Lasten liikunnan kustannukset – Miksi kalleimmat seurat ovat yleensä myös isoimpia?

Viime viikolla julkaistussa Reilu Peili -raadissa koskien lasten liikunnan ja urheilun kohonneita kustannuksia Judoliiton toiminnanjohtaja Pekka Lehdes toi esille mielenkiintoisen yksityiskohdan vastauksessaan:

Onneksi edullisia lajeja ja mahdollisuuksia on paljon tarjolla. Usein kuitenkin kalleimmat vaihtoehdot käyvät parhaiten kaupaksi edullisimpien vaihtoehtojen kärsiessä osallistujapulasta. PK-seudun kallein judoseura on myös jäsenmäärältään suurin ja PK-seudun edullisin judoseura pienin. Onneksi on mistä valita

Tämä aihe miksi isoimmat seurat ovat yleensä myös kalleimpia on tänään käsittelyssä ja nyt ensi kertaa videoblogin muodossa.

Innoituksen tähän kokeiluun sain hyvän ystäväni Timo Mannosen jostain syystä osuvasta Facebook-kommentista koskien viime viikon MTV:n Huomenta Suomen esiintymistäni aamu-tv:ssä aiheesta “Ovatko lasten harrastukset jo liian kalliita?”:

aina ennenkin - kommentti

Mielellään kuulisin kommenttisi itse aiheen lisäksi myös tästä videomuodosta versus perinteinen blogikirjoitus.

Alta löydät vloggauksen ensimmäinen osan, joka on startti kolmiosaiselle sarjalle tästä lasten liikunnan ja urheilun kustannukset -aiheesta.

Käsittelyssä nyt muun muassa omakohtainen kokemukseni siitä, mitä kausimaksujen tuplaamisella oli vaikutuksena seuran jäsenmäärään.

Jos pidit videosta, niin jaa eteenpäin helposti verkostoillesi ohessa olevien some-nappien avulla.

Comments

  1. Ehdottomasti mielummin perinteinen kirjoitus, kuin vlog. Kirjoituksen voi silmäillä läpi ja sitten päättää, käyttääkö sen lukemiseen aikaansa vai ei, videossa sama ei onnistu. Näin siis jää usein videot katsomatta.

    • Kiitos Hannu kommentista.

      Onko videon pituudella merkitystä esim. 3 minuuttinen versus nyt noin 10 minuuttia vai mielestäsi aina mieluumin perinteinen kirjoitus?

      • Hyvä videoblogi ja kiinnostavia kulmia. Olen kuitenkin Hannu Saarisen kanssa samoilla linjoilla: ainakaan 10 minuutin pätkien katsomiseen ei ole useimmiten aikaa. Kirjoituksen silmäilee nopeammin. Videopostauksissa kannatan sanoman tiivistämistä noin 3 minuutin videoblogeiksi. Videopostaus voisi toimia eräänlaisena teaserina tai täydennyksenä kirjoituksille. Videossa voi ottaa esiin jonkun keissin ja jatkaa sitten kirjoittaen.

  2. Se kokemus mikä itselläni on, tukee käsitystä, että kalliimmat seurat ovat suurempia jäsenmäärältään, ja toiminta ammattimaisempaa.
    Ja itse luen mieluummin blogia, kuin katson videolta.

    • Kiitos Pekka kommentista.

      Onko Pekka lajissasi poikkeuksia säännöstä eli halpoja sekä suuria seuroja?

      • OK Christine. I read your suggestions I tried everything. She still doesn’t want to give me a BJ. In fact last night I asked for just a little head and she yelled”NO!” and threw the TV remote across the room.Now what do I do? Or could she just be one of the 80% of women who won’t give a BJ no matter what?

  3. En jaksanut katsoa videota kokonaan, vaan heti kun asia tuntui loppuvan, klikkasin sen pois. Videossa oli myös harmillista kohinaa taustalla. Jos videossa vain puhutaan, minusta 2min on sopiva pituus. Jos mukana on jotain oikeaa visuaalista sisältöä (graafeja, animaatioita, väliklippejä) se voi olla pidempikin. Ylipäätään videon “käsikirjoitus” pitää tiivistää tosi pieneksi. Esimerkiksi on vähän pölöä, että luet jonkun kohdan lainauksen kahteen kertaan sen sijaan, että se on ruudulla ja luet sen kerran.

    Kirjoitetun tekstin voi tosiaan silmäillä läpi ja etsiä pointit. Hyvä yhteistyö kummankin median välillä on tietysti paras vaihtoehto. Mutta jos vain jomman kumman saa, valitsen tekstin. Sen verran hyvää taustatyötä kuitekin näille teet, että videoista tulee liian pitkiä.

  4. Henri Tyrväinen says:

    Tällainen video missä on oikeastaan pelkkä ääni kulkee helposti mukana. Voit vaikka kuunnella sen kaupassa käydessäsi paikallaan istumisen sijaan äänikirjan tapaan. Mielellään ottaisin luentoja nauhalle, joita voisin kuunnella niitä autolla liikkuessani. Liikunnan alaan liittyvistä kuunnelmista otan mieluusti vinkkejä vastaan.

    Markkinoinnin ammattilaisilta saa varmaan parhaat vinkit siihen kuinka liimataan katsoja kuvaruutuun intensiiviseksi hetkeksi ja saadaan haluttu ärsyke.

    • Kiitos Henri kommentista.

      Olen toteuttamassa lähiaikoina nettiseminaaria, jota voi kuunnella mainitsemallasi tavalla pelkästään, mikäli ei näe lisäarvoa kuvalla.

  5. Mielummin edelleen tekstiversio, koska videoblogin kesto pitäisi olla max 2min luokkaa tai ääritapauksessa 3min ja tällöinkin olisi kiva nähdä extra taulukoita/piiroksia etc “lisäarvon” tuottajia siinä.

    Hieman kritisoisin koko lähestymistapaasi kustannusten kasvu keskusteluun. Oma kokemukseni seuratoiminnasta ja sen johtamisesta, kun on johtanut päinvastaiset syy-seuraus päätelmän siitä miksi suuret seurat ovat kalliimpia. Yhteiskuntatieteiden suurmies Max Weber kirjoitti jo 1900-luvun taitteessa organisaatioiden kehityksestä ja niiden itsetarkoituksellisesta paisumisesta. Uskallankin väittää, että seuraelämässäkin suuren koon ylläpitäminen ennen kaikea johtaa suurten kustannusten kierteenseen, varsinkin jollei tätä kehitystä tunnisteta.

    Kyse on tavalaan tietynlaisesta kevyen version pyramidihuijauksesta. Jotta suuret kustannukset eivät kasvaisi entistä suuremmiksi tarvitaan koko ajan suurempi joukko maksajia, on kyse sitten joukkue- tai seuratason tarkastelusta. Koon jatkuva kasvattaminen taas vaatii markkinointia, värväämistä ja etc, jotka lisäävät jo itsessään kuluja, mutta ennen kaikkea vaativat laajempaa seuraorganisaatiota, mikä taas entisestää kasvattaa kuluja. Seuralla ja sen palkatuilla tuöntekijöillä ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin pyrkiä kasvattamaan seuran kokoa, jotta homma pyörii ja palkanmaksu säilyy vakaana. Paikoilleen ei voi jäädä.

    Puhuminen laadusta on osin valkopesua ja markkinointia, jolla suuret kustannukset pyritään oikeuttamaan. Laatua eroa joka esim. 100e kalliimmasta kuukausimaksusta seuraa harvempi pystyy mitenkään todistamaan tai todentamaan. Toki jos joukkueella on ammattivalmentaja, niin se toki maksaa, mutta ei sekään ole laadun tae, kustannusten tae kylläkin.

    • Kiitos Ville kommentista.

      Olen kanssasi samaa mieltä, että osittain kustannusten nousu johtuu juuri suoraan seurojen kasvusta. Yksi mielenkiintoinen puoli tässä “isoimmat ovat kalleimpia” on myös se, että seurakoon kasvu ei näytä tuovan skaalaetujen kautta halvempia hintoja. Näin kuitenkin lähes aina käy verrattaessa yrityspuoleen.

      Itse seuratyötä päätoimisena tehneenä tunnistan hyvin tilanteen, jossa koko ajan itse asiassa pyritään nostamaan tietoisesti maksuja työntekijöiden puolelta. Nimittäin sitä kautta saadaan lisää resursseja tehdä entistä paremmin sekä isommalla määrällä ammattilaisia. Tavoitteena kun on usein saada kustannuksista välittämättä mahdollisimman hyvää toimintaa aikaan. Kustannustehokkuudesta ei tällaisissa tilanteissa tietänkään voida puhua, sillä huomattavasti pienemmillä kuluilla saataisiin melkein samanlaista tulosta aikaan.

      Tästä edellä mainitusta on seurauksena tuo “mainostamani” laadun nousu sekä itse valmennuksessa ja olosuhteissa sekä ennen kaikkea helppouden kasvu vanhemmille (= vähemmän talkootyötä yms., kun hommat hoidetaan seurassa ammattilaisilla). Korkealla hinnalla on jo itsessään laatuvaikutelmaan vahvasti vaikuttava efekti ja siksi kalleimpia seuroja lähtökohtaisesti pidetään monesti parhaimpina.

      Nyt on pyritty viime vuosina muun muassa tukieurojen avulla auttamaan seuroja hankkimaan lisää pelaajia tiputtamaan keskimääräisiä kustannuksia. Tulokset kuitenkin vaikuttavat päinvastaisilta eli kasvu tuokin yleensä hintojen nousun eikä laskua. Tämä on yksi maksujen huiman nousun taustalla vaikuttavia tekijöitä.

      Tähän aiheeseen tulen tarkemmin perehtymään tulevina viikoina urheiluseurojen kehitysvaiheita käsitellessäni.

  6. En suinkaan tarkoita etteikö maksujen kasvulla saataisi ihan konkreettista kuvailemaasi laadun paranemistakin. Liian helposti kuitenkin laatu paranee ainoastaan seurojen juhlapuheissa ja mielikuva tasolla, vaikka vanhempien lompakosta ihan konkreettiset eurot katoavat.

    Kasvavien kustannusten ja “ammattimaistumisen” varjopuoli on lisäksi Pasi Kosken tutkimuksissakin todettu vapaaehtoisuuden väheneminen ja siitä taas aiheutuva kustannusten kasvun kierre. Vanhemmat helposti ajattelevat, että jos kerran jo maksetaan 300e/kk, niin tämä maksajan rooli on aivan riittävä ja lisäpanostuksia vapaaehtoistyönmuodossa ei enää haluta tehdä.

    Periaatteessa näkisin, että isoissa seuroissa jopa saadaan tai on mahdollista saada jonkinlaisia pieniä skaalaetuja kuten yrityksissäkin. Tosin nämä eurot sitten saadaan kyllä helposti upotettua seuratoimintaan. Toki jos seurakoneisto on liian turpea niin skaalaedutkin jäävät saamatta.

    Tsemppiä ja jään odottamaan seuraavia kirjoituksiasi mielenkiinnolla

  7. Katja 123 says:

    Yhtenä yksinkertaisena “syynä” tai mekanismina seurojen hintojen nousuun näkisin sen, että seuroilla ei ole lähtökohtaisesti insentiiviä pitää hintoja alhaalla, ennemminkin päinvastoin, kuten omassa blogissasikin mainitsit. Harvemmin kuulee seuratoimijan suusta, että meidän keskeinen toimintaa ohjaava periaate on halpa hinta (tai harrastusmahdollisuuden tarjoaminen tulotasosta riippumatta) vaan toimintaa ohjaavat sanat ovat laatu ja ammattimaisuus. En tietenkään väitä että laatua ei voisi saada halvalla, mutta yleensä kun ohjaavana normina on laatu niin hinta joustaa ylöspäin.

    • Nyt osuit Katja asian ytimeen!

      Kiertäessäni seuroissa huomaa selkeän eron perinteisissä talkooseuroissa versus ammatilaisten johtamat. Jos pelkästään vapaaehtoisia organisaation johdossa, niin usein hintojen matalalla pitäminen on prioriteetteja. Jos taas palkattuja toiminnanjohtajia / valmennuspäälliköitä, yms., niin kuten mainitsit laatu / ammattimaisuus ja jopa suoraan “isävalmentajien” sekä muiden vapaaehtoisten määrän vähentäminen tavoitteena, kun halutaan korvata palkatuilla.

      Itse seuratyöntekijänä muistan aikoinaan tehneeni linjauksen, että missään tilanteessa emme laske kausimaksuja. Jos ylijäämää kertyi, niin käytimme sen laadun parantamiseen eli palkkasimme lisää ammattilaisia. Tämä ajattelu on hyvin yleistä seurakentässämme kokemukseni mukaan.

      Tämä kehitys näkyy selvästi niissä seuroissa, joissa on jossain vaiheessa ensimmäinen päätoiminen hallintoihminen palkattu. Hyvin nopeasti yleensä hankitaan toinen, kolmas, neljäs… seuratyöntekijä, kun ammattilaiset haluavat toimia keskimäärin toisten samanlaisten kanssa.

      Kaunis ajatus palkattujen toimimisesta vapaaehtoisten johtajana ja sitä kautta jopa laskien kuluja seurassa on todellisuudessa seuratoiminnassa harvinainen ilmiö näkemykseni mukaan. Tässä olen siis eri linjoilla kuin esimerkiksi Puronaho päätelmissään ratkaisuista nousseisiin kustannuksiin:

      “Suomalaisissa liikuntaseuroissa on liian vähän ammattitaitoista, koulutettua ja palkattua työvoimaa, joka kykenisi organisoimaan ja tehostamaan mm. vapaaehtoistyötä. Tällä hetkellä koulutettua työvoimaa on pääasiassa valtakunnallisissa ja alueellisissa liikuntaorganisaatioissa ja liian harvoissa, pääasiassa kilpaurheiluun keskittyneissä seuroissa.

      Seuratyön ammattimaistuminen ja palkatut seuratyön tekijät voivat parhaimmillaan vähentää toimintojen pirstaleisuutta ja epäsystemaattisuutta sekä lisätä toimintaresursseja.” Palkattujen seuratyöntekijöiden määrä on jonkin verran kasvanut ja ammattimaistuminen on kasvussa. Tämä ammattimaistuminen ei kuitenkaan saisi tapahtua ainoastaan lasten ja nuorten vanhempien resursoimana.”

      Tutkimuksen s. 74
      http://www.sport.fi/system/resources/W1siZiIsIjIwMTQvMDQvMDgvMTJfNDJfNTJfOTQzX1R1dGtpbXVzX2xhc3Rlbl9qYV9udW9ydGVuX2xpaWt1bnRhaGFycmFzdHVzdGVuX2t1c3Rhbm51a3Npc3RhLnBkZiJdXQ/Tutkimus%20lasten%20ja%20nuorten%20liikuntaharrastusten%20kustannuksista.pdf

  8. Mikko Pirttimäki says:

    Jälleen kerran Mikolta mukavan ketterää availua. Ilmaisun muoto ei itselleni juurikaan merkitse, sillä jos asia on mielenkiintoista sitä jaksaa lukea, kunnella tai katsella. Hienoa, että erilaisia kokeiluita on!

    Heittäisin ilmoille sellaisen kysymyksen, että miten tämä hinnan nousuun yleisesti kytköksissä oleva laatu määritellään, millaisin eri tavoin sen kehittyminen tuodaan esille ja miten sitä mittaroidaan?

    Usein laadun parantuminen näyttäisi tarkoittavan sitä, että palkataan lisää ammattilaisia mutta onko tämä ainut ja edes oikea tapa parantaa laatua?

    Oman kokemukseni myötä tilanne seuroissa on enemmänkin sellainen, että on olemassa kasa töitä, joiden tekijä pyritään palkkaamaan heti kun rahat siihen riittävät. Tämä johtaa siihen, että korkealentoisella työpaikkailmoituksella etsitään ihmistä ensisijaisesti vain tekemään tehtäviä, joita muut eivät ehdi tai halua tehdä. Sitten olemme nopeasti tuossa Mikon kommentissaan kuvaamassa tilanteessa, jossa ammattilaiset haluavat keskimäärin toimia toisten samanlaisten kanssa. Tämä johtaa hallinnon paisumiseen, valmennnustehtävien päällekkäisyyksiin, tms.

    Olisi mielenkiintoista kuulla sellaisista tapauksista, joissa palkkauksen perusteena olisi ensisijaisesti tarve löytää osaamista jota seurasta puuttuu ja jonka katsotaan olevan välttämätöntä seuran perustehtävän mukaisen vision saavuttamiseksi. Tässä on helppo kompata tuota Katjan kommenttia. On eri asia etsiä kurssisihteeriä vastaamaan kurssitoiminnasta tai etsiä kurssisihteeriä vastaamaan kaikille avoimen matalan kynnyksen kurssitoiminnan järjestämisestä. Jälkimmäinen lauseke pudottaisi hakijoista jo puolet pois.

    Yhtälailla osaamisen etsintä mahdollistaa osaamisen allokoinnin. Haetaanko kokenutta ohjaajaa vastaamaan täysipäiväisesti isosti kaikesta ja tyydytään siihen, mihin rahat riittää, vai pohditaanko sitä, mihin tuota parasta osaamista kannattaisi käyttää ja miten erilaisin tavoin osaamista voitaisiin sitouttaa.

    Kustannukset kiinnostavat luonnollisesti kuluttajan roolissa olevaa jäsentä. Kustannukset ovat kuitenkin vain yksi osa budjetista, johon taas vaikuttavat hyvin monet muuttujat. Näkisin mielelläni käytävän enemmän keskustelua siitä, miten budjetti voisi toimia strategisena työvälineenä ja ennakoivan päätöksenteon tukena seurajohdolle.

    En myöskään allekirjoita tuota Puronahon näkemystä siitä, että ammattimaistuminen ja päätoimisuus toisivat auvon suomalaiseen urheiluseurakulttuuriin. Urheiluseurat ovat riippuvaisia osaamisen syntymisestä ja siirtymisestä mutta tämä prosessi ei ole riippuvainen ammattimaistumisesta (työoloistumisesta) tai päätoimisuudesta.

Trackbacks

  1. […] kirjoituksessani kävin läpi Miksi kalleimmat seurat ovat yleensä myös isoimpia? Tänään pohdinnassa edullisia harrastusmahdollisuuksia tarjoavien organisaatioiden usein […]

  2. […] Lasten liikunnan kustannukset – Miksi kalleimmat seurat ovat yleensä myös isoimpia? […]

Speak Your Mind

*