Viime tiistaina julkaistu tutkimus Drop-out vai Throw-out? nosti keskusteluun eri lajien harrastamisesta aiheutuvat kokonaiskulut perheille.
Julkisuudessa on keskitytty lähinnä euromäärien korkeuteen ja vähemmälle ovat jääneet pohdinnat hintojen nousun syistä sekä mahdollisista ratkaisuehdotuksista.
Käyn nyt kolmesta eri näkökulmasta aiheen kimppuun ja pyrin tuomaan myös konkreettisia ratkaisuehdotuksia samalla esille.
Miksi näin? – Kustannukset kasvaneet räjähdysmäisesti, mutta mukana olevat keskimäärin tyytyväisiä hinta-laatu suhteeseen
Kyselyn tulokset kertovat korkeimmillaan yli tuhanteen euroon kuussa nousevista lasten urheilun kuukausittaisista kuluista. Tässä alla kahdeksan lajin kokonaiskustannukset 2012 ja vertailuna vuosi 2001:
Lähde: Tutkimuksen sivu 16
Lähde: Tutkimuksen sivu 15
Toisaalta hintojen nousun ohella vähemmällä huomiolle on jäänyt toinen vähintään yhtä tärkeä tulos eli vanhempien keskimääräinen tyytyväisyys harrastuksen hinta-laatu suhteeseen.
Esimerkiksi omassa lajissani koripallossa kustannukset ovat ikäluokasta riippuen nousseet noin 100%-400% viimeisen 10 vuoden aikana, mutta rahoille toisaalta koetaan saatavan hyvin vastinetta.
Lähde: Tutkimuksen sivu 41.
Maksukykyiset vanhemmat ovat yhä voimakkaammin viime vuosina alkaneet vaatimaan parempaa laatua urheiluharrastuksen kaikilta osa-alueilta seuroissa. Vanhempainkokouksissa toiveet toiminnan kehittymisestä ovat monessa seurassa enemmistön näkökulmasta alla olevilla linjoilla:
- Ammattivalmennusta lisää
- Korkeatasoisempia harjoitusolosuhteita
- Enemmän treenejä kilparyhmille
- Valtakunnallista kilpailutoimintaa yhä nuorempana
- Kansainvälisiä turnauksia ja mielellään useampi kuin yksi kauden aikana
- Mahdollisimman laadukkaat varusteet myös pikkujunnuilla
Edellä mainittuun listaan yhdistyy myös vielä usein pyyntö helppoudesta vanhemmille:
Ei sitten mitään vessapaperin myyntihommia tai talkoita, mieluummin lasku vain suoraan kotiin
Tästä yhtälöstä on seurauksena nyt tutkimustuloksissa nähty vahva hintojen nousukehitys. Mikäli taustalla vaikuttavat tekijät pysyvät samoina, niin seuraavan 10 vuoden aikana todennäköisesti harrastusten kokonaiskustannusten kasvu vain kiihtyy.
Mitä asialle pitäisi tehdä?
Ensimmäiseksi keskustelussa olisi tärkeää pitää aina mukana kokonaisuus. Olennaista on hahmottaa tämä kaksijakoisuus korkeiden kustannusten ja toisaalta mukana olevien tyytyväisyys hinta-laatu suhteen osalta.
Muussa tapauksessa mahdolliset ratkaisut jäävät jo lähtökohdiltaan urheiluseuratoiminnan arjen realismissa suutareiksi.
Toiseksi olisi tärkeää määritellä mitä ongelmaa ollaan loppujen lopuksi ratkomassa. Nyt tuntuu osa kommentoijista puhuvan aidasta, toinen seipäistä ja kolmas tuskin on edes koko pellolla. Muun muassa seuraavista asioista kaivattaisiin keskustelua ja arvovalintoja:
Onko jokaisella lapsella oltava perheen tulotasosta riippumatta oikeus harrastaa mitä tahansa lajia, missä tahansa seurassa ja myös junioreiden huipputasolla?
Vai riittääkö se, että kaikilla on oikeus edulliseen lasten liikuntaan ja kallein osa lasten urheilusta kuuluu vain varakkaille?
Onko lasten urheilun kustannusten nousun tärkein kysymys se, että vähävaraiset lahjakkaat juniorit eivät nyt pysty kaikissa lajeissa osallistumaan vai se, että terveyden kannalta tärkeä liikkuminen urheiluseuroissa rajoittuu isolta osalta lapsia kokonaan?
Pitääkö harrastusten kustannuksia jonkun tahon rajoittaa vai annetaanko ”markkinoiden” eli usein vanhempainkokouksen enemmistön edelleen päättää yksittäisten ryhmien kokonaiskustannusten loppusummasta täysin vapaasti?
Millaisen kustannusrakenteen omaavaa toimintaa kunnat ja valtiovalta haluavat tukea? Eurot ovat tunnetusti yksiä parhaista konsulteista, mutta ovatko päättäjät itse valmiita vaikeisiin arvokeskusteluihin resurssien kohdentamisen suhteen?
Loppujen lopuksi olennaista on käydä vaikeat arvokeskustelut niin seuroissa, urheilujärjestöissä kuin tukieuroista päättävillä tahoilla.
Vasta kun on yhteinen näkemys tavoitteesta ja nykyisestä ongelmasta, niin voidaan alkaa konkreettisia steppejä ratkaisujen suhteen miettimään.
”Onko kenelläkään seurassa käsitystä mitä tämä toiminta kokonaisuudessaan maksaa?”
Oman kokemukseni mukaan yleensä ei.
Tämä on luonnollista seurausta lähinnä siitä, että aihe hyvin harvoin nousee tässä muodossa esille.
Vedin 15 vuotta urheiluseuroissa vuosittain kymmeniä vanhempainiltoja seuran edustajana ja kertaakaan kukaan ei kysynyt minulta nyt keskustelun alla olevaa aihetta:
Mitä tämä harrastus meidän perheelle tulee kokonaisuudessaan maksamaan kuluvalla kaudella?
Koripallossa tyypillisesti seuran kausimaksuun kuuluvat valmennus, salit ja hallintokulut. Näistä usein käydään debattia vanhempainilloissa, mutta joukkueen erikseen laskuttamat monesti euromääräisesti isommat peli- ja turnauskulut ohitetaan lähinnä maininnalla tyyliin:
Todella mahtavaa, että 13-vuotiaiden joukkueemme sai kutsun täksi kaudeksi siihen Pohjois-Euroopan Liigaan!
Kyseisen sarjan kustannukset ovat noin 1000 euroa kaudessa per pelaaja ja usein enemmän kuin koko vuoden seuralle maksettava kausimaksu…
Kuva: Andrew Magill (CC)
Olen viime päivinä pohtinut, että mikäli urheiluseurat olisivat yrityksiä, niin kuluttajaviranomaiset olisivat jo puuttuneet hinnoittelumalleihimme ajat sitten seuraavista syistä:
- Kokonaishintaa kaudelle ei ole nähtävissä, useimmiten ei edes minkäänlaista arviota siitä.
- Hintatiedot puuttuvat eri komponenteista (= kausimaksu, kilpailukulut, turnaukset, leirit, yms.)
- Ei tietoa siitä mihin kustannuksiin perhe sitoutuu harrastuksen aloittaessaan ja mitkä ovat valinnaisia.
Lopullisen kustannuksen koostuminen seurassa lukuisista pahimmillaan vielä eri tahojen päätäntävallassa olevista palasista saa aikaan epäselvän kokonaishinnan, jota ei loppujen lopuksi kukaan enää edes hahmota, puhumattakaan kontrolloi.
Mitä asialle pitäisi tehdä?
Yksinkertaisesti käydä jokaisessa seurassa ensimmäiseksi läpi nykytodellisuus:
Mitä tämä toimintamme tällä hetkellä kokonaisuudessaan jäsenistöllemme maksaa ja vastaako se tavoitteitamme?
Kun seurajohto on hahmottanut selkeästi lähtötilanteen, niin se on hyvä julkisesti avata jäsenistölle esimerkiksi nettisivuilla. Tässä(kin) asiassa avoimmuus on valttia. Konkreettiset esimerkit tyyliin:
10-vuotiaan kilparyhmässä seurassamme harrastavan lapsen kokonaiskustannukset kaudessa koostuvat X, Y, Z kuluista ja ovat yhteensä xxxx euroa
Jos seura haluaa kiitettävän arvosanan avoimuudesta kustannusten suhteen, niin se lisää myös seuraavanlaisen esimerkin sivuilleen:
Kun 6-vuotiaana aloittaa urheilijan polun seurassamme ja sen junioritasolla 18-vuotiaana saa päätökseen, harrastaminen on kokonaisuudessaan tullut maksamaan nykyisillä kustannustasoilla arvioilta noin xx xxx euroa
Olennaista olisi vanhemmille tietää seuraan lastaan tuodessaan nämä taloudelliset realiteetit. Sen jälkeen on jokaisen perheen arvioitavissa onko mahdollisuutta ja halukkuutta kyseisiin maksuihin sitoutua.
Onko se muiden ongelma, jos seurassa X toiminta Y maksaa vuodessa xx xxx euroa?
Kuten jo ensimmäisessä kohdassa totesin, niin tämän kustannusaiheen ympärillä on paljon käymätöntä arvokeskustelua. Henkilökohtaisesti minulle se konkretisoituu kysymykseen:
Onko urheiluseuralla oikeus hinnoitella harrastuksen kustannukset vapaasti jäsenistönsä enemmistön toiveiden mukaan, kuten yhdistysdemokratiaan kuuluu?
Eli onko se muiden kuin jäsenistön asia millaisilla hinnoilla kukin urheiluseura toimintansa järjestää?
Kuva: Mark Moz (CC)
Ja jos hinnat pysyvät ja mahdollisesti vielä nousevat nykyisiltä tasoilta onko vain todettava:
Osa lasten urheiluseuratoiminnoista ei ole tänä päivänä kuin korkeampi tuloisten perheiden ulottuvilla?
Tosiasioita tarkastellessa oma vastaukseni on:
Kyllä, näin se vaan on.
Tämä on yksi seuraus viime vuosien kehityksestä, jossa vanhemmat ovat entistä enemmän halunneet siirtyä yhdistyksen toimijoista asiakkaan rooliin.
Tietyllä tavalla kysymys on nyt lasten urheiluharrastusten hintakeskustelussa samasta, kuin jos kauhisteltaisiin luomutuotteiden hintaa verrattuna peruselintarvikkeisiin kymmenen vuotta sitten. Ei niihinkään kaikilla todellakaan ole varaa, mutta kyseisillä luomutuotteilla on oma asiakaskuntansa, joka on valmis korkeammat hinnat näistä maksamaan.
Mitä asialle pitäisi tehdä?
Ensimmäiseksi olisi olennaista tunnustaa tosiasiat. Lasten urheiluseuratoiminta ei ole enää kaikilta osin samaa perinteistä yhdistystoimintaa kuin 10 tai 20 vuotta sitten ja niihin aikoihin vertaaminen on täysin hedelmätöntä.
Lisäksi henkilökohtaisesti olen ainakin omien tyttärieni osalta jo käynyt seuraavan sisäisen keskustelun:
Tiettyihin lajeihin ja ennen kaikkea kilpatoimintaan kalleimmissa seuroissa meidän perheellä ei yksinkertaisesti ole varaa. Tämä siitä huolimatta, että olemme peruskeskituloisia.
Tämän asian läpikäyminen on olennaista sekä henkilökohtaisella tasolla että seuroissa ja lajeissa yleensä. Jos ei jotain radikaaleja muutoksia tehdä, niin toiminnan kohderyhmänä kilpaurheilun osalta eivät kaikissa lajeissa enää ole alempien tulotasojen perheet, niin ikävää kuin se on tunnustaa.
Toiseksi urheiluseuroja on turha syyllistää maksujen noususta siltä osin, kun se on ollut jäsenistön toive laadun kehittämiseksi. Kustannustehokkuutta toki voidaan kehittää paljon lähes joka seurassa ja miettiä uusia tulonhankkimismuotoja.
Mutta lähtökohtaisesti seurojen olisi tärkeää saada toteuttaa haluamansa kaltaista urheilutoimintaa kohderyhmälleen. Tukieurojen antajat voivat sitten halutessaan ohjata resurssinsa niille tahoille, jotka taas toteuttavat heidän näkemystään oikeanlaisesta toiminnasta.
Toiminnan kustannusten kauhistelujen sijaan olisi mielestäni tärkeämpää keskittyä miettimään niitä tapoja, joilla kaikille lapsille voitaisiin tarjota vähintään mahdollisuus liikuntaan joko maksutta tai ainakin edullisin kokonaiskustannuksin.
Vahvasti yleistäen voi nimittäin todeta:
Lasten liikunta on yleensä edullista ja urheilu kallista
Liikkumattomuuden ongelman taklaamisessa osalta kääntäisinkin nykyistä enemmän keskustelua lasten liikuntaan urheilun sijaan.
Lasten liikuntaa järjestävät jo nyt paljon myös muut toimijat kuin urheiluseurat. Muun muassa liikunta-alan yritykset, seurakunnat, koulut, päiväkodit, erilaiset lasten ja nuorten alan järjestöt, yms. Siksi vastuuta tästä liikunnan tarjoamisesta ei tarvitse sälyttää kokonaan urheiluseuroille, joista varsinkin osa haluaa keskittyä vain urheiluun.
Tärkeää olisi keskustelussa myös hahmottaa tämä koko toimintakenttä ja sitä kautta löytää tarvittavat ratkaisut mahdollistamaan jokaisen lapsen oikeus liikkumiseen tavalla tai toisella.
Mielellään kuulisin ajatuksiasi aiheesta alla olevassa kommenttikentässä.
Jos pidit kirjoituksesta, niin jaa eteenpäin helposti verkostoillesi ohessa olevien some-nappien avulla.