5 askelta täydelliseen ohjatun liikunnan starttipakettiin?

Viime keväänä asetin tavoitteeksi selvittää olennaiset elementit optimaaliseen malliin helpottamaan aikuisten liikunnan aloittamista. Lisäksi päätin jo tuolloin, että haluan myös käytännössä testata teorioiden toimivuuttaa ja tänään on tullut päivä lanseerata tällainen toiminta. Ensiksi kuitenkin taustaa ja sitten konkreettinen oman lajini koripallon ympärille luotu starttipaketti. Aloitin aiheen selvittelyn hakemalla ennen kaikkea vastausta kysymykseen: Millaista liikuntaa ihmiset… Jatka lukemista 5 askelta täydelliseen ohjatun liikunnan starttipakettiin?

Olisiko koripallo sinun uusi harrastuksesi?

Parasta aikaa korishuuma Suomessa kiihtyy, kun enää viikonpäivät MM-kisat starttaavaan Suomi-USA peliin. Alla viime syksyn EM-kisojen tunnelmia: Yhä useampi suomalainen on innostunut seuraamaan lajia ja on ehkä perinteisten juniori-ikäisten lisäksi osa aikuisistakin pyöritellyt ajatusta kokeilla myös itse. Tässä kirjoituksessa esittelen kaksi konkreettista toimintaa, joihin voi korista testaamaan. Samalla seuraihmisille mietintään kaksi konseptimallia, joita ehkä voi… Jatka lukemista Olisiko koripallo sinun uusi harrastuksesi?

”Miljoona euroa urheiluseuroille” – Maksuton jäsenhankintakampanja

Miten sinun ja urheiluseurasi tilanne muuttuisi, jos saisitte merkittävästi lisää harrastajia ryhmiinne? Jäsenhankinnan tehostaminen on usein nopein ja tehokkain tapa sekä toiminnallisesti että taloudellisesti parantaa seuran nykytilannetta. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi aloitan maksuttoman ”Miljoona euroa urheiluseuroille” -kampanjan, jonka tavoitteena on auttaa seuroja kasvattamaan jäsenmääriään. Lisätiedot tämän kirjoituksen lopussa, mutta sitä ennen muutama sana miksi mukaan kannattaisi… Jatka lukemista ”Miljoona euroa urheiluseuroille” – Maksuton jäsenhankintakampanja

Mitä jos valmentajapalkkio olisi 100% kausimaksuista?

Millainen olisi seurasi valmentajatilanne, jos teillä olisi huomattavasti nykyistä enemmän euroja käytettävissä ohjaajiinne? Paljonko tällä hetkellä sisään tulevasta rahasta menee valmentajiin? Jos 100% kausimaksuista tuntuu palkkiotasona aivan mahdottomalta ajatella minkään ryhmänne valmennukseen, niin vaihda luvuksi 75% tai vaikka 50% ja jatka rohkeasti lukemista… 🙂  

Julkaistu
Kategoria(t): Palkkiot

Valmentajan kotikäynti – Helpoin tapa laadukkaaseen treeniin?

Vanhempana olen pidemmän aikaa etsinyt tyttärilleni tapaa harrastaa, joka olisi samaan aikaan sekä laadukasta että helposti toteutettavissa perheemme arjen kiireiden keskellä. Tässä kirjoituksessa kerron kokeilusta, jossa nämä yllä mainitut tavoitteet toteutuivat erinomaisesti. Alkuun kuitenkin taustakertomus, mistä idea tähän tavanomaisesta poikkeavaan harjoitusmalliin alunperin lähti.

3 Syytä urheiluseuran ”Tulipalo” -vaiheeseen ja resepti ulos

Edellisessä kirjoituksessa Onko urheiluseurasi tässä pirullisessa kehitysvaiheessa kysyin seurasi nykytilannetta. Jos et ole vielä analyysiä tehnyt kehitysvaiheen osalta, niin löydät yllä olevan linkin takaa työkalut siihen. Kokemusteni perusteella organisaatiosi on todennäköisimmin ”Tulipalo” -vaiheessa, johon jopa yli puolet suomalaisista urheiluseuroista tuntuu ikävä kyllä jämähtäneen.

3 Syytä miksi urheiluseurat ovat jumissa ”Tulipalo” -vaiheessa

Viime viikon kirjoituksessa Onko urheiluseurasi tässä pirullisessa kehitysvaiheessa kysyin seurasi nykytilannetta. Jos et ole vielä analyysiä tehnyt, niin löydät yllä olevan linkin takaa työkalut siihen. Kokemusteni perusteella organisaatiosi on todennäköisimmin ”Tulipalo” -vaiheessa, johon jopa yli puolet suomalaisista urheiluseuroista tuntuu ikävä kyllä jämähtäneen.