5 Syytä vapauttaa vanhemmat pakkotalkoista urheiluseurassa

Kirjoitus tutun Facebook seinältä:

Olen useamman kerran pohtinut (jalkapallo)joukkueiden toimintaa. Joka joukkueessa etsitään kuumeisesti vanhempia vastuutehtäviin. Ja jokainen yrittää väistellä velvollisuuksia, kun niitä on joka puolelle muutenkin miljoona. Kertokaa pliis löytyykö tehostamiseen malleja?

Tämä aihe nousee esille kenttien laidoilla jatkuvasti. Yleensä pinnan alla kytenyt keskustelu ryöpsähtää esiin, kun seura taas kerran nakittaa enemmän tai vähemmän pakollisia tehtäviä jo muutenkin arkensa kanssa äärirajoilla taitelevien lasten vanhempien kontolle.

Mutta onko urheiluseuroilla muuta vaihtoehtoa hoitaa toimintaansa ja ainakaan ilman kustannusten nousemista vielä korkeista nykytasoista? Ja ennen kaikkea miksi ”pakkotalkoista” edes kannattaisi päästä eroon, jos asiaa varsinkin seuran näkökulmasta ajattelee?
 
[Read more…]

Kuntokoripallo startin oppeja aikuisliikunnasta

Elokuun lopussa kirjoitin ajatuksesta lähteä kokeilemaan täydellistä tapaa aloittaa ohjattu liikunta urheiluseurassa aikuisiällä:

5 Askelta täydelliseen ohjatun liikunnan starttipakettiin?

Nyt tuota silloin lanseerattua maksutonta aikuisten koriskurssia on jo kolme harjoituskertaa neljästä takana ja on aika avata ensimmäisiä ajatuksia sen tiimoilta liittyen aikuisliikunnan järjestämiseen urheiluseuroissa.

Lopussa esittelen myös kurssin pohjalta syntyneen lokakuussa alkavan jatkotoiminnan, johon voit myös halutessasi itse ilmoittautua mukaan ja tulla testaamaan, millaista on laadukas kuntokoripallo käytännössä.
[Read more…]

5 askelta täydelliseen ohjatun liikunnan starttipakettiin?

Viime keväänä asetin tavoitteeksi selvittää olennaiset elementit optimaaliseen malliin helpottamaan aikuisten liikunnan aloittamista.

Lisäksi päätin jo tuolloin, että haluan myös käytännössä testata teorioiden toimivuuttaa ja tänään on tullut päivä lanseerata tällainen toiminta. Ensiksi kuitenkin taustaa ja sitten konkreettinen oman lajini koripallon ympärille luotu starttipaketti.

Aloitin aiheen selvittelyn hakemalla ennen kaikkea vastausta kysymykseen:

Millaista liikuntaa ihmiset oikeasti haluaisivat ohjatusti harrastaa, jos sellaista vain olisi tarjolla?

Asiaa kartoitin tekemällä tuttujen ja tuntemattomien lyhyitä haastatteluja aiheesta. Näiden keskustelujen pohjalta nousi esille viisi teemaa, joihin tarjottavan “unelmakonseptin” tulisi vastata.

[Read more…]

Maksuton Jäsenhankinta 1.0 Nettiseminaari Urheiluseuroille keskiviikkona 27.8. klo 21

Urheiluseuran jäsenhankinta 1.0 Nettiseminaariin eli toiselta nimeltään webinaariin ilmoittautuminen on nyt avoinna ja voit tehdä sen alla olevan linkin kautta täyttämällä tietosi rekisteröitymiskenttiin.

Rekisteröidy tästä Jäsenhankinta 1.0 Nettiseminaariin Urheiluseuroille

Urheiluseuran jäsenhankinta

[Read more…]

“Miljoona euroa urheiluseuroille” – Maksuton jäsenhankintakampanja

Miten sinun ja urheiluseurasi tilanne muuttuisi, jos saisitte merkittävästi lisää harrastajia ryhmiinne? Jäsenhankinnan tehostaminen on usein nopein ja tehokkain tapa sekä toiminnallisesti että taloudellisesti parantaa seuran nykytilannetta.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi aloitan maksuttoman “Miljoona euroa urheiluseuroille” -kampanjan, jonka tavoitteena on auttaa seuroja kasvattamaan jäsenmääriään.

Lisätiedot tämän kirjoituksen lopussa, mutta sitä ennen muutama sana miksi mukaan kannattaisi lähteä.
 
[Read more…]

Mitä jos valmentajapalkkio olisi 100% kausimaksuista?

Millainen olisi seurasi valmentajatilanne, jos teillä olisi huomattavasti nykyistä enemmän euroja käytettävissä ohjaajiinne? Paljonko tällä hetkellä sisään tulevasta rahasta menee valmentajiin?

Jos 100% kausimaksuista tuntuu palkkiotasona aivan mahdottomalta ajatella minkään ryhmänne valmennukseen, niin vaihda luvuksi 75% tai vaikka 50% ja jatka rohkeasti lukemista… 🙂
 
[Read more…]

3 Syytä urheiluseuran “Tulipalo” -vaiheeseen ja resepti ulos

Edellisessä kirjoituksessa Onko urheiluseurasi tässä pirullisessa kehitysvaiheessa

kysyin seurasi nykytilannetta. Jos et ole vielä analyysiä tehnyt kehitysvaiheen osalta, niin löydät yllä olevan linkin takaa työkalut siihen.

Kokemusteni perusteella organisaatiosi on todennäköisimmin “Tulipalo” -vaiheessa, johon jopa yli puolet suomalaisista urheiluseuroista tuntuu ikävä kyllä jämähtäneen.

[Read more…]

Onko urheiluseurasi tässä pirullisessa kehitysvaiheessa?

Viimeisten kuukausien aikana olen esittänyt seuraavan kysymyksen joko henkilökohtaisesti tai Urheiluseuratyön Kyselytunti -Webinaarissa yli kolmenkymmenen eri seuran henkilölle:

Mikä urheiluseuran kehitysvaihe omassa organisaatiossasi on tällä hetkellä menossa?

Vastaukset ovat olleet hyvin mielenkiintoisia ja ei vähiten siksi, että seitsemästä mahdollisesta eri vaiheesta näyttävät suomalaiset seurat olevan jopa yli 50 prosenttisesti jumissa yhdessä tietyssä näistä.

En vielä paljasta tuota pirullisen inhottavaa kohtaa, koska haluan sinulla olevan mahdollista ennen sitä määritellä oman seurasi tilanne ilman tätä tietoa.
 

Palvelut urheiluseuroille

Kuva: Chris Potter (CC)

[Read more…]

Urheiluseuran varainhankinta – Kertomus 30000 euron oivalluksesta

Taas oli tulossa se hetki vanhempainkokouksessa, jolloin tunnelman kiristyminen oli selvästi aistittavissa.

Seuran puheenjohtaja Tiina pitäisi kohta perinteisen motivointipuheensa tukemaan hallituksen tulevaksi kaudeksi päättämää varainhankinnan myyntituotetta.

Viimevuotinen katastrofi oli vielä kirkkaana 2002-syntyneiden joukkueen vanhempien mielissä. Termi ”mennä pipariksi” oli saanut aivan uuden merkityksen perheiden tuskaillessa kymmenien leivonnaisrasioiden takkuilevan myynnin kanssa.

Huhujen mukaan joukkueenjohtaja Timo oli hermostuttuaan lähettämään jatkuvia myyntikehotuksia ostanut kaikki joukkueen kiintiössä olleet loput piparit itselleen.

Oli kuulemma autotallin yksi nurkka niitä edelleen täynnä ja firman palaverien tarjoilut turvattu seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, jos asiaa myönteisesti halusi ajatella.

Tuottokin oli ollut todella minimaalinen eri välikäsien otettua osansa potista. Tulevaa eurojen keräämistä ei siis todellakaan vanhempien keskuudessa odotettu intoa täynnä kuin ilmapallot.
 

Urheiluseuran varainhankinta - piparit

Kuva: Iryna Yeroshko (CC)

 
[Read more…]

Urheiluseuratyön Kyselytunti – Maksuton Webinaari torstaina 5.6. klo 21

Nyt on ensimmäisen nettiseminaarin eli webinaarin osalta tarkat tiedot olemassa.

Jos haluat samantien ilmoittautua kyseiseen maksuttomaan tapahtumaan, niin se onnistuu alla olevan linkin kautta:

Urheiluseuratyön Kyselytunti Webinaariin ilmoittautumislinkki

 
Viime viikolla kysyin toiveita tulevan tapahtuman suhteen ja palautetta tuli mukava määrä. Suuri kiitos kaikille 43 kyselyyn vastanneelle 🙂

Osa tuloksista oli ainakin itselleni aika yllättäviä ja niiden perusteella päädyin muun muassa tarjoamaan kaksi maksutonta nettiseminaaria yhden sijaan.

Käyn alla läpi näitä vastauksia sekä tulevaa 5.6. klo 21-22 pidettävää ensimmäistä webinaaria tarkemmin.
 

Tavoitteet - aina ennenkin

Kuva: Erika (CC)

[Read more…]