin uuteen ja parempaan olotilaan, jolloin myös luonnollisesti tällaisesta tiketista voi myös mukavan kasan euroja maksaa.

Anssi Tuulenmäen loistavassa kirjassa Lupa Toimia Eri Tavalla on seuraava arvoketjun erinomaisesti konkretisoiva kuvaus:

”Jos muut myyvät raaka-ainetta, myy tuotetta.

Jos muut myyvät tuotetta, myy palvelua.

Jos muut myyvät palvelua, myy kokemuksia.

Jos muut myyvät kokemuksia, myy uusia päämääriä.

Jos muut myyvät uusia päämääriä, olet joko unessa tai taivaan portilla.”

Jokainen valmennus- tai ohjaustyötä myyvä voi miettiä missä portaalla tuota arvoketjua oman tarjoamansa kanssa on.

 

4. ”Valmentaja ei usein tarjoa mitään erityisen harvinaista tai arvokasta työnantajalleen…”

Palkkiotason määrittelee käytännössä työsi arvo maksajalle ja siinä yksi olennainen komponentti on sen harvinaisuus. Jos tarjoat samaa kuin kolmetoista muutakin tusinassa ja työsi on niin sanottua ”peruskauraa” on suhteellisen turha ihmetellä myöskään huonoa liksaa. Cal Newport käsittelee aihetta erinomaisessa teoksessaan So Good That You Can´t Be Ignored. Hän toteaa kirjassa, että saadakseen esimerkiksi hyvän palkan, autonomiaa, paremmat työtehtävät on työntekijän ensiksi hankittava urapääomaa. Tätä taas saadaan omaamalla jotain työnantajalle harvinaista ja arvokasta. Jokaisen valmentajan on olennaista mielestäni pitää mielessä tämä ja jatkuvasti pohtia, kenelle voisi jotain tällaista tarjota esimerkiksi vastineeksi isommasta tilipussista.

Tällaiseen tilanteeseen törmään jatkuvasti oman lajini koripallon valmentajapiireissä. Suuri osa ammattivalmentajista on lähtökohtaisesti halukkaita vain huippujen ohjaamiseen. Kiinnostuneita löytyy useimmiten pilvin pimein ikäluokan kärkiporukoihin, mutta kakkosjoukkueita, pieniä lapsia, aikuisten kuntoryhmiä yms. ei valtaosa ammattilaisista suostu valmentamaan ”mistään hinnasta”.

Tilannetta vielä usein ammattivalmentajan näkökulmasta heikentää se, että näihin huippuryhmiin on tarjolla paljon OTO-koutseja sekä jopa hyviä täysin harrastuspohjalta valmentavia kulukorvauksella hommia tekeviä. Kaikki hintapaine palkkioiden suhteen on siis lähinnä alaspäin.

Kävin muutamia vuosia sitten mielenkiintoisen keskustelun erään tällaisia huippuryhmiä valmentavan henkilön kanssa. Hän normaaliin tapaan kritisoi seuraansa matalista palkoista. Päätin testata palkan merkityksen ja pyysin häntä vastaamaan seuraaviin kysymyksiin ja alla keskustelumme:

Minä: ”Lähtisitkö naapuriseuraan valmentamaan samoja ryhmiä, jotka toki selkeästi heikkotasoisempia, jos saisit 500 euroa kuussa lisää palkkaa?

Valmentaja: ”En”

Minä: ”1000 euroa lisää?”

Valmentaja: ”En”

Minä: ”2000 euroa lisää”

Valmentaja: ”En kyllä lähtisi silläkään, kun nämä nykyiset ryhmät kyllä aika motivoivia vetää”

Minä: ”No entä jos nykyinen seurasi ilmoittaisi, että seuran tiukan taloustilanteen vuoksi palkkasi joudutaan tiputtamaan 500 euroa, niin jäisitkö tänne sittenkin?”

Valmentaja: ”… No kyllä mä taitaisin silti jäädä…”

Minä: ”Ei siis loppujen lopuksi taida olla palkkatasosta hommien teko sinulla kiinni?…”

Mikäli muut asiat kuin palkkataso ovat olennaisempia, niin ei tietenkään ole mitään vikaa arvottaa vaikkapa valmennusryhmien tasoa olennaisemmaksi kuin euroja. Mutta jos palkkataso harmittaa, niin on hyvä hahmottaa siihen vaikuttavat eri tekijät.

 

5. ”Ei osata hahmottaa palkanmaksajan / asiakkaan oikeita ongelmia ja tarjota ratkaisuja niihin”

Mikäli valmentaja tiedostaa ne ongelmat, joiden ratkaisuun juuri hänen tarjoamansa työpanos on olennaista, niin hänellä on erinomaiset mahdollisuudet saada huomattavasti normaalia parempi palkkiotaso. Suomen kovin tuotteistaja Jari Parantainen kuvaa viimeisimmässä kirjoituksessaan ”Miksi tuotteesi ei koskaan ole liian kallis? asiaa mainiosti:

Mikään hinta ei ole liian kova, jos asiakas saa rahoilleen riittävästi vastinetta.”

 Kysymys siis on aina loppujen lopuksi siitä onnistutko ratkaisemaan olennaisimmat palkkiosi maksajan ongelmat. Tähän päästäksesi Sinun on ensiksi hahmotettava asiakkaasi (= pomosi useimmiten) tavoitteet. Vanha myyntimiesten sanonta kertoo kaiken olennaisen:

”Asiakkaalle kannattaa yrittää myydä sitä mitä tämä haluaa ostaa…”

 

Ensi tiistaina julkaisen kakkososan tähän aiheeseen. Siinä kerron omakohtaisen kokemuksen viime vuodelta. Silloin epäonnistuin surkeasti aluksi myymään perinteisellä tavalla koripallon juniorivalmennusta seuralle alle 20 euron tuntihinnalla. Onnekseni ihan muuhun tarkoitukseen tuotteistamani valmennuspaketti sattumalta ratkaisi muutama kuukausi myöhemmin saman seuran ison ongelman ja tein sen pohjalta valmentajasopimuksen kolme kertaa korkeammalla tuntihinnalla. Muutama kuukausi tästä eteenpäin seuralle tuli vielä isompi haaste, johon tarjoamani valmennus oli paras ratkaisu. Tämän ansiosta tuntikorvaukseni oli yli viisinkertainen alkuperäiseen epäonnistuneeseen perinteiseen valmennuspakettiin verrattuna, vaikka käytännössä samaa asiaa edelleen tein eli valmensin salissa junioreita. Mutta tästä lisää siis ensi viikon tiistaina… :)

Kuulen mielelläni kommentteja tähän blogin avaukseeni eli kommentoi vapaasti. Jos uskot jonkun muun ehkä haluavan lukevan tämän kirjoituksen, niin voit jakaa niitä helposti kirjoituksen lopussa olevilla some-napeilla.

 

PS. Suosittelen myös liittymään saman tien maksutoman Uutiskirjeeni tilaajaksi. Sitä kautta saat muun muassa tiedot maksuttomista kuukausittaisista webinaareistani eli nettiseminaareistani. Vain liittymällä Uutiskirjeen tilaajaksi voit tämän tiedon saada sekä muut lisäinformaatiot, joita jaan kyseisen kanavan kautta.


Comments

  1. Janna Saren says:

    Hyvä Mikko!! Olenkin ihmetellyt että miksei sinulla ole omaa blogia, mutta hieno juttu!! Tykkäsin avauksestasi ja jatkoa odotellen. Uskon että saat ison tukun blogisi lukijoita. Jes. Tsemppiä ja ihanaa syksyn jatkoa toivotellen, Janna

  2. ville kusnetsov says:

    Hyvä teksti!

  3. Markku Salmikivi says:

    Hyvää tekstiä.
    Seuraavalle kerralla lisää näkökulmiasi asiakkaan/maksajan silmin mietittynä.

    • Kiitos Markku. Ensi viikon perjantaina on tulossa tuosta aiheesta kirjoitus eli “Miksi nykyinen tilanne ei ole myöskään loppujen lopuksi työnantajan / asiakkaan etu”

  4. Jussi Kurtti says:

    Todella hyvää tekstiä. Liikunnan alan ammattilaisten tulisi nimenomaan itsekin nähdä itsensä ammattilaisina ja vaatia asiaan kuuluvaa korvausta. Turhan usein valmentajilta odotetaan ammattimaista jälkeä ja sitoutumista talkootason korvauksilla.

    • Kiitos Jussi kommentista 🙂

      Olen samaa mieltä eli jos ammatikseen valmennusta tekee, niin olisi hyvä vaatia myös kompensaatio sen mukaan. Itselläni on periaatteena, että teen joko hyvällä korvauksella tai sitten tietyissä tapauksissa kokonaan talkoilla. Mutta en siis koskaan huonolla palkkiolla.

  5. Jani Luopajärvi says:

    Tuosta 2. kohdan lopusta tuli tämä mieleen:
    “elämän harmautta ei kukaan puolestamme väritä”
    – Kotiteollisuus

  6. Hyvä kirjoitus monelta kohtaa, mutta oletat aika lähtäkohtaisesti, että palkkataso on kiinni hyvin pitkälle yksilön kyvyistä sekä valmentaa, että pyytää korkeampaa palkkaa. En ole samaa miletä, vaikka toki nämäkin vaikuttavat.
    Yksi keskeinen ero yritys ja urheiluseura maailmassa on se, että kun valmennuksesta ei tehdä bisnestä, wli voittoa tuottavaa toimintaa, ei palkkoja ole helppoa eikä aina edes Mahdollista laskea investoinneiksi. Toki jokainen seura pyrkii yleensä parempaan laatuun, joka taas tuo lisää jäseniä, muuta jäsenten määrän kasvattaminen ei välttämättä ole ensisijainen seuran toiminnan tavoite.
    Seurojwn olisi tietysti järkevää miettiä monia toimintajaan hiukan bisness henkisemmin, jos halutaan ylipäänsä palkata ohjaajia, mutta toisaalta halpojen ohjaajien saatavuus on myös sen verran suurta, ettei tähän ole haluja. Seurojen johtajat tuöevat myös hyvin erilaisista taustoista ja kun ei ole ns. Yleisesti hyväksyttyä valmentajan ammatin palkkatasoa, joka tulisi esim. ammattiliittojen painostuksesta, voidaan ajatella että tästä työstä “oikeudenmukainen” palkka on mitä tahansa.
    Olen toki samaa mieltä siitä, että valmentaja joka ei suostu valmentamaan kuin niitä huippuja rajaa itsensä aika monen palkkamahdollisuuden ulkopuolelle, mutta toisaalta yleensä valmentajaksi eyhtymisen taustalla on huippu-urhwilun intressit ja huipulle tähtäävä valmennus ei hyödy siitä jos valmentaja ei voi keskittyä siihen huippujoukkueeseen. Yksittäistapauksissa on toki toisinkin.

    • Jani Luopajärvi says:

      Se on aika huono lähtökohta missään, jos palkkausta ei osata nähdä investointina.
      Investointina palkkauksen täytyy tuottaa tulosta 3-4 kertaisesti bruttopalkkaan nähden, että on mahdollista vastata kaikista palkkausesta syntyvistä velvoitteista ja tulee vähäsen tuottoakin. Jos palkkaus on tuottamaton kulu, niin 0-tulos on vielä ok, mutta tappiona hyväntekeväisyyttä.

      (Hiukan “offtopic” se on hiukan hullua, että ostaaksen palkallani tunnin omaa työtäni, se vaati n. 3-4 tunnin palkan työstäni. Sitten kun siihen miettii, että motako tuntia minun on tehtänä työtä tuottaaksen työnantajalleni voittoa, että yritys voisi ostaa tunnin työtäni…)

    • Hyvää pohdintaa Katja 🙂

      Olen samaa mieltä, että aina ammattivalmentaja ei ole paras tai järkevin ratkaisu.

      Itse olen puheenjohtajana urheiluseurassa, jossa valmennus hoidetaan täysin ilmaisilla talkoovalmentajilla (lasten maksuttomat pesäpallo ja jalkapallo, vuosittaiset yleisurheilu- ja hiihtokisat) ja toisaalta tuntikorvauksella olevilla ohjaajilla (jooga, aikuisten jumpat, lasten liikuntaleikkikoulu). Kun koko seuran hallinto lisäksi hoidetaan talkoilla, niin harrastuskulut myös maksullisessa toiminnassamme ovat hyvin matalat, vaikka huippuluokan vetäjät, jotka saavat hyvän tuntipalkan työstään.

  7. Sanna Vuorinen says:

    Mahtavaa Mikko! Hyvää tekstiä,viisaita pohdintoja. Monta ajatusta tästä herää valmentajia itsekin palkkaanneena. Aina valmentajan vaatimukset eivät ole realistisia. On nähtävä enemmän ja osattava tunnustella mistä perusteista käsin valmentaja liksojaan vaatii. Omasta suuresta asuntolainasta vai kenties oikeasti siitä,että on niin hyvä ja kokenut. Odotan innolla jatko-osaa… 🙂

    • Kiitos Sanna 🙂

      Todella hyvä pointti tuo “mistä perusteista käsin valmentaja liksojaan vaatii”. Usein lähtökohta on ainoastaan valmentajan oma tarve. Näin aikoinaan itsekin aloitin päätoimisena seurassa. Kerroin puheenjohtajalle, että tarvitsen kokopäiväduunin tai vaihtoehtoisesti voin toimia vähemmän seurassa kuin siihen asti. Minulla oli onneksi huipputyyppi tuolloin pomona ja hän totesi vastaukseksi “Mainio idea, jos pystyt tuomaan tarvittavan rahan sisään toiminnallasi”. Sen jälkeen aloitin ohjaamaan itse uusia ryhmiä, joista saaduilla tuloilla oma palkkaaminen mahdollistui.

  8. Seppo Roponen says:

    Hyvin purettu asiaa auki, Mikko. Oikein mainio blogiavaus. Heitän sinulle samalla hieman jatkokeskustelun aihetta – osin tuohon viidenteen kohtaan liittyen:

    Monissa organisaatioissahan palkan suuruus perustuu tuottavuuteen. Sinulle voidaan maksaa palkkaa suhteessa siihen mitä toimintasi tuottaa. Jos tekemisesi ansiosta syntyy tietyn verran tuottoja (esim uusia kausimaksun maksajia), voit ansaita enemmän kuin silloin jos toimintasi aiheuttaa tulojen vähenemistä. Urheiluseuran toiminnassa joitakin tuottavuuden alueita on jopa suht helppo mitata, jolloin palkka voisi sisältää tuntuvankin tulosbonarin – ei kuitenkaan urheilulliseen menestykseen vai kannattavuuteen liittyen.

    Sitten ne kysymykset:
    Kuinka paljon edellä mainitun kaltaista ajattelua sovelletaan valmentajien palkkauksessa? Pitäisikö soveltaa nykyistä enemmän vai nykyistä vähemmän?

    • Erinomaisia ajatuksia ja kysymyksiä sinulta Seppo, kuten yleensäkin 🙂

      Pitääpä lähipäivinä kirjoittaa blogipostaus myös noiden tiimoilta…

    • Timo Mannonen says:

      Taitaa olla Sepon peräänkuuluttamat “tuottavuuteen” sidotut sopimukset aikalailla yksittäistapauksia.

      Taannoin eräässä pääkaupunkiseudun koripalloseurassa käynnistettiin liikuntaleikkikoulutoimintaa tällaisella mallilla. Seura sitoutui maksamaan ohjaajien koulutukset ja toimintaan tarvittavat varusteet. Ohjaajat saivat palkkiokseen toiminnasta sisään tulleet rahat miinus seuran kulut.

      Seuralle täysin riskitöntä toimintaa, josta ei toki suoria tulojakaan. Välillisestihän tuolla tavoiteltiin lisätuloja tulevien koripalloilijoiden muodossa.

      Ohjaajat ottivat tässä kohtaa riskin korvauksettomasta ohjaustyöstä. No sillä kertaa riski kannatti ja korvaus oli tuntimäärään sidottuna huomattavasti parempi kuin saman kauden aikana samassa seurassa tehty koripallovalmennus perinteisen “palkkausjärjestelmä” kautta.

      Mutta olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla onko tällaisia viritelmiä tehty laajemmin. Voisi kuvitella, että ainakin tuon edellä mainitun kokeilun ideoijana ja toisena ohjaajana toiminut muuan Mikko Mäntylä olisi kokeillut tuota jossain muodossa jossain toisessakin yhteydessä 😉

  9. Hyvä kirjoitus! Toki yksi ongelma on myös se, että esimerkiksi koripallon ollessa niin pieni laji, myös pontitaalisten ja käytettävissä olevien valmentajien kokonaismäärä on hyvin pieni. Tällöin vuodesta toiseen valmentavat samat naamat, jotka eivät välttämättä ole kouluttautuneet tai nykypäivän valmennusstarndardit täyttäviä. Standardeilla tarkoitan sitä, että jos palkka ja vastuu on kova, niin silloin pitäisi olla myös vähintään perusasiat hallussa. Valmentaja tulee treeneihin ensimmäisenä ei vartin myöhässä ja jos tulee, niin apuvalmentaja on myöhästymisestä tietoinen jne.

    Ihmisen muisti on lyhyt ja kotimaisen koripallon muisti vielä lyhyempi. Samat nimet valmentavat vuodesta toiseen kovallakin tasolla vaikka olisi ehkä aika miettiä muita aloja. Monet mainitsemasi ongelmat liittyvät kuitenkin juniorikoripallovalmentajiin. Sieltä parhaat tekijät lähtevät pois, koska näkevät muualla paremmat mahdollisuudet toteuttaa itseään. Ei välttämättä siksi, että palkkaus oli huono, mutta myös siksi ettei ovia avaudu kuin aniharvoille ja monen vuoden odotuksen jälkeen. Kyllä se palkkatasokin lähtee nousuun kun tekemisen taso nousee.

    Ei kaikkia kaappeja tarvitse tuulettaa ja sisältöä viedä kierrätyskeskukseen. Maamme on täynnä huikeita vanhempia valmentajia kuten esimerkiksi Eero Saarinen, mutta myös montaa työhönsä leipiintynyttä tekijää.

    Ensin taso ja toiminta, sitten palkkataso ja kokopäiväinen ammattimainen toiminta.

    Marko

    • Hyviä pointteja Marko koripallovalmennuksen osalta Suomessa.

      Yksi perussyy samojen naamojen pyörimiseen on tuo mainitsemasi aktiivivalmentajien kokonaismäärä. Tämän parantamiseksi seurojen olisi hyvä miettiä uusia tapoja saada tällä hetkellä sivussa olevia päteviä koutseja takaisin lajin pariin. Tähän(kään) eivät kokemusteni mukaan oikein toimi “mut kun näin me ollaan aina ennenkin yritetty niitä saada…” – tyyppiset ratkaisut, vaan on esimerkiksi yksinkertaisesti lähdettävä kysymään potentiaaliselta valmentajalta “Millä saisimme Sinut mukaan takaisin valmennustyöhön?”.

  10. Tuomas Kamppila says:

    Hyvää tekstiä! Aina mahtava nähdä kun joku osaa kiteyttää osaamisensa ja näkemyksensä noin hyvin, etenkin nimivalinnasta ja perinteisten tapojen kyseenalaistamisesta propsit 🙂

  11. Hyvä teksti ja pisti miettimään omaa valmennuksen arvoa.
    Valmennustyötä tullut tehtyä omaan pelaamisen ohessa, joka vie paljon aikaa ja kun sitä vähäistä aikaa haluaa jakaa valmennustyölle niin kyllä minä haluan korvausta tekemästäni työstä.
    Muistan kun aloitin valmentamaan veljeni joukkuetta 4 vuotta sitten niin palkkani harjoituksesta oli 7.5euroa. Koulutukseni oli JPVT. Ja on edelleen. Tässä neljän vuoden aikana korvaus on kuitenkin noussut vaikka koulutusta en ole lisännyt lajin parista. Oma pelaaminen huippu-tasolla on kuitenkin luonut arvostuksen työnantajissani ja palkkausta olen hivuttanut euro eurolta ylöspäin. Lajin parissa minun koulutuksella palkkaus olisi 7.5€-10€ mutta tästä syksystä eteenpäin sain nostettua 15€/harjoituskerta. Edellisvuonna se oli vielä 10€. Suomenmestaruuden voittamisella sain kompetenssia lisää ja arvovaltaa tulee lisää seuraihmisten katseissa. Silloin on helppo nostaa palkkaustasoaan.
    Näenkin asian niin että on jokaisen omista neuvottelutaidoista kiinni kuinka saa palkkaneuvottelut sovittua. Uskon että yksi syy on se, että( varsinkin nuoret) eivät uskalla lähteä nostamaan palkkaustaan ns.normitasosta koska muillakin on kyseinen summa seurassa.
    Summa summarum, rahasta pitää uskaltaa puhua ja sitä pitää uskaltaa pyytää!
    S
    Se mikä jää ihmetyttämään valmentajissa

  12. Sanna Vuorinen says:

    Tämä aihe jäi kaihertamaan mieleen koko päiväksi niin, että on pakko hieman jatkaa omaa pohdintaa liittyen tähän aiheeseen.
    Olikohan Katja joka pohti seurojen taloutta ja mahdollisuutta palkata valmentajia kovilla palkoilla. Ja toisaalta Seppo, joka puhui tuottavuudesta tai Marko, joka kiteytti yhteen lauseeseen paljon asiaa: “jos palkka ja vastuu on kova, niin silloin pitäisi olla myös vähintään perusasiat hallussa”.
    Itse olen työskennellyt ohjaajana ja valmentajana monessa seurassa palkkatyöni ohella ja viimeisimmäksi päätoimisesti urheiluseuran valmentajana ja toiminnanjohtajana. Olen tehnyt töitä pääosin harrastuspuolen kanssa ja saanut työstäni pienen korvauksen. Ennen päätoimista työtäni urheiluseurassa olin myös perustamassa yhtä seuraa. Yhdeksi tärkeäksi seikaksi päätoimisten valmentajien palkkaamisessa nousi pysyvyys, motivaatio ja sitoutuminen. Ei ole mielekästä tulla vähän kehä 3:n ulkopuolelle töihin, jos työtunteja on viikossa vaikkapa vain 10. Paikkakunnan aiempi seura oli kaatunut juuri pätevien valmentajien puutteeseen. Kokopäiväisenä, kuukausipalkkaisena työntekijänä motivaatio matkustaa olisi ehkä parempi. Koska toiminnan arvot painottuivat kaikille avoimeen harrastustoimintaan, jossa tärkeintä on hyvä fiilis, liikunnan ilo ja itsensä ylittäminen, ei tukihakemuksiin tai mahdollisille sponsoreille ollut antaa listaa seuran menestyksestä mitallein mitattuna vaan ainoastaan vankka usko siihen, että tämä toimii ja vetää väkeä puoleensa. Tukea ei juurikaan herunut, joten muutenkin käyttökustannuksiltaan kalliin lajin valmentajille maksettavan palkan suuruus jäi väkisinkin melko alhaiseksi, jotta kausimaksut eivät olisi nousseet liian suuriksi. Usko kantoi pitkälle ja väkeä pursusi ovista ja ikkunoista, lapsia jonotti mukaan toimintaan. Palkkatyön ohella tekemistä riitti, mutta osallistujamäärä oli riittävän palkitsevaa pienen korvauksen lisäksi. Jotta hyvä alku ei tyssäisi ja seuran toiminta pysyisi nousujohtaisena ja vakaana, teki seura päätöksen palkata toiminnanjohtaja. Koska toiminnanjohtajan palkka ei tupsahda sekään tyhjästä, kuului hänen tehtäviinsä myös valmennusta.
    Toiminta kasvoi ja kehittyi. Mukaan tuli iltapäiväkerhoa ja kilpatoiminta vakavoitui entisestään. Samalla myös valmentajien vaatimusten määrä lisääntyi. Vaatimukset työnantajalle ja samalla myös valmennettaville kasvoivat hurjaa vauhtia. Oltiin Mikon mainitsemassa ”sammutetaan tulipaloja” tilanteessa pitkin vuotta ja joka vuosi. Voimavarat ehtyivät, hallituksen jäsenet väsyivät, työntekijät väsyivät, harrastajamäärät laskivat. Rahaa tuli siis entistä vähemmän. Tilanne tuntui oravanpyörältä: ”vaaditaan muttei haalita”. No, toiminta jatkuu edelleen. Seura on pidetty ja harrastajia riittää, mutta samojen kysymysten parissa painiskellaan: miten valmentajille maksettavan korvauksen määrää saataisiin korkeammaksi.
    Pitkä löpinähän tästä tuli, mutta pääpointti lienee kiteytettynä tässä: palkkaukseen vaikuttavat palkattavan henkilön omien vaatimusten rinnalla paitsi laji ja sen muut käyttökustannukset, ulkopuolelta tuleva taloudellinen tuki, valmentajan koulutus, kokemus ja osaaminen niin myös liikkujien määrä. Tämän vuoksi ainakin omassa lajissani Sepon mainitsema tuottavuusajattelu sopisi hyvin palkkauksen perusteiksi. Ei ole nimittäin ollenkaan ennenkuulumatonta, että kuukausipalkkainen työntekijä ”pyörittelee peukaloitaan” ja viis veisaa seuran taloudesta tai vaikkapa siitä ajoissa paikalle ilmaantumisesta, mutta vaatii vuosi toisensa jälkeen lisää ja lisää. Tulosajattelulla (tai tulosbonareilla niinkuin Seppo asian ilmaisi) hommaan saataisiin vähän yrittäjähenkistä fiilistä, jolloin yleensä motivaatiokin on korkeampi. Terveyttä edistävän ja perheiden yhteistä aikaa tukevan toiminnan puolesta puhujana en kuitenkaan maksaisi menestyksestä vaan nimenomaan vaikkapa liikkujien määrästä eli niistä, jotka tuovat rahaa seuraan sisään. Tällöin myöskään ne vaatimukset liikkujien osaamisesta eivät nousisi niin korkeiksi vaan mukaan mahtuisi pienemmin perustein.

    Vielä vanhemman näkökulma valmentajan rooliin lapsen elämässä. Monestihan ajatellaan, että harrastus on “vain harrastus” ja riittää kun sitä ohjaa vaikkapa joku vanhempi. Tosiasiassa harrastuksella voi olla hyvin kauaskantoinen vaikutus lapsen elämään ja ohjaajalla valtavan iso rooli yhtenä lapsen kasvattajana. On siis väliä millainen valmentaja on ja mitä arvoja tai asenteita hän lapselleni opettaa. Miksi emme siis vanhempina maksaisi kokemuksesta ja hyvästä kasvatusavusta? Maksammehan me päivähoidostakin tai iltapäiväkerhosta. Hyvällä tuurilla se mahtivalmentaja saa lapseni innostumaan lajistaan niin paljon, että pahimmat rajojen kokeiluvuodet teininä ja murrosiässä saadaan sivuutettua hieman vähemmällä harmaiden hiusten määrällä, kun tiedämme missä lapsemme viettää suuren osan vapaa-ajastaan.

    Huh. Voisin jatkaa tästä aiheesta maailman tappiin saakka ja löytää mielellään tyydyttävän ratkaisun. Mutta olen matkalla, kuten sinäkin Mikko. Oppimassa omista virheistäni ja jakamassa kokemuksiani. Kiitos tästä mahdollisuudesta “keskustella” itseni mieltä kuohuttavasta aiheesta!

    • Olipa Sanna rehellisen avoin ja diagnoosi seuran kehityskaaresta, kiitos siitä.

      Kiteytit seuramaailman realismia, jota moni elää, mutta harva uskaltaa aiheesta puhua ja pitää omaa tilannettaan jotenkin ainutlaatuisena epäonnistumisena. Taustalla on kuitenkin pitkälti tietyt organisaatioiden kehitysvaiheisiin liittyvät jutut ja seuran valitsemat prosessit / prosessittomuus ihmisten sijaan.

      Tämä valmentapalkkio asia on hyvin monitahoinen myös työnantajapuolen näkökulmasta. Pitää varmaan tänään lasten mentyä nukkumaan illan pimeinä tunteina pakertaa postaus aiheesta…

  13. It’s actually a nice and helpful piece of info. I’m glad that
    you just shared this useful information with us.
    Please keep us informed like this. Thanks for sharing.

Trackbacks

  1. […] kirjoitukseeni “Miksi valmennustyöstä maksetaan niin huonosti?” tuli mukavasti hyviä kommenttiosioon ja kysymyksiä, jotka suurelta osin käsittelivät seuran […]

  2. […] korvauksia käsittelevässä kirjoituksessani useampi henkilö nosti kommenttiosiossa esiin ajatuksen palkkioiden sitomisesta johonkin mitattavaan tuottavuuteen. Seppo Roponen muun […]

  3. […] Salmikivi nosti jo ensimmäisen kirjoituksen kommenttiosiossa esille myös maksajan näkökulman aiheeseen. Itse olen oppinut vuosien varrella, että ainoastaan […]

  4. […] oleva osuva kuvaus seuratoiminnan arjesta on Sanna Vuorisen kommentista valmentajapalkkioita koskevan kirjoituksen kommenttiosiosta. Moni seura on omien kokemusteni […]

  5. […] kirjoitukseeni “Miksi valmennustyöstä maksetaan niin huonosti?” tuli mukavasti kommentteja ja kysymyksiä, jotka suurelta osin käsittelivät seuran näkökulmasta […]

  6. […] korvauksia käsittelevässä kirjoituksessani useampi henkilö nosti kommenttiosiossa esiin ajatuksen palkkioiden sitomisesta johonkin mitattavaan tuottavuuteen. Seppo Roponen muun […]

  7. […] “Miksi valmennustyöstä maksetaan niin huonosti?” (4130 lukukertaa) […]

Speak Your Mind

*