5 Syytä vapauttaa vanhemmat pakkotalkoista urheiluseurassa

Kirjoitus tutun Facebook seinältä:

Olen useamman kerran pohtinut (jalkapallo)joukkueiden toimintaa. Joka joukkueessa etsitään kuumeisesti vanhempia vastuutehtäviin. Ja jokainen yrittää väistellä velvollisuuksia, kun niitä on joka puolelle muutenkin miljoona. Kertokaa pliis löytyykö tehostamiseen malleja?

Tämä aihe nousee esille kenttien laidoilla jatkuvasti. Yleensä pinnan alla kytenyt keskustelu ryöpsähtää esiin, kun seura taas kerran nakittaa enemmän tai vähemmän pakollisia tehtäviä jo muutenkin arkensa kanssa äärirajoilla taitelevien lasten vanhempien kontolle.

Mutta onko urheiluseuroilla muuta vaihtoehtoa hoitaa toimintaansa ja ainakaan ilman kustannusten nousemista vielä korkeista nykytasoista? Ja ennen kaikkea miksi ”pakkotalkoista” edes kannattaisi päästä eroon, jos asiaa varsinkin seuran näkökulmasta ajattelee?
 

Ja tarkennuksena vielä nyt siis käsittelyssä sellaiset korvauksetta käytännön pakosta hoidettavat tehtävät, kuten joukkueenjohtajan tai rahastonhoitajan postit, toimitsijahommat otteluissa tai jokaiselle perheelle ilman kieltäytymisen mahdollisuutta annettavat tuotteet myytäväksi.

Eri asia on täysin ”todelliset talkootyöt”, joissa voi oikeasti vapaaehtoisesti päättää tekevänsä tärkeän asian edestä töitä vapaaehtoispohjalta.

Tässä kirjoituksessa käyn läpi viisi syytä tavoitella uudenlaista tapaa eli miksi näen kaikille osapuolille järkeväksi kehittää prosesseja pois perinteisestä mallista:

Kuule nää joukkueenjohtajan ja rahastonhoitajan hommat on nyt vaan jonkun talkoilla hoidettava. Ai niin ja lisäksi jaamme toimitsijavuorot teille vanhemmille ja jokaiselle perheelle lisäksi 1000 rullaa wc-paperia myyntiin…

Varainhankinta WC-paperit urheiluseura

Kuva: Pete (CC)

 

Tulevan perjantain kirjoituksessa eli kakkososassa aiheeseen keskityn sitten konkreettisiin toimintamalleihin, joilla tähän tavoitteeseen on kokemusteni perusteella mahdollista päästä.

 

1. Koko talkootyön voima perustuu vapaaehtoisuuteen, jonka pakko tehokkaasti tappaa


 
Parhaimmillaan ihmiset tekevät seuroissa mielettömän määrän itselleen ja yhteisölleen merkityksellistä työtä ilman korvausta, varsinkin kun saavat osallistumisestaan vapaasti päättää. Jos taas määrätään ylhäältä päin tietyt hommat korvauksetta hoidettavaksi, niin monella nousee kapinamieli jo pelkkää toimintatapaa vastaan.

Olen itsekin toki usein syyllistyneet perinteiseen motivointiin muun muassa vanhempainillassa tyyliin:

Kukaan ei poistu huoneesta ennen kuin joukkueenjohtaja on ryhmälle löytynyt…

Huomattavasti hedelmällisempää on kuitenkin löytää keinot hoitaa tehtävät joko oikeasti vapaaehtoisilla sekä niistä kiinnostuneilla tai vaihtoehtoisesti miettiä uusia tapoja koko tehtävien hoitamiseen.

Pakko talkoot

Kuva: F Delventhal (CC)

 

2. Pakkotalkoot rajoittavat pahimmillaan lasten osallistumista seuratoimintaan


 
Tiedän tapauksia ja omassakin perheessä mietitään jälkikasvun urheiluseuravalintoja myös niiden vanhempien ajankäytölle asettamien vaatimusten suhteen. Jos yhtään seurassa keskiössä on lapsi ja perhe kokonaisuudessaan, niin on hyvä hahmottaa onko aikuisille edes halutessaan mahdollista eri näköisiä talkoo nakituksia hoitaa.

Muistan aina pitkäaikaisen esimieheni KaPo ry:n silloisen puheenjohtajan Rauno Segersvärdin kertomuksen perheensä realiteeteista. Hänen kaikki kolme lastaan harrastivat koripalloa ja lisäksi Rauno itse valmensi sekä toimi joukkueenjohtajana seuran puheenjohtajan tehtävien ohella.

Yksi lapsista oli mukana myös voimistelussa ja kyseiseen seuraan kuulemma lähti Segersvärdin perheestä aina seuraavan tyyppinen viesti:

Lähettäkää vain laskuja, sillä mihinkään talkoisiin emme pysty osallistumaan yhden koripalloseuran pyörittämisen ohessa

 

Voimistelu

Kuva: Chris De Rahmn (CC)

 

Tällaisen ajatusmaailman pohjalta aloimme myös aikoinaan KaPon toimintaa kehittämään. Lapsen harrastaminen ei saisi olla aikuisen ajankäytöstä kiinni, vaan aina tarvittaessa pitää rahalla olla mahdollisuus selvitä, jos ei tunnit riitä.

Taloudellistatukea taas sitten tarvittaessa perheille, joilla eurot haasteena lapsen harrastamiselle.

Aiheesta lisää seuraavassa kirjoituksessa, jossa käydään muun muassa läpi KaPon mallia toimia täysin ilman joukkueenjohtajia ja rahastonhoitajia ryhmissään.

 

3. Erilaisten talkoohommien organisointi ja pyörittäminen vie helposti fokuksen olennaisesta


 
Monilla seuroilla tuntuu olevan nykyään todellisessa keskiössä erilaiset myyntitalkoot, varainkeruuhässäkät ja inventaariosirkukset.

Kuten kirjoituksessani Urheiluseuran varainhankinta – Kertomus 30 000 euron oivalluksesta kävin tarkemmin läpi, niin keskittyminen pelaajamäärän kunnossa pitämiseen ryhmissä on todennäköisesti myös euroissa parasta mahdollista varainhankintaa.

Sivusta olen viime aikoina murheellisena seurannut erästä urheiluseuraa, jolla on menossa jos jonkinmoista rahankeräyskampanjaa. Tuloksena on toki näistä jo useamman tuhannen euron edestä euroja, mutta kokonaisuus on pahasti pakkasella kokonaisuus huomioiden seuran taloudessa.

Tämä sen vuoksi, että samanaikaisesti on huonosti hoidetun valmennuksen vuoksi useampi joukkue hajonnut ja aiheuttanut saman tien useamman kymmenentuhannen euron tappiot.

Kumulatiivisesti puhutaan sitten jo yli 50 000 euron kausimaksujen menetyksistä tulevia vuosia silmällä pitäen, kun useampi vuosiluokka nyt ilman pelaajia.

Edelleen tunnutaan liian monessa seurassa keskityttävän lillukanvarsi -tason asioihin, kun kokonaisnäkemys puuttuu pitkälti eri ihmisten hoitaessa esimerkiksi valmennusta ja varainhankintaa. Tällaisessa tapauksessa vaadittaisiin johdolta vahvaa näkemystä seuratasolla syy- ja seuraussuhteista, mutta siiloissa tapahtuva toiminta ikävä kyllä tuntuu sen estävän.

Huomattavasti parempaan tulokseen pääse yleensä keskittymällä kokonaan perustoiminnan laadun kehittämiseen lapset ja vanhemmat keskiössä, jolloin sivutuotteena myös varainhankinta tulee siinä mukana.
 

Jalkapallojunnuja

Kuva: USAG-Humpreys (CC)

 

4. Nykyiset talkootyökäytännöt ovat monesti myös verottajan ohjeistusten vastaisia


 
Liian monessa seurassa talkoiden nimikkeen alla tehdään joko palkkaverotuksen tai arvonlisäveron alle kuuluvaa toimintaa ilman asiankuuluvia maksuja.

Tässä muutamia poimintoja VALO:n erinomaisesta artikkelista aiheesta, johon suosittelen tutustumaan:

  • Talkootyöstä saatava hyöty on jaettava laajemmalle piirille kuin työn suorittajille. Työn suorittajat eivät voi ”korvamerkitä” hankkimiaan varoja omaan käyttöönsä. Henkilökohtaisen talkootyön määrän perusteella ei siis voi myöntää alennuksia tai vapautuksia esimerkiksi matka- ja harjoitusmaksuista.
  • Talkootyö ei ole työ, joka tehdään työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Toimeksiantaja ei esimerkiksi saa nimetä tai hyväksyä talkooväkeä.
  • Talkootyö on luonteeltaan tilapäistä. Jatkuva, pitkäaikainen toimeksianto viittaa yleensä muuhun kuin verottomaan talkootyöhön. Kyseessä on tällöin seuran elinkeinotoiminta.
  • Talkootyö ei saa olla elinkeinotoimintaa. Pitkäaikainen, jatkuva ja laaja talkootyö saatetaan lukea verotettavaksi elinkeinotoiminnaksi. Lisäksi työpalvelut tai tavaroiden myynti saattavat kilpailla yritysten tarjoamien palvelujen kanssa ja siten toimintaa voidaan joissain tapauksissa kilpailuneutraalisuussyistä pitää elinkeinotoimintana.

Onko sinun seurasi talkootyöt näiden ohjeistusten kanssa linjassa?

Verot

Kuva: Tax Credits (CC)

 

5. Pakottaminen vastentahtoisia ihmisiä hommiin on yksikertaisesti ikävää kaikille


 
Aivan perustavaa laatua oleva ongelma tietenkin on jo se, että intohimoon ja iloon vahvasti rakentuvassa seuratoiminnassa joudutaan enemmän tai vähemmän käskemään ihmisiä vapaaehtoishommiin. Jos millään tavalla on mahdollista tämä välttää, niin siihen kannattaa vahvasti pyrkiä.

Parhaimmillaan olen nähnyt urheiluseuroissa yksittäisissä joukkueissa erittäin aktiivista vapaaehtoistyötä, joka on lähtenyt puhtaasti vanhempien halusta olla mahtavassa toiminnassa itsekin mukana.

 

Yhteenveto:


 
Kannattaa keskittyä itse ydintoiminnan kuntoon pistämiseen kaikin keinoin ja seuran prosessien sellaiseen kuntoon pistämiseen, ettei lähtökohtaisesti tarvitse vanhempia uuvuttaa erilaisilla ”pakkohommilla”, jos ei niihin luontevasti tunnu tekijöitä löytyvän.

Jos juuri nyt mietit jotain tämän suuntaista:

Juu tosi kivaa noin filosofisella tasolla, mutta mites niin kuin käytännön arjessa tämä seuratyössä sitten esimerkiksi meillä tehtäisiin?

Näihin konkreettisiin ratkaisuihin palaan tulevana perjantaina julkaistavassa kakkososassa ja sitä varten mielellään kuulisin ajatuksiasi ja kysymyksiäsi alla olevassa kommenttikentässä.

Jos pidit kirjoituksesta, niin jaa helposti verkostoillesi alla olevilla some-napeilla.

Comments

  1. Hei,
    hyviä pointteja monta! Vanhemmilta edellytetty talkootyö voi myös viedä vanhemman mahdollisuuden omaan harrastamiseen. Aikaa ei ole kaikkeen. Miten se lapsen harrastaminen olisi aina keskiössä? En elä elämääni lasteni harrastusten kautta.

    Talkoiden panos-tuotos ajattelu on usein myös ihan metsässä. Miksi käyttää ihan nappikauppaan hurjasti tunteja? Talkoista pitää saada kunnon tuotto, jotta niihin kannattaa käyttää aikaa. Jos tuotto on pieni, on parempi käydä palkkatöissä ja maksaa rahalla laskut.

    Jos talkoot oikeasti lähtevät ihmisistä itsestään, niihin käytettyä aikaa ei lasketa ja palkinnoksi riittää onnistunut tapahtuma, yhteinen hyöty. Toisenkin kerran saman rumban voi vetää, jos talkoolaisia on aikaansaava, riittävän iso joukko ja hommat hoituvat monen käden voimin. Yhdessä tekemisessä on voimaa. Pakkotalkoissa se voima jää helposti harmituksen alle.

    • Kiitos Kikka kommenteista 🙂

      Täysin samaa mieltä. Jos talkoissa mietitään tuottoja varsinkin vielä tekijöille korvamerkittyinä, niin pitäisi suoraan puhua palkkiota vastaan tehtävästä työsuorituksesta.

      Kun esimerkiksi alueemme urheiluseurassa jaamme hallitusten jäsenten toimesta mainokset alueen taloihin tai talkoilla pyöritämme maksuttomat yleisurheilu- ja hiihtokisat, niin ne tehdään kyllä vain ja ainoastaan edistääksemme yhteisön ihmisille tärkeäksi katsottua toimintaa. Ketään ei pakoteta mukaan ja kuten mainitsit, yhdessä tekemisessä todella on voimaa myös tekijöille “palkkioksi”.

  2. Itse osallistun talkoisiin mm. edustuksen peleissä työtä tekemällä. Pullakahvit saan palkaksi ja näkeehän siinä sitten sen pelin ilmaiseksi. Ainut mikä korpeaa on, että juniori-ikäiset eivät kuulemma saa tehdä mitään työtä. Siinä junnut sitten istuu luurit päässä rentona vieressä ja heittää läppää kun meikäläinen moppaa kentällä tai kerää roskia pelin pelin jälkeen. Toivottavasti heistä kasvaa ahkeria ja hyviä kansalaisia. Mie ainakin nimittäin jouduin aikoinani junnuna tekemään hommia äipän apuna pelin jälkeen 🙂 Kukahan muuten tekee hommat kun nää nykyjunnut kasvavat perheikään? Lyövät rahaa pöytään ja siivouspalvelu hoitaa?

  3. Ville Lintunen says:

    Jään kyllä odottamaan mielenkiinnolla seuraavaa kirjoitustasi ja vinkkejäsi sitä miten esim. rahastonhoito ja joukkueenjohto pystyttäisiin toteuttamaan ilman kasvavia kustannuksia, jos ei ole pientä vapaaehtoisuuden pakkoa näihin tehtäviin taustalla motivoimassa. Muuten otsikko tuntuu lähinnä sen kansanosan märältä päiväunelta, jotka haluaisivat, että urheiluseurat olisivat päivähoitoon verrattavia toimijoita, joissa sinä aikana kun itse käy kaupassa omasta nappulasta tulee ammattiurheilija. Tämä kansanosa ei halua maksaa harrastamisesta nykyistä enempää ja pitää muutenkin nykyisiä hintoja liian korkeina, mutta ei myöskään halua käyttää minkäänlaista panosta sen eteen, että varainhankintaa tehtäisiin jostain muualta kuin vanhempien lompakosta.

    • Kiitos kommenteista Ville 🙂

      Toimin tällä hetkellä KaPo tyttökoripalloseurassa ammattivalmentajana, missä on nyt pari vuotta toimittu ilman vanhempien hoitamia joukkueenjohtajien ja rahastonhoitajien pestejä. Hommat toimineet kuten ennen, jopa paremmin joiltain osin ja kustannukset ymmärtääkseni pienemmät kuin vanhassa mallissa. Kuulostaa varmaan mahdottomalta yhtälöltä, mutta perjantaina siis aiheesta lisää.

      Oman kokemukseni mukaan noin 80-90% vanhemmista olisi valmis maksamaan enemmän kuin nykytasot seurojen maksuissa, jos vain laatu kasvaa. Käytännössä vanhemman näkökulmasta tarkoittaa sekä itse toiminnan laatua salissa että kokonaisuuden helppoutta itselleen. Jokainen varsinkin useamman lapsen vanhempi pyörittää jo sellaista arjen ruljanssia usein muutenkin, ettei siihen enää seuran puolelta tarvita mitään pakollisia hommia, ellei omaa motivaatiota niihin ole.

      Tutkimukset myös tukevat sitä, että hintalaatusuhteeseen ollaan lajissa kuin lajissa pääosin tyytyväisiä tällä hetkellä. Eli laatua nostamalla voidaan myös euroja pyytää lisää, jos näin halutaan.

  4. Pitää varmasti paikkansa että useissa lajeissa ja seuroissa, etenkin näiden kilpajoukkueissa ja aktiivisemmin harrastavissa ryhmissä iso osa vanhemmista on valmiita maksamaan mahdollisimman laajasta ja kattavasta palvelusta. Monissa hyvissä seuroissa on myös se tilanne, että harrastajista ei ole pulaa. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että maksujen noustessa harva haluaa tulla kovin äänekkäästi vastustamaan korkeampia maksuja omaan huonoon rahatilanteeseensa vedoten. Pahimmassa tapauksessa näiden perheiden harrastajat putoavat hiljalleen pois porukasta, tai jäävät alun perinkin tulematta mukaan, kun äänekkäämpi enemmistö on valmis maksamaan all-inclusive harrastuksista lapsilleen. Olisi hyvä jos vanhemmilla olisi valinnan varaa, molempiin suuntiin.
    Tiedän itsekin vanhempana hyvin ajanpuutteen haasteet. Uskon kuitenkin, että ne lapset myös todennäköisemmin harrastavat pidempään, joiden vanhemmat ovat kohtalaisen aktiivisesti mukana toiminnassa. Pakko ei varmasti ole paras aktivointikeino, mutta vapaaehtoisuudestakaan ei saa tehdä tunnollisemmille vanhemmille taakkaa.
    Varsinainen varainkeruu on oma lukunsa, mutta vaikuttaa että jo ainainen joukkueen toimihenkilöiden rekrytointi on monesti hyvin haasteellista, kuten usein myös kilpailujen ja ottelutapahtumien järjestäminen, koska niihinkin pitää aktiivien “nakittaa vapaaehtoisia”.
    Mielenkiinnolla kuulen kyllä kaikkia ideoita niin vanhempien innostamiseksi, kuin muitakin ratkaisumalleja joukkueiden / harrasteryhmien toiminnan optimointiin.

    • Hyviä pointteja Jouni 🙂

      Tuo kustannusten nousun vaikutus osaan perheisiin harrastuksen jatkamisen vaarantumisen osalta on täysin totta. Siksi olen henkilökohtaisesti pitänyt eri seuroissa johtotehtävissä toimiessani täysin olennaisena, että on alennukset tarvittaessa 0 euroon asti taloudellisesti tiukilla oleville. Näin voidaan ottaa korkeampia maksuja ja luoda laadukas toiminta, mutta samalla mahdollistaa kaikkien osallistuminen.

      Paras tapa innostaa vanhempia mukaan on kokemukseni mukaan tehdä ydinhomma eli valmennus erinomaisesti. Kun lapset intoa täynnä kuin ilmapallot, niin vanhemmatkin tulevat kyllä mukaan, kunhan vain fiksuja rooleja näiden omista motivaatioista lähtien tarjotaan vapaaehtoistyön kanavaksi 🙂

  5. Maria Ylander says:

    Nyt puhut pääasiassa joukkueen/seuran varainkeruusta.

    On kaksi aivan eri asiaa hankkia joukkueelle rahaa myymällä jotain tuotteita tai järjestämällä kahviota kun se että joukkuessa toimii rahastonhoitaja ja joukkueenjohtaja.
    Molemmat pestit ovat vapaaehtoisia ja vanhempien helposti hoidettavissa. Toki siihen joutuu jonkin verran panostamaan omaa vapaa-aikaa.

    Kaikilla vanhemmilla on paljon meneillään omassa elämässä ja varmasti kiirettä ja tekemistä riittää. Miksi ei kuitenkaan ajatella “lapsen etuja” tässäkin tapauksessa?
    Toki haluan itsekin harrastaa ja elää omaa elämääni, mutta haluan olla myös kiinnostunut lapseni harrastuksesta ja tekemisistä.
    Jos joka tapauksessa olen mukana poikani harrastuksessa kolmen Koon säännöllä (kuljsetus, kannustus ja kustannus) niin miksi en voisi osallistua hieman enemmän ja jakaa lapseni harrastusta lapseni kanssa tekemällä hieman enemmän?
    Samalla tutustun muihin vanhempiin hieman paremmin ja saan myös itse ehkä jopa uusia ystäviä?
    Monet vanhemmat kyllä tuovat lapsensa harrastukseen, mutta eivät ole oikeasti kiinnostuneita siitä mitä siellä harrastuksessa tapahtuu. Lapsen harrastusaika on välillä vähän sama kun lapsen vieminen hoitoon – vanhempi saa omaa aikaa kun lapsi on ohjatussa harrastuksessa!

    Ja onhan tuo tavallaan tottakin – mutta välillä kannattaa myös istahtaa kentän laidalle ja seurata oman kullanmurun harjoituksia/pelejä. Mikään ei palkitse enempää kun lauseet “näitkö kun tein maalin? Näitkö kun….” Lapsi haluaa myös vanhemman “hyväksyntää” ja kommentteja, vaikka vanhempi “ei tajuaisi lajista yhtään mitään”!

    Oma aikani tulee kyllä niin harrastaa kun elää “omaa elämää” kun lapseni kasvaa eikä tarvitse kyytiä eikä halua enää minua kentän laidalle kannustamaan.

    Varainkeruu on asia erikseen.

    • Kiitos kommenteista Maria 🙂

      Olen samaa mieltä, että moni vanhempi kokee saavansa paljon ja tekevänsä tärkeää työtä esimerkiksi ryhmänsä joukkueenjohtajana vapaaehtoisena. Siksi tällaiseen työhön pitää tätä tavoittelevilla olla aina mahdollisuus.

      Toisaalta osa vanhemmista tahtoo “vain” lapselleen hyvän harrastuksen ja ei halua / ehdi / pysty olemaan enemmän mukana joukkueen / seuran toiminnassa. Joskus ihan sen takia myös, että haluaa tuota omaa aikaa.

      Ydinkysymys on mielestäni, onko tämä väärin? Jos seura linjaa, että kaikkien vanhempien osallistuttava X, Y ja Z tehtäviin, niin se on ihan ok selkeästi kerrottuna jo lasta seuraan tuotaessa. Jos taas yhtäkkiä aletaan nakittamaan erilaisia “pakollisia” vapaaehtoishommia ja syyllistämään niitä laistavia, niin tilanne onkin mielestäni toinen…

      Itse haluan osassa lasten harrastuksistani ja päiväkodin vanhempainyhdistyksessä olla mukana vapaaehtoistyössä, mutta jotkut tehtävät eivät vain yksinkertaisesti sovi aikatauluihin. Olen muun muassa ollut seuran pj., vanhempainyhdistyksen sihteeri, valmentanut sivutoimisesti kahdessa seurassa päivätyön lisäksi ja “perusvanhemman hommien” ohessa samanaikaisesti. Vaihtoehto on esimerkiksi kylmästi Mäntylän perheessä, että lapseni harrastaisivat vähemmän, jos “pakolla” osallistumista noissa muissa vaadittaisiin.

      Olennaista on seuran miettiä myös millaisia vanhempia varten sen toiminta on olemassa, varsinkin jos tiukasti linjaa näitä “pakollisia vapaaehtoishommia” tehtäväksi.

      Itse kannatan linjaa, jossa seuralla on systeemi valmiina niihin tilanteisiin, joissa oikeasti vapaaehtoisia ei ryhmässä löydy. Eli mahdollistetaan yhteisöllinen työ ryhmän / seuran eteen, mutta ei tehdä siitä ongelmaa. Näitä ratkaisumalleja käyn läpi perjantaina julkaistavassa kirjoituksessa.

  6. Ne Jojon hommat hoitaa pitkälti oman päivätyön oheessa, viraapelinä. Siis työnä josta saa palkkaa. 🙂 Näin ainakin itsellä toimistotyöläisena on mennyt…
    Rahastonhoitajan hommat taas on olleet tosi helppoja niissä seuroissa, joissa olen itse ollut. Tsekkaa vaan välillä tililtä mitä kukakin on maksanut.
    Seuran kirjanpitäjä on käytännössä tehnyt kaikki hommat.
    Työläintä lapsen harrastamisessa on oikeastaan ollut kuskaaminen treeneihin ja takaisin. Sekin on hoitunut sillä, että harrastus on lähimmässä seurassa ja treenisali niin lähellä, että voi itse mennä sinne kävellen tai pyörällä. Lisäksi kimppakyytejä sopimalla voi helposti saada vuoroteltua vientivuoroja muiden samalta alueelta olevin kanssa.

  7. Aksu Mäntylä says:

    Herättäisikö tämä!

    OKM Timo Haukilahden terveiset!

    Tiesitkö, että valtakunnalliset liikuntajärjestöt saavat liikuntalain mukaan valtionavustusta toimintaansa opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM)? Avustuksia jaetaan tulosperusteisesti. Avustuksen määrää harkittaessa huomioidaan erityisesti, miten järjestö toimii liikuntalain tarkoituksen toteuttamiseksi.
    Kuinka moni on tietoinen siitä, että vaikka koko 2000-luvun lasten ja nuorten liikunta on ollut lajiliittojen avustuspolitiikan keskeinen painotus, järjestöjen toiminnan kuluissa on painottunut kilpa- ja huippu-urheilu? Onko olemassa faktaa siitä, käytetäänkö valtionavustukset siihen toimintaan, mihin ne on tulosohjauksen perusteella myönnetty? Valuuko lasten ja nuorten toimintaan tai terveyttä edistävään liikuntaan myönnettyjä avustuksia järjestöjen toteuttamaan huippu-urheiluun? Pitäisikö ohjausta ja säädöksiä korjata vaikkapa liikuntalain uudistamisen yhteydessä?

  8. Perinteiset varainhankintatalkoot ovat nykyajan kiireisille ihmisille joskus haastavia. Jotkut henkilöt ovat kyllästyneet esim. tuotteiden myyntiin (joskus jopa ”pakkomyyntiin”) sekä aikaa ja työtä vaativiin muihin talkoisiin (leipomiset, mainosjakelut yms.). Talkoisiin olisi kuitenkin selvästi nykyistä laajempaa halukkuutta (esim. lasten isovanhemmat, kummit, sedät, tädit ja myös paikalliset yritykset), mikäli osallistuminen olisi helppoa ja vaivatonta eikä sitoisi aikaa.

    HienoTeko on verkossa toimiva varainhankintapalvelu (nykyaikaiset talkoot), johon kaikki voivat vaivattomasti osallistua.

    HienoTeko-palvelu pelkistetysti:
    * kampanjan tekeminen on yhdistykselle ilmaista
    * kampanjan tekeminen on helppoa
    * kampanjan toteutus ei sido resursseja kuten perinteiset varainkeruumenettelyt, vain kampanjasta tiedottaminen jää yhdistyksen tehtäväksi
    * kampanja ei ole pois mistään nykyisestä varainkeruutavasta, vaan se päinvastoin tukee nykyistä varainkeruutoimintaa
    * nykyaikaisiin talkoisin voivat osallistua kaikki yhdistyksen toiminnan tukemiseen halukkaat henkilöt ja yritykset
    http://www.hienoteko.fi
    http://www.facebook.com/hienoteko

  9. JoJo on kuvaava nimike says:

    Itse en vain millään jaksaisi kolmatta vuotta JoJo hommaa, ja tuntuu kamalalta, että joku toinen selviää siitä täysin vaivatta. Itse en ymmärrä millä tavoin oma lapsi hyötyy siitä, jos tuijotan tietokoneen ruutua ja kirjoitan meilejä uusien pelaajien vanhemmille ja buukkailen milloin mitäkin (ilman korvausta ajasta, olen poissa oman lapsen elämästä.). Hienoa jos muita perheitä ei JoJo hommat vaivaa, mutta oman työn ohella itse en yksinkertaisesti halua päivystää koko ajan seuran juoksutyttönä oman perheen yhteisen ajan kustannuksella (olen luonnostani tunnollinen ja kiltti ja annan hyvää palvelua seuran puolesta). Itse tunnen olevani kauheassa umpikujassa ja jotenkin helpotti edes, että internetistä löytyi tämä kirjoitus, koska olen samaa mieltä kanssasi. Olen ihan varma että jos laadukkaaseen valmennukseen panostetaan, homma pysyy paremmin kasassa, kuin näin että revitään jo valmiiksi väsyneiden valkkuvanhempien ja JoJojen selkänahasta kaikki työpanos. Voidaan sitten tukea niitä perheitä ketkä ihan oikeasti sen tuen tarvitsevat, mutta nykyinen järjestelmä ei tuota innokasta ja laadukasta valmennusta lapsille. Vaan jossain vaiheessa pienen vapaaehtoisen ydinryhmän aluksi vapaaehtoisten panos ajautuu työnomaiseksi toiminnaksi, jota sitten vielä se “saava” osapuoli vanhemmista sitten entisestään arvostelee. ajaudutaan sitten outoon umpikujaan, jossa “huonoa palvelua” saavaa vanhempain osaa on vaikeaa motivoida osallistumaan, sillä toiminnan laatuvaatimukset eivät täyty. Mutta eihän tämä toiminta oikeasti pysty olemaan vapaaehtoisten toiminnan varassa, sillä aikaa tähän saa kulumaan vaikka ja kuinka paljon, ja kyllä pienten lasten valmentaminen on vaativaa työtä, joka on parhaimmillaan antoisaa (silloin kun ei oman työpäivän päätyttyä ole pakko aloittaa seuraavaa työtä lasten valkkuna.) Lasten valmentaminen vaatii ammattitaitoa ja osaamista.

Trackbacks

  1. […] kirjoituksessani 5 Syytä vapauttaa vanhemmat pakkotalkoista kävin läpi perusteita, miksi vapaaehtoistoiminta seurassa kannattaisi myös nimensä mukaisesti […]

Speak Your Mind

*